11.5.2025

Lempiasiamme tuovat meille kaikille iloa ja usein hauskaa tekemistä. Jokaisella on omat mielenkiinnon kohteet ja aktiviteetit, jotka kantavat raskaan arjen yli. Millaisia lemppareita Otiksesta löytyy?

Harrastukset ovat monelle yksi mieluisin osa arkea. Vietämme erilaisten aktiviteettien parissa paljonkin aikaa koulutyön ja muun pakollisen lisäksi. Mitä harrastukset tuovat meille? Ajankulun lisäksi ne mahdollistavat oman itsen ja omien taitojen kehittämisen. Harrastuksissa voi myös viettää aikaa tärkeiden ihmisten ja mielenkiintoisten asioiden parissa.

Ajankulun lisäksi lempparit tarjoavat mahdollisuuden uusien ihmisten ja yhteisöjen löytämiseen. Otiksestakin löytyy paljon omiin mielenkiinnonkohteisiimme liittyvää toimintaa kuten erilaisia kerhoja sekä koulukohtaisia kursseja, jotka mahdollistavat omien lempparijuttujen tekemisen myös koulun hektisen arjen keskellä. 

Tässä Otaversumin numerossa käsitellään erilaisia lemppareita. Pääsemme lukemaan otislaisten musiikkimausta ja leipomaan Otakarhun lemppari lettuja. Numeron sarjakuvasta voi löytää hienon lukukokemuksen. Lisäksi lehdessä kerrotaan kevään parhaista reissuista ja tapahtumista. Klikkaa siis seuraava artikkeli auki ja nauti Otiksen lempparilehdestä!

Artikkelikuva: Pixabay (CC0)

Related Post