Kulttuurien konflikti vai kompromissi?

“Hong Bao”. Käännettynä suomeksi “punainen kirjekuori”. Pienestä asti kiinalaiset lapset toivovat niitä itselleen syntymäpäivälahjaksi, ja aikuisena niitä saadaan läheisiltä häälahjoiksi. Kiinalaisena uutena vuotena sukulaiset antavat niitä toisilleen ristiin rastiin. Hong Bao on yksinkertaisesti punainen ja kultaisilla kirjaimilla koristeltu kirjekuori, jonka lahjanantaja täyttää haluamallaan käteissummalla. Suomessa kasvaneena minä en kuitenkaan osannut pyytää niitä pienempänä enkä pyydä niitä edelleenkään. Olen toivonut lahjaksi muiden suomalaisten kavereitteni tapaan uuden pehmolelun tai elektroniikkalaitteen. Välillä kuitenkin suren sitä, etteivät kiinalaiset vanhempani uskaltaneet tuoda omaa kulttuuriaan ja tapojaan vahvemmin esiin. Siten minäkään en pienempänä tiennyt näiden kiinalaisten tapojen olemassaolosta. 

Tänä päivänä olen tutustunut kiinalaisiin tapoihin ja perinteisiin jo paljon paremmin. Samalla olen valitettavasti tajunnut kiinalaisen kulttuurin puutteen elämässäni. Yleisesti kahden kulttuurin välissä kasvaminen ja eläminen avartaa näkemystä maailmasta ja rikastuttaa kokemuksia. Pääsen esimerkiksi viettämään vuosittain kahden eri kalenterin mukaiset juhlat sekä erottamaan totuuden tyypillisistä ennakkoluuloista. Juuri stereotypiat osoittavat sen, kuinka kuplautuneesti ihmiset elävät, jolloin monikulttuurisuus antaa itselle monipuolisemman näkökulman maailmaan. David Attenborough käsittelee kirjassaan Yksi elämä, yksi planeetta (WSOY 2020) biodiversiteetin menetystä, menetyksen seurauksia ja monimuotoisuuden palauttamiskeinoja. Yhtenä merkittävänä esimerkkinä biodiversiteetin tärkeydestä elämälle Attenborough käyttää koralliriuttoja ja koralleja ylipäänsä. Kukoistaessaan kyseiset korallipolyypit ja niiden kanssa elävät levät tuovat sateenkaaren värit meren pohjaan. Puolestaan stressaantuessaan esimerkiksi merten lämpenemisen takia koralliriutat muuttuvat älyttömällä vahdilla ihmemaasta joutomaaksi. Tasapainon löytäminen ympäristön kanssa on yhtä tärkeää koralleille kuin kahden kulttuutin välissä varttuvalle lapselle. 

Ideaalisessa tilanteessa kasvava lapsi tai nuori voisi vain muodostaa omien arvojensa pohjalta itselleen täydellisen identiteetin, jossa vallitsisi kulttuurien välillä tasapaino. Realistisesti tämä on mahdotonta. Oman kulttuuri-identiteetin muodostaminen on vaikeaa, ja se muovautuu elämäntilanteen mukaan. Tärkeintä olisi, ettei toinen itselle tärkeistä kulttuureista muutu dominoivaksi, jolloin alistettu kulttuuri painuisi unholaan. Kyseiseen ongelmaan ei löydy yhtä pelastavaa tekijää, mutta omien tapojen työstäminen sekä oman kasvuympäristön vaikutuksien tiedostaminen mahdollistaa kulttuurisen tasapainon etsimisen. Kirjassaan Attenborough kertoo, että jos tasapainoa ympäristön kanssa ei löydy, korallit hylkäävät niitä ravitsevat levät. Tällöin koralliriutat haalistuvat, kun värikkäiden levien alta paljastuu jäljelle jääneet korallipolyyppien luunvalkoiset tukirakenteet. Samalla tavalla, jos nuori hylkää toisen kulttuurinsa, hän kasvaa aikuiseksi, jolta ikään kuin on kadonnut pala itseään. Tällöin elämästä puuttuu monipuolisuutta, eli levien korallille tuomat värit.

Koska vanhemmat ovat keskeisessä roolissa lapsen varttumisessa, he vaikuttavat lapsen muodostuvaan kulttuuri-identiteettiin kasvatuksellaan. Kaikista tärkeintä on tarjota varttuvalle lapselle tilaa tehdä omia päätöksiä, mutta tarjota tasavertaiset mahdollisuudet olla osana sekä paikallista että omaa etnistä kulttuuria. Juha Merimaan kirjoittamassa artikkelissa Itämeri (HS 26.8.2021) nousee esille Itämeren järvimäiset piirteet, jotka tekevät siitä hyvin ainutlaatuisen. Nämä järvimäiset olosuhteet ovat saaneet myös tutkijat kiinnostumaan siitä. Koska Itämeren olosuhteet ovat tällä hetkellä karut esimerkiksi rehevöitymisen ja happikadon takia, Merimaa esittelee artikkelissa ehdotuksensa muuttaa pulmallinen Itämeri lopullisesti järveksi. Esitys pohjautuu Itämeren hyvinvointiin, mutta loppujen lopuksi muutoksen todellisista vaikutuksista ei olla varmoja. Yhdyn ajatukseen siitä, ettei liian jyrkkiä päätöksiä voida tehdä – ei Itämeren puolesta eikä varttuvan lapsen puolesta. Kuten Itämeren täytyy antaa olla järvimäinen meri, myös lapsen täytyy antaa kasvaa rauhassa tutustuen kaikkiin itsellensä tärkeisiin kulttuureihin. Muuten lapsesta tulee vanhempana katkera siitä, ettei saanut edes mahdollisuuksia tutustua kaikkiin itselle läheisiin kulttuureihin.  

Vanhempien lisäksi kasvuympäristö, kuten koulu sekä kaverit, vaikuttavat itselle kehittyvään kulttuuri-identiteettiin. Olen erittäin onnellinen, että olen saanut kasvaa Espoossa. Täällä minun ei ole tarvinnut piilotella kiinalaisuuttani eikä minulle ole tyrkytetty suomalaisuutta sen enempää. Kuitenkaan tällaisessa ympäristössä ja yhteiskunnassa kasvaminen ei ole itsestäänselvyys, vaan tiedostan olevani hyvin onnekas. Kasvuympäristö voi hankaloittaa kulttuuri-identiteetin tasapainon löytämistä, koska ulkomaalaisia saatetaan väkisin integroida uuteen yhteiskuntaan liian rajusti. Usein joko oma etninen kulttuuri tai uuden asuinpaikan paikallinen kulttuuri jää pois omasta identiteetistä. Varsinkin jos lapsena varttuu ulkomailla, oma etninen kulttuuri tippuu helposti kyydistä pois, jos paikallinen kulttuuri on ylivoimainen. Olisi tärkeää, että pystyisi työstämään henkilökohtaista suhdettaan kulttuureihin itsenäisesti ilman ulkoisia työntäviä tai hylkiviä voimia. 

Kahden kulttuurin välissä tasapainoileminen tekee ihmisestä helposti haavoittuvan ulkoisille tekijöille. Sekä Attenboroughin kirjassa että Merimaan artikkelissa käsitellään haurasta luontoa ja herkkiä ekosysteemejä. Molemmat tekstit nostavat erityisesti esille sen, kuinka ihmiset ovat aiheuttaneet monet nykyiset luonto-ongelmat, jotka liittyvät muun muassa biodiversiteetin häviämiseen, korallien kuolemiseen sekä Itämeren rehevöitymiseen. Ihmiset ovat myös syy siihen, miksi kahden kulttuurin välissä kasvaminen tuntuu epämukavalta, koska valitettavasti Homo sapiensin biologiaan kuuluu laumaan mukautuminen. Erottautuminen koetaan pelottavaksi, ja se tunne tulee ihmisen esi-historiallisista piirteistä. Toisaalta molemmat tekstit myös vetoavat siihen, että vain ihmiset pystyvät korjaamaan tehdyt virheet muuttamalla esimerkiksi elämäntapojaan. Muuttamalla suhtautumista muita ihmisiä kohtaan voidaan luoda turvallisempia ja mukavampia kasvuympäristöjä. Näin voidaan varmistaa, että yhä vähemmän kasvavista lapsista kärsisi erilaisuuden ja laumasta erottumisen seurauksista. Näitä ovat muun muassa syrjäytyminen sekä liiallinen integroituminen yhteiskuntaan, koska ei halua erottua joukosta. Meidän tulee siis ottaa huomuoon, että ihmiset ovat toisaalta tuhoajia ja toisaalta suojelijoita. Täytyy vain itse tehdä elämäntapamuutoksilla päätös, kumpaan ryhmään haluaa kuulua. 

Tosiaan välillä ihmiset aiheuttavat surua ja tuskaa maailmaan, mutta ilman ihmisiä elämässä ei olisi myöskään iloa tai onnellisuutta. Jotta kasvava lapsi ei koe oloaan yksinäiseksi ja erilaiseksi, on välttämätöntä, että lapselle tai nuorelle löydetään vertaistukea. Edelleenkin, kun tapaan etniseltä taustaltaan ulkomaalaisia nuoria, tutustun heihin pienemmällä kynnyksellä verrattuna kantasuomalaisiin. Tiedän nimittäin, että pystymme ainakin samaistumaan toisiimme erilaisuutemme ja sen tuomien kokemusten kautta. Vaikka Suomessa on hyvät elinolosuhteet, rasismi ja kulttuuriin perustuva syrjintä ovat edelleen todellisia. Etenkin kasvavat lapset saattavat yrittää integroitua paikalliseen kulttuuriin vahvemmin, jos he ovat kohdanneet etniseen kulttuuriin perustuvaa syrjintää ja kiusaamista. Onneksi sosiaalisten yhteisöjen kautta pääsee käyttämään kieltä vapaammin, löytämään elinikäisiä kavereita sekä pitämään erilaisia juhlia. Näin oma kulttuuri ei ainakaan jää unholaan, kun pystyy itse muiden ohella työskentelemään sen säilyttämiseksi. Samalla kasvava nuori ymmärtää, ettei omassa etnisessä kulttuurissa ole mitään vikaa, vaan jotkut ihmiset yhteiskunnassa eivät ole tarpeeksi avoimia hyväksymään sitä. 

Nykyään omaa kulttuuriperintöä voi myös työstää ja ylläpitää sosiaalisessa mediassa, mikä on tarjonnut kahden kulttuurin välissä kasvavalle lapselle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Attenborough toteaa tekstissään, että korallit elävät symbioosissa levien kanssa, kun levät yhteyttävät korallipolyypeille ravintoa. Symbioosi on vuorovaikutussuhde, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Korallit eivät siis selviä yksin ilman leviä. Samalla tavalla sosiaalinen media mahdollistaa sen, että kahden kulttuurin välissä kasvava nuori voi etsiä itselleen symbioottisen vuorovaikutussuhteen. Sosiaalisen median kautta on paljon helpompaa tutustua uusiin ihmisiin eri puolilla maailmaa ja tavoittaa esimerkiksi oman etnisen kulttuurin ihmisiä, jotka asuvat joko kotimaassaan tai ulkomailla. Nykyään puhutaan loputtomasti esimerkiksi Tiktokin ja Instagramin negatiivisista vaikutuksista, mutta usein jätetään huomioimatta, että kyseiset alustat tuovat myös paljon hyvää. Tiktokin kautta olen päässyt käyttämään kiinan kieltä enemmän ja puhunut lyhytvideoiden kommenteissa jopa Kiinassa asuville kiinalaisille. On vapauttavaa kuulla muiden kiinalaisten nuorten kokemuksista siitä, millaista on kasvaa ulkomailla. Yhdistävät kokemukset tuovat itsevarmuutta omaan kulttuuri-identiteettiin ja kasvattavat halua säilyttää oma etninen kulttuuri paikallisen kulttuurin rinnalla. 

Kahden kulttuurin välissä kasvaminen ja eläminen voi olla uuvuttavaa, mutta viime kädessä se on palkitsevaa. Se avartaa omaa näkemystä maailmasta sekä tekee itsestä avoimemman uusille, jopa radikaaleille mielipiteille ja ajatuksille. Kulttuurit nimittäin eroavat toisistaan hurjasti ja niiden välissä kasvaminen vaatii ymmärrystä ja hyväksyntää erilaisuutta kohtaan. Maailma muuttuu ja globalisaatio takaa sen, että tulevaisuudessa on yhä useampia monikulttuurisia lapsia ja nuoria, jotka taistelevat tämän saman aiheen parissa. Siksi on kriittistä, että tiedostamme tilanteen jo nyt, jotta kaikille voidaan luoda yhdenvertainen ympäristö kasvaa ja kehittää omaa kulttuuri-identiteettiään. Vaikka en itse pienempänä osannut pyytää Hong Baoa lahjaksi enkä ymmärtänyt sen enempää kiinalaisista tavoista, pidän huolen, että ainakin omat lapseni saavat tulevaisuudessa mahdollisimman hyvän lähtökohdan ylläpitää kaikkia haluamiansa kulttuureja ja tapoja.