Ilmestyessään vuonna 2018 Peter Farrelynroad movie Green Book oli oikea elokuvatapaus. Kriitikot ylistivät elokuvan kuvausta ja se voitti useita arvostettuja elokuva-alan palkintoja. Tasa-arvon, itseymmärryksen ja yhteisöllisyyden teemoja pohdisekeleva Green Book kertoo tarinan kahden omalla tavallaan sulkeutuneen miehen välisen luottamuksen rakentumisesta ja ystävystymisestä. Toisinaan myös siiman antaminen ja avoimuus kannattaa.
Tositarinaan perustuva Green Book alkaa kiinnostavasta asetelmasta: pianovirtuoosi Donald Shirley (Mahershala Ali) aikoo lähteä konserttikiertueelle Yhdysvaltojen syvään etelään vuonna 1962, jolloin mustien ja valkoisten rotuerottelu vielä rehottaa alueella. Turvallisuuden ja matkan sujuvuuden takaamiseksi on etsittävä yleismies, joka on valmis viettämään kahdeksan viikkoa tien päällä toimien samalla managerina, autokuskina ja henkilökohtaisena avustajana. Tehtävään valikoituu italianamerikkalainen Frank “Tony Lip” Vallelonga (Viggo Mortensen), joka lupaa perheelleen palaavansa joulupäivään mennessä. Kahden newyorkilaisen eroavaisuudet jää epäselviksi: ylellisyydessä kylpevä tohtori Shirley on joutunut pinnistelemään koko elämänsä nauttiakseen akateemisen väen arvostusta, Tony puolestaan varttunut Bronxin kaupungiosassa ruumiillista työtä tehden eikä koskaan unelmoinutkaan luokkahypystä. Kummankin ennakkoluuloisuus toista kohtaan sekä heidän asemiensa epätasa-arvoisuus luovat elokuvaan läpileikkaavan jännitteen. Keskeistä elokuvassa ei vaikuta olevan niinkään tapahtumat, vaan yhteyden etsiminen ja maailmankuvan laajentaminen.
Visuaaliselta ilmeeltään Green Book näyttäytyy harkittuna ja kontrastisena. Vuorottelevat otokset laakeista pelloista, New Yorkin urbaaneista kadunkulmista ja kirjavasta ruskasta rytmittävät elokuvaa ja luovat utuisen tunnelman. Vaikutelmaa tehostaa onnistunut lavastus, joka vie katsojan aikamatkalle 1960-luvun Amerikkaan yksityiskohtaisuudellaan. Vuodenaikojen vaihtuminenkin esitetään hienostuneesti, eivätkä aikahypyt tunnu irrallisilta. Sean Porterin elokuvaus puolestaan täydentää näyttelijöiden roolisuorituksia ja paljastaa kaunistelematta kaiken oleellisen aina kyyneleistä auringonvaloon.
Green Bookin kenties yllättävintä antia oli sen käynnistämä ajatusprosessi ja tarinan ajankohtaisuus. Nykyäänkin ihmiset kohtaavat samankaltaisia rotuun, varallisuuteen ja syrjäytymiseen liittyviä ongelmia, jotka vallitsivat 1960-luvulla. Toisaalta voimistunut vastakkainasetteluja rajoittunut keskusteluilmapiiri erinäisten ihmisryhmien välillä vaikeuttavat yhteisymmärryksen saavuttamista ja jopa viljelevät ehdottomuutta. Elokuvaa katsoessaherääkin kysyms, miten erilaiselta maailma näyttäisi, jos ihmismielen kärsimättömyys ja retoriikan aiheuttamat vinoumat korvattaisiin sinnikkyydellä ja vilpittömällä halulla ymmärtää kanssaihmisiä. Jälkimmäiset piirteet johtavat Donin ja Tonyn matkalle, jonka aikana he oppivat sekä pitämään kiinni periaatteistaan että kunnioittamaan toisiaan. Sateenkaaren päässä häämöttää täydellistynyt yhteisö ja maailmankuva.
Huolimatta tarinaa värittävistä väärinkäytöksistä, poliisiväkivallasta ja rasismista, on ote seesteinen ja keveä. Kaksikon kohtaamat järkyttävät tilanteet kuvataan asianmukaisella vakavuudella, mutta huomion kohteena on koko ajan Donin ja Tonyn sopeutumiskyky eikä niinkään kärsimyksellä mässäileminen. Elokuvan loppua kohden kumpikin oppii luottamaan toiseen täysin, minkä seurauksena päähenkilöiden välinen vuorovaikutus vapautuu entisestään. Yhteinen sävel löytyy vihdoinkin ja joulupöytä laitetaan koreaksi.
Elsi Räikkönen 
Sadan Mohamed Tayeb