Lukuvuosi on alkanut ykkösillä vauhdikkaasti muistoja herättävällä ryhmäytymispäivällä ja ikimuistoisilla vispilöinneillä. Yhteishengen luominen ykkösille on onnistunut mainiosti tapahtumien, tutorien, opettajien ja koko nalleperheen ansiosta. Mutta mitä ryhmäytymispäivänä ja vispiksissä oikein tapahtui?
Ryhmäytymispäivä (27.8.)
Otiksen perinteinen ryhmäytymispäivä alkoi totta kai Piazzalla jumpalla! Tutorit pukeutuivat heidän ikonisiin kirkkaan pinkkeihin tutorhuppareihinsa ja karhuperheen pikkuset pukeutuivat kuin peruskoulun ykkösluokkalaiset. Heidän asuihinsa kuului muun muassa perinteiset keltanokkalippikset, värikkäät liivit, glitteriset korut sekä hauskat reput. Myös kaikilla ykkösillä oli mukana äärimmäisen söpöt pehmolelut. Päivän aikana ykköset kiertelivät tutorien pystyttämillä pisteillä, kuten vesiämpäri-, pehmolelu-, desibelikaraoke- ja tanssipisteellä. Yksi ykkösten suosikkirasteista oli muodikas runwayrasti, jossa he esittivät tutoreille heidän luovia asujaan. Päivä päättyi voittajaluokan, 26O, kruunaamiseen.

Kuva: Mimosa Levola

Kuva: Joa Kankaanpää
Vispikset päivä 1. (9.9.)
Otiksen perinteiset ja odotetut vispikset alkoivat tutorien pitämällä aamujumpalla ja marssilla, jolla virkistettiin ykkösiä. Tutorien pukuteemana oli armeija ja ykkösten pukuteemana oli genderswap-isovanhemmat. Päivän aikana ykköset suorittivat tutorien antamia tehtäviä ja suojelivat omia sukkamuniaan samalla, kun he varastivat toistensa sukkamunia. Päivän aikana nähtiin hienosti koristeltuja ämpäreitä, joista henkilökohtainen suosikkini oli Haaland-teemainen ämpäri.

Kuva: Oliver Nieminen

Kuva: Oliver Nieminen

Kuva: Oliver Nieminen
Vispikset Päivä 2. (10.9.)
Vispisten toisena päivänä tutorien pukuteemana oli All Black, kun taas ykkösillä oli vähän enemmän valinnanvaraa. Heidän pukuteemoihinsa kuului rapper, filosofi, brainrot, 2016, lentokenttä ja niin edelleen. Päivän aikana oli tarjolla samanlaista ohjelmaa kuin edellisenä päivänä, mutta päivän päätteeksi oli luvassa huippu vispisgaala. Gaalassa oli erilaisia kilpailuja, katsottiin haastatteluvideoita, lausuttiin vala sekä nautittiin upeasta dj-esityksestä!

Kuva: Oliver Nieminen

Kuva: Oliver Nieminen
Otaniemen lukioon on jälleen tullut ainutlaatuinen joukko uusia opiskelijoita. Ykkösille on muodostunut mahtava yhteishenki, joka tulee vahvistumaan joka päivä lisää. Tutorina olen kiitollinen, että sain kokea ryhmäytymispäivän ja vispikset kahdesta näkökulmasta, ykkösen ja tutorin, sillä ne olivat mielestäni hyvin erilaisia näkökulmasta riippuen. Oli ihanaa olla mukana luomassa ykkösille ikimuistoisia hetkiä ja kuuluvuuden tunnetta. Kiitos ryhmäytymispäivästä ja vispiksistä kaikille osallistuneille!
Jutun kuva: Oliver Nieminen