Unelmat, tulevaisuudenkuvat ja opiskeluasiat ovat pohdituttaneet aina. Mielipiteet muuttuvat ja elämä jatkaa matkaansa, mutta jäljelle jää aina kysymys: kuka minä olen ja mikä minusta tulee?
Unelmointi tai mielikuvitus eivät ole ikinä olleet minulle ongelma. Jo vaippaikäisenä varmasti kuvittelin valloittavani maailman. Ammattiunelmat olivat sitä tavallista: eläinlääkäri, opettaja tai taiteilija. Kaikki tuntui olevan mahdollista ja kannustusta tuli joka suunnasta. Koko maailma tuntui tukevan nuoren lapsen unelmia ja haaveita. Olin itse jo noihin aikoihin hyvin määrätietoinen: kun jostain asiasta vihdoin päätöksen tein, ei mikään ollut esteenä. Olin mahtava, luova ja vakuuttunut, että minusta voisi tulla mitä vain, olihan vain mielikuvitukseni rajana.
Vuosien varrella odotusten ja vaatimusten noustessa yhä korkeammalle olen kuitenkin alkanut epäillä itseäni yhä enemmän. Enää ympäröivä maailma ei tue unelmia ja haaveita samanlaisella innokkuudella. Arjen oravanpyörä ja loputtomat mahdollisuudet sekoittavat pään ja mielelläni siis keskityn elämään hetkessä, päivässä ja seuraavassa viikossa. Suunnittelen kaiken tarkkaan ja huolellisesti, mutta sen pidemmälle en uskalla ajatella.
Vaikka niin sanotulla ”akateemisella” tasolla olen pitänyt monet ovet auki opintojeni kautta, en edelleenkään tiedä, mistä ovesta haluan matkaa jatkaa. Tulevaisuudenkuvat ovat vaihtuneet riippuen elämänvaiheesta, läheisimmistä ystävistä ja kiinnostuksenkohteista. Kun omat taidot ja tuntemukset vievät viiteen eri suuntaan, joista jokainen voisi teoriassa olla kiinnostava, jää pää sekaisin ja mieli myllyn jauhamaksi. Jokaisen vaihtoehdon kohdalla yritän sieluni silmin nähdä itseni esimerkiksi pensseli kädessä tai siisti jakkupuku päällä. Kuva ei näytä mahdottomalta, mutta tuntuuko se omalta?
Mutta mikä todella on ”minua”? Muodin saralla vaatekaappini sisältö ja tyyli vaihtelee hullunlailla ja välillä tuntuu järjettömältä. Ruuan suhteen osaan olla nirso tai päinvastoin hyvinkin avoin kokeilemaan uutta, riippuu aika pitkälti päivästä ja nälän suuruudesta. Ulkonäön suhteen olen vaihtanut hiusten väriä, muotoa ja tekstuuria mieleni mukaan ja meikkien suhteenkin tyyli vaihtelee tilanteesta ja jaksamisesta riippuen. Jos en ota huomioon ympäröiviä ihmisiä, minkälainen minä todellisuudessa olen? Pelkään oman ympäristöni ja muiden mielipiteiden tai odotusten vaikuttavan päätöksiini tulevaisuudesta. Haluaisin kovasti tehdä työkseni jotain, mistä juuri minä nautin ja mikä inspiroi minua, mutta tunnen ulkoisen paineen vaikutuksen. Välillä huomaan myös olevani itse itseni pahin vihollinen, kun kyseenalaistan ja rajoitan omia unelmiani: ”Ei minulla ole tarpeeksi taitoja” tai ”En minä pärjäisi tuolla alalla”.
Tässä kohtaa annan ajan viedä ja kuljettaa ajatuksia. Etsiskelen itseäni ja minääni ihmismassan keskellä omana yksilönäni. Välillä tuntuu siltä, että olen ainoa, joka on edelleen jumissa tässä vaiheessa – etenkin kaikkien yo-suunnitelmien ja yliopistopuheiden keskellä. Käytyäni kaiken maailman Study Talkeissa ja tutkimalla uusia mahdollisuuksia löydän itseni usein vielä entistäkin enemmän hukassa. Näistä tarinoista olen kuitenkin löytänyt samaistuttavia tarinoita ja tietynlaista kohtalon kaikua. Muutkin ovat vaihtaneet elämänsä suuntaa, kyseenalaistaneet oman mielenkiintonsa ja antaneet elämän viedä.
Kun siis seuraavan kerran löydän peilistä taas uudesta asiasta, ammatista tai tulevaisuudesta kiinnostuneen version itsestäni, tutustun uuteen mielenkiintoon ja haaveeseen kuin uuteen tuttavuuteen. Aloitan esittelemällä itseni: ”Hei, minä olen…”