Ruusut Espoon Kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa. Osa Ruusut-yhtyeen syyskiertuetta.
Joitakin vuosia sitten kuulin jossain SUB-kanavan mainoksessa soivan Ruusut-yhtyeen Glitchit-nimisen kappaleen. Tämän jälkeen tämä popmusiikkia uudistava yhtye alkoi soida yhä enemmän YleX-radiokanavalla. Viimeistään toisen levyn jälkeen olin aivan myyty Ruusujen musiikille.
Ruusut on mielestäni elämän musiikkia. Joissakin biiseissä ylistetään rakkautta ja ihastumista tai kerrotaan sen haasteista, kuten kappaleissa Glitchit ja Crush, kun joissakin aiheena voi olla esimerkiksi maailmanloppu, kuten kappaleessa Ave Maria. Suurinta osaa biiseistä pitää kunnolla analysoida, jotta saa edes pienen vinkin siitä, mistä biisi kertoo.
Ruusut, eli Samuli Kukkola, Ringa Manner, Alpo Nummelin ja Miikka Koivisto, saapui Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalin lavalle ilman turhaa valoshow’ta tai sisääntulonumeroa. He vain tulivat lavalle ja aloittivat soittamisen.
Konsertti alkoi uusilla, taiteellisilla biiseillä keväällä julkaistuilta Melankolia 1 ja Melankolia 2 -levyiltä. God mode, Näytelmä ja Myrsky vaativat kuulijalta keskittymistä. Huomasin, että nyt istumakonsertissa kiinnitin enemmän huomiota itse musiikkiin, kun en ollut vain tanssimassa. Toki osa biiseistä on sellaisia, että niiden tahtiin on hieman vaikea tanssia.
Avaimet avaa ovii -biisin jälkeen Alpo Nummelin huudahti, että istumakonsertista huolimatta saa vähän myös tanssia. Tämän jälkeen he soittivat vähän vanhempia, tanssittavampia biisejä, kuten 4321 ja <3 <3. Toyota Celica -biisi on yksi ihanimmista biiseistä ja livenä se heräsi kunnolla eloon kaikkine efekteineen ja drum and bass -tyyppisen version myötä.
Ruusuista näkee lavalla, miten he samaan aikaan keskittyvät todella tarkasti tekemiseensä, mutta myös nauttivat siitä, jopa tanssivat. Niina-biisissä oli haettu ilmeisesti jotain teatraalista, kun Ringa ja Miikka menivät seisomaan toisiaan vastapäätä ja lauloivat ikään kuin toisilleen.
Kevätuhri-levyltä Ruusut soitti ehkä vähän yllättäenkin Mut en sillee -biisin. Biisin loppupuolen instrumentaalista osuutta olin fiilistellyt jo ennen konserttia ja konsertissa se oli kuin hunajaa korvilleni – kuten Ringa Mannerin ääni. Konsertin päätti erittäin toimivasti Glitchit-biisi, joka jaksaa vain tanssittaa.
Itse olisin halunnut kuulla Melankolia1&2-levyiltä hyperpopvivahteisen Uni huijaa nukkujaa ja kauniin Matkalla alas -biisit. Myös konsertin kesto 75 minuuttia oli liian lyhyt. Tottakai fanina olisin voinut kuunnella vaikka kaikki levyt alusta loppuun, mutta nyt juuri kun pääsin nautiskelemaan, konsertti loppuikin.
Kokonaisuudessaan konsertti oli erittäin miellyttävä kylmiä väreitä aikaansaava taidepläjäys! Seuraavaksi Ruusut esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla, joka päättää bändin Melankolia-aikakauden. Minkälaisen aikakauden bändi aloittaa seuraavaksi?
Jenna Kivisoja