Otaniemen lukion teatteridiplomit esitettiin Otasalissa 19. tammikuuta.
Teatteri on minulle tärkeää. Teatteriesityksistä voi saada jonkinlaisia vinkkejä tai näkökulmia omaan näyttelemiseen ja toki ne tarjoavat myös viihdettä. Vielä parempaa on, jos näyttelijä on itse ideoinut ja käsikirjoittanut näytelmän. Tällöin vinkkien ja näkökulmien lisäksi näyttelijän mielenmaisemasta voi saada jotakin irti – ja se on mielenkiintoista.
Myös teatteridiplomeissa näytelmä ideoidaan itse tai työryhmän kanssa. Abivuonna alkaa teatteridiplomien suunnittelu sekä toteutus, ja tänä vuonna teatteridiplomit esitettiin tammikuussa. Odotukseni olivat korkeat, koska jo diplomien mainokset herättivät kiinnostuksen.
Ensimmäisenä nähtiin Emmi Tourusen teatteridiplomiesitys Myrskyn jälkeen, joka tutki stereotypioita ja kulisseja komedian kautta. Näytelmä sijoittui keksittyyn paikkaan, jossa oli juuri tapahtunut henkirikos. Näytelmän aikana seurattiin myös päähenkilön tunteita, jotka liittyivät ystävän kuolemaan.
Näytelmässä yhdisteltiin hienosti videota ja ääntä sekä kuultiin pianoa, viulua, tenorisaksofonia sekä laulua. Emmi kertoi, että hän tiesi alusta asti haluavansa lisätä näytelmään musiikkia. Hän sanoi säveltäjäystävilleen haluavansa erilaisia tunnetiloja ja teemoja, mutta muuten taiteellinen visio oli säveltäjillä itsellään.
Erityisesti haluan mainita Emmin loistavan eläytymistaidon eri rooleihin. Myös päähenkilön kuollut ystävä oli kuvattu hienosti. Taustalle ilmestyi valo ja kuollut yritti ikään kuin koskettaa ystäväänsä. Lopuksi hän kuitenkin halasi kuollutta ystäväänsä – näkikö hän kenties jonkin näyn?
Näytelmän jälkeen Emmi kertoi, että joulukuussa hänelle oli iskenyt paniikki, sillä hänellä ei ollut käsikirjoitusta valmiina. Myös kolme päivää ennen esitystä hänellä oli ollut hirveä läpimeno. Kenraali oli kuulemma loistava, eivätkä aikaisemmat keskeneräisyydet näkyneet lopputuloksessa.
Emmi kertoi myös, että ensimmäisen itse käsikirjoitetun näytelmän tuoma vastuu ja vapaus oli nautittavaa. Esimerkiksi näytelmässä nähtyä hulvatonta remppahahmoa Emmi oli aina halunnut esittää – nyt hän loi sellaisen!
Toinen diplomi oli Elisa Vistin monologi Muurit ympärilläni. Lavalla nähtiin henkilö, joka yritti mennä muurien läpi. Koko monologin ajan henkilö hoki itselleen, miten hän ei riitä ja miten hänellä ei ole kaikki kunnossa. Nämä ovat asioita, joita varmasti moni miettii. Hän kuitenkin uskotteli muille, että kaikki oli kunnossa.
Elisa oli luonut pelkällä savulla, valoilla sekä lavasteilla eli laatikoilla hyvin utopistisen ja hämmentävän maailman. Esitys sai minut haukkomaan henkeäni ja huutamaan: ”Mene muureista läpi.” Näytelmän loppu antoi toivoa tulevaan.
Elisa kertoi, että hän tiesi alusta asti haluavansa tehdä monologin. Monologi oli jo joulukuussa tehtyjen läpimenojen jälkeen alkanut puuduttamaan. Elisa sanoi kuitenkin olevansa sellainen ihminen, että kun hän päättää tehdä jotakin, sen hän myös tekee.
Esitystä edeltävänä tiistaina Elisa oli satuttanut jalkansa. Hän ei päässyt kenraaleihin, ja esitys alkoi pelottamaan. Esityksen hän kuitenkin veti kipsi jalassa – se kertoo motivoituneisuudesta ja on ihailtavaa. Elisasta tuntui, että adrenaliini peitti kivun.
Haluan nostaa esille Elisan lavasteet eli pahvilaatikot – kaikessa kummallisuudessaan niistä kuulin mielenkiintoisen tarinan. Hän yritti saada akryyli- ja spraymaalilla laatikoissa olevan logon pois. Spraymaali ei kuitenkaan tarttunut akryylimaaliin, ja lopulta hän teippasi kaikki logot peittoon.
Ja ei, näytelmässä ihailtavinta ja mielenkiintoisinta eivät olleet vain pahvilaatikot. Ihailtavinta oli hahmon tunne, joka pysyi koko monologin ajan, ja uskoin kaiken, mitä hän lavalla kertoi. Jäinkin pohtimaan, oliko näytelmän hahmo näyttelijä itse.
Teatteridiplomit olivat erilaisia, mutta nautittavia, ja ne ylittivät odotukseni. Oman teatteriryhmäni näytelmistä olen kuullut juuri itse ideoitujen näytelmien olleen parhaita. Ideoikaa ihmiset siis enemmän itse – kaikesta tulee silloin mielenkiintoisempaa!
Annika Simko 
Daniela Paulino