21.12.2024

Karhut ovat tunnetusti varsin älykkäitä elukoita, jotka pääsevät käpälöiksi melkein jokaiseen astiaan, säiliöön tai konttiin, jos vain saavat tarpeeksi hyvän syyn. Karhuille yleisin pätevä syy on epäilemättä ruoka. Siispä turisteja täynnä olevat kansallispuistot erityisesti Pohjois-Amerikassa ovat alkaneet varustamaan muun muassa roskakontteja järeämmillä ja vahvemmilla lukituksilla ollakseen mahdollisimman karhunpitäviä. Usein tämä prosessi tekee niistä myös turistinpitäviä, sillä monesti älykkäimmät karhut ovat viisaampia kuin tyhmimmät turistit.

Your Average Bearissa kaikki turistit sekä kansallispuiston työntekijät ovat umpitolloja, ja ainoa karhu olet sinä. Kumpi on viisaampi?

Your Average Bear (Your Average Studio, 2023) on muutaman Utahin yliopiston opiskelijan videopeli, jossa tuiki tavallinen karhu muuttaa Your Average Campsiten kauniisiin metsiin, joissa hänen pitäisi tutustua uusiin naapureihinsa. Mikä olisikaan parempi keino tähän kuin kuljettaa kiellettyjä ihmisruokia eläimille eksklusiivisen UBear Eats -sovelluksen keinoin? Niinpä karhumme lähtee seikkailemaan Your Average Campsiten asutusten keskuuteen varusteinaan vain kiviä, banaaninkuoria, heitettävä savukone ja kaksi koivunoksaa – sekä tietysti omat karhumaiset taitonsa.

Matkallaan karhu tapaa neljä naapuria, joilla on mielessä hyvin tarkkoja pyyntöjä hänelle. Jokaisen kanssa sattuu hauskoja tilanteita, joissa myös tuodaan esille eläinten taustaa ja suhdetta toisiinsa. Olisi ollut kiva, jos karhun asiakaskuntaan olisi päästy tutustumaan hieman paremmin, mutta toisaalta pelissä kuitenkin päästiin näkemään vuosisadan rakkaustarina Käärmeen ja Jäniksen välillä.

Jänis ja Käärme romanttisella piknikillä

Suurin osa peliajasta menee kuitenkin asiakkaiden pyyntöjen toteuttamiseen eikä heidän kanssaan seurusteluun, joten ympäröivä leirintäalue tulee varsin tutuksi. Karhu joutuu vartijoita väistellen viemään ihmisten makoisat ruoat nälkäisille asiakkailleen. Tapoja tähän on monia, ja varmasti jokainen pelaaja löytää itselleen sopivan. Herkullisen pihvin voi varastaa esimerkiksi heittämällä tarkasti lähettyvillä olevien vartijoiden jalkoihin liukkaita banaaninkuoria, tai sitten voi savupommin suojin hypätä puumajasta kohteen päälle ja laittaa ämpärit vartijoiden päihin Skyrim-tyyliin. Tai jos tykkää vähän pienemmän aivotoiminnan taktiikoista, voi myös vaan juosta suoraan paikalle ja koettaa väistellä vartijoiden nukutusammuksia parhaansa mukaan.

Pelin hauskaa ja iloista ilmapiiriä luovat muun muassa taustalla soivat kitarasävelet, jotka sopivat täydellisesti Your Average Campsiten vähän maalaisempaan tunnelmaan. Lisäksi myös pelin söpö piirrostyyli ja leirintäalueen egosentrisen kuuluttajan puheet nostavat ja parantavat paikan fiilistä.

Karhu purkamassa elämänhuoliaan huutamalla järvelle.

Your Average Bear ei ole pituudeltaan mitenkään huomattava, sillä yhteensä yhdessä läpipeluussa kestää noin tunnin. Suhde tähän peliin ei siis ole Käärmeen ja Jäniksen kaltainen ikuinen rakkaustarina, vaan enemmänkin päivässä ohimenevä ihastus. Se on sellaisena kuitenkin varsin viihdyttävä kokemus, ja melkein koko pelaamisen käytetty aika meni hyvässä meiningeissä, oli se sitten ämpärien latomista vartijoiden päähän tai puhumista sudelle, joka on niin siisti, että se romahduttaa pelaajan itsetunnon kertaheitolla. Your Average Bear on kaikille karhujen faneille varmasti hyvä kokemus ja erittäin suositeltava peli, vieläpä siksi, että sen hinta on pienen pieni; nolla euroa.

Related Post