Tänä lukuvuonna koulumme Ranskan-vaihto suuntasi Pohjois-Ranskaan, Bretagnen alueeseen. Koulumme oppilaat ottivat ranskalaiset vaihto-oppilaat vastaan heti tammikuun alussa ja he vierailivat Suomessa viikon ajan. “Ranskikset” pääsivät kokemaan kaamosmasennuksen, Espoon upean arkkitehtuurin sekä kunnon lumikasat. Kukaan ei onneksi jäätynyt lumiukoksi, ja viikko sujui oikein mukavasti. Ennen kuin huomasimmekaan, oli aika jättää ranskiksille hyvästit ja suunnata katse kohti kevättä.
Pääsimme lähtemään Bretagneen toista takatalvea pakoon 13.4 ja viivyimme Ranskassa viikon ajan. Ryhmämme koostui niin pitkän- kuin lyhyen ranskan opiskelijoista, sekä ei-ranskanlukijoista. Suurin osa oppilaista oli Otaniemen lukiosta, mutta mukana oli myös Kuninkaantien lukiolaisia sekä Helsingin Englanninkielisen koulun oppilaita. Yhteensä meitä suomalaisia oli n. 40 kappaletta.
Vastuullisina aikuisina meillä oli mukana Otaniemestä Anna Ravila sekä Tytti Tenhunen, molemmat ranskan kielen opettajia. Voin viikon reissaamisen jälkeen sanoa, että siinä on dynaaminen duo. Opettajat kertoivat meille paljon heidän vanhoista reissuista sekä opettivat meidät ranskalaisille tavoille.
Yhteinen matkamme alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä, klo 5.30 aamulla, kun lensimme kohti Pariisia. Emme valitettavasti ehtineet jäädä seikkailemaan rakkauden kaupunkiin, vaan lähdimme suoraan bussilla kohti Quintinin kylää. Saimme kuitenkin kuvan Eiffel-tornista.
Vaihto-oppilaiden koulu sijaitsi Quintinin kylässä, jota kuvailtiin keskiaikaisena fantasiakylänä ja siellä asuu n. 2800 asukasta. Suurin osa oppilaista asuivat kylän ulkopuolella, joko toisissa kylissä tai ihan landella.
Vaihtomme alkoi kunnolla sunnuntaina, kun oli ensimmäinen kokonainen päivämme kohteessa. Sunnuntai oli viikon “perhepäivä”, eli vietimme koko päivän vaihtoperheen kanssa. Päivän ohjelma siis vaihteli perheestä toiseen, mutta moni kävi esim. Binicin rantakaupungissa, joka oli aurinkoisena viikonloppupäivänä täynnä ihmisiä. Ilta meni useimmilla perheen kanssa syödessä ja uuteen kotiin totuttelussa.
Maanantaina alkoi koko ryhmän yhteinen toiminta, kun lähdimme bussilla kohti kaunista Île de Bréhat -saarta, joka sijaitsi läntisellä Englannin kanaalilla. Saari oli kertakaikkisen upea, mutta siellä tuuli, hieman.
Tiistaina pääsimme ensimmäistä kertaa kouluun, jossa vietimme yhden oppitunnin. Sen jälkeen siirryimme Quintinin keskustaan katselemaan toria, jossa paikalliset myivät mm. vaatteita, kaloja ja crépsejä. Tiistaina söimme myös ensimmäisen kerran koululla, jossa oli ranskalaiseen tyyliin alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka sekä hedelmää ja leipää. Iltapäivällä saimme vielä opastetun kierroksen Quintinin kylässä, jossa hurmaavat paikalliset kertoivat kylän historiasta.
Keskiviikkona olimme pelkästään koululla seuraamassa opetusta. Itse kävin englannin- sekä matematiikan tunneilla. Puolet ryhmästä oli myös kerrallaan leipomassa perinteisiä Bretagnelaisia crépsejä sekä keksejä koulun kellarissa, eli kotitalousluokassa.
Yhteinen ohjelma loppui jo ennen puoltapäivää, jonka jälkeen jokainen suomalainen lähti eri teilleen ranskalaisten kanssa. Meidän perheemme meni toiseen kylään vierailemaan perheen keskimmäisen lapsen luona sisäoppilaitoksessa. Muuten olen kuullut, että jotkut menivät keilaamaan, toiset pelaamaan lasersotaa ja jotkut olivat viettäneet rauhallisen iltapäivän kotona.
Torstaina jätimme ranskalaiset innolla opiskelemaan kouluun ja itse lähdimme bussilla kohti Mont Saint Michelin -saarta ja linnaa. Opettajat, varsinkin Anna Ravila, oli pelotellut meitä “mutakävelyllä”, jonka tekisimme ennen linnaan menoa. Meillä oli sellainen mielikuva, että tarpoisimme kylmissämme napa mudassa kohti jotain pientä linnaa, mutta todellisuus oli hieman erilainen. Kun saavuimme Mont Saint Michelille edessämme avautui satumainen linna, joka on kuin suoraan Tähkäpää-elokuvasta. Sää oli aurinkoinen ja lämmin sekä lokit nauroivat yllämme. Jopa meidän suomalaisten kaamosmasennus häipyi viimeistään tässä kohdassa.
Oppaamme saapui viemään meitä kuuluisalle mutakävelylle. Tässä kohtaa tuli kuuluisa kommentti: “Nyt ne housut pois”. Marssin alussa otettiin myös paljon feet pics, jotka ei (toivottavasti) ikinä näe päivänvaloa. Kaikkien pelkojen vastaisesti marssi oli todella hauska ja muta meni vain nilkkoihin asti, ellei uponnut juoksuhiekkaan.
Marssin jälkeen meillä oli tunti aikaa kierrellä satumaisessa kylässä/linnassa, jossa oli mm. lukuisia jäätelökioskeja, hotelleja, piknikpaikkoja, ravintoloita sekä suuri kirkko, jonne Anna ja Tytti jäivät jumiin.
Perjantai oli meidän viimeinen kokonainen päivämme, joka oli onneksi todella aurinkoinen ja kuuma. Jätimme ranskikset taas koululle ja suuntasimme matkan kohti Vannes’in kaupunkia. Vannes sijaitsee Bretagnen etelärannalla ns. Ranskan kainalossa. Vannes oli ihastuttava, varsinkin sen vanhakaupunki. Kiertelimme ja katselimme yli kolme tuntia kaupungilla, jonka aikana teimme opettajien antamia tehtävälappuja, ostimme tuliaisia sekä nautimme kesäpäivästä. Aika kului kuin siivillä ja kohta olimme jo juoksemassa bussiin. Kukaan suomalainen ei jäänyt nauttimaan Vannesin kaupungin antimista, tietääkseni.
Lauantai kului haikeissa tunnelmissa. Meidän piti olla koululla jo 8.40, koska bussimatka Pariisiin oli pitkä. Aamulla söimme vain aamupalan sekä pakkasimme laukkumme, jonka jälkeen matkasimme viimeisen kerran koululle. Jäähyväiset olivat haikeat, koska monet olivat ehtineet jo sopeutua vaihto-oppilaidensa perheeseen. Viikko kului myös huimaa tahtia, eikä tylsää missään vaiheessa tullut. En usko, että olen hetkeen nukkunut niin paljon, kuin matkan jälkeisinä päivinä.
Jos pitäisi kertoa jokin kohokohta matkalta, niin se olisi ehdottomasti yhdessäolo. Oli todella hauskaa elää hetken aivan toisen perheen elämää ja huomata kaikenlaisia kulttuurieroja (joita listasin hieman alas). Bretagnen luonto oli myös uskomaton, jota ei oikein löydä mistään muualta. Meillä oli myös ryhmänä todella hauskaa ja naurua kuului melkein joka hetki.
Vaikka vaihtoon lähtö jännitti aluksi valtavasti, olen silti todella iloinen, että menin sinne. Toivon, että kaikki muut voivat sanoa aivan samaa.
Kulttuurieroja, joihin henkilökohtaisesti kiinnitin huomiota:
- Poskipusut
- Ruokailuetiketti, esim. haarukka ja veitsi laitetaan erilailla kuin Suomessa, jos on valmis.
- Ruokailutottumukset ylipäätään. Aamupala oli aina makea ja usein suhteellisen pieni. Lounas taas oli melkein aina leipää ja koulun jälkeen (n. klo 17-18) oli makea välipala, esim kakkua ja kaakaota. Illallinen oli vasta klo 20-22, johon koko perhe osallistui aina yhdessä.
- Koulun kuri. Se oli paljon kovempaa kuin Suomessa (opettajat olivat aina madame tai monsieur, useimmat oppilaat eivät edes tienneet opettajien etunimiä).
- Englannin kielen taito oli järisyttävän pientä (esim. 15/16 -vuotiaiden englannin kielen luokka ei ymmärtänyt kysymystä: “Do you know where Helsinki is?”. Opettaja joutui selittämään sen ranskaksi).
- Keskiviikkoisin lukio loppui klo 12 ja alakoululaisilla ei ollut koulua ollenkaan.
- Koulu loppui vasta hieman ennen klo 17.
- Kaupungilla käveli ihmisiä patongit kädessä.
- Kello saattoi olla jo 22 illalla, mutta silti n. 5-vuotiaita lapsia leikki kylillä vailla mitään huolia.
- Ihmiset olivat todella sosiaalisia, esim. aina tervehdittiin bussikuskia ja kaupan omistajia, kyseltiin kuulumisia jne.
- 12-vuotiailla ei ollut vielä omia puhelimia
Daniela Paulino 
Joona Levälahti 
Annika Simko