Levyarvio: Ruusut – Mä valvon ja sä valvot mun kaa
Viime vuonna Ruusut pieneni neljästä jäsenestä kolmeen, kun Alpo Nummelin kertoi lopettavansa yhtyeessä. Tämän jälkeen Ruusut palasi kolmena jäsenenä tummanpuhuvan tanssimusiikin ja Mä valvon ja sä valvot mun kaa -albumin kera.
Levy on saanut erilaisia arvioita. Esimerkiksi Soundi-lehdessä Venla Rouhiainen antoi levylle täydet viisi tähteä ja kuvaili Ruusujen olevan bändi, joka pystyy uudistumaan ja ottamaan riskejä. Helsingin Sanomien levyarviossa taas Aleksi Kinnunen kirjoittaa: “Tuloksena on yhtyeen aiempaan euforiseen maksimalismiin nähden kompaktimpaa käyttöpoppia.“
Jotta voisi tajuta, miksi Ruusut julkaisee juuri tällaisen albumin juuri nyt, pitää tuntea bändin historiaa. Vuoden 2023 Melankolia 1 & 2-taidepläjäysten jälkeen ei ole mikään ihme, jos bändi haluaa tarttua konkreettisempaan, kuten Rouhiainen kuvaili Soundin levyarviossa. On totta, että aikaisempi kokeilevuus on jäänyt osittain taakse, ellei Tappaja-kappaletta uudelta levyltä lasketa.
En kuitenkaan koe tämän hetken “käyttöpopin”, kuten Spotifyn top 50-listan kappaleiden, olevan täysin samanlaista kuin Ruusujen albumi. Edelleen Ruusujen lyriikoista löytää monitulkintaisuutta eikä kappaleiden rakennekaan ole sitä arkipäiväisimpää. On myös hyvä muistaa, että alun perin Ruusut esiteltiin elektropop-yhtyeenä eli uskon, että bändi tietoisesti ammentaa ja inspiroituu myös pop-musiikista.
Mä valvon ja sä valvot mun kaa on öinen ja liikkuu unen ja todellisuuden välillä. Levyllä iloitaan ja surraan toisen löytämisestä, lauletaan pettämisestä ja aikaisemman rakkauden ylistämisen sijaan puhutaan erosta. Levyn ensimmäinen kappale Outo kesä ei kauaa vaadi, ennen kuin drum and bass -rytmi alkaa ja kuulija on jo Ruusujen matkassa.
Parasta albumissa on se, että sen tahdissa voi samaan aikaan tanssia ja itkeä. Kylmiä väreitä on myös tarjolla viimeistään Kurpitsalyhdyn kohdalla. Pop-vaikutteet kuuluvat erityisesti Silkkikukkia-kappaleessa, joka tanssittaa pianohousellaan. Levyn viimeinen kappale OOKOO ei myöskään jätä kuulijaa kylmäksi. Voisiko Miikka Koiviston Disco Ensemblemäisen huudon mitä ikinä teetkin / älä nukahda nyt tulkita siten, että se kehottaa olemaan woke?
Uusi albumi sopii niin öisen ajomatkan tai seikkailun taustalle. Albumin kappaleet tulevat myös räjäyttämään Helsingin Jäähallin Black Boxin katon irti bändin historian tähän mennessä suurimmassa konsertissa. Piti Ruusujen musiikista tai ei, niin yksi asia on varmaa: Ruusut ei ole käyttöpoppia.
Artikkelikuva: Joona Levälahti.
Selja Kaukoniemi 
Riina Ottelin