4.12.2025

“Mitä aineita ajattelit kirjoittaa yo-kokeissa?” “Tämä asia on tärkeä muistaa kirjoituksia varten.” 

 Näitä lauseita saa kuulla heti aloittaessaan lukion. Ylioppilaskirjoitukset tuntuvat olevan lukion suuri päämäärä, jota odotetaan ja pelätään jo vuosia etukäteen. Ovatko kirjoitukset todella paras tapa testata opiskelijan osaamista vai pelkkä vanhanaikainen tapa, josta olisi jo aika päästää irti?

Ylioppilaskirjoitusten historia Suomessa yltää 1800-luvun alkuun, jolloin kokeet pidettiin suullisena. Moni asia lukiossa ja ylioppilastutkinnossa on sen jälkeen muuttunut merkittävästi. Nykymuotoiset yo-kirjoitukset otettiin käyttöön 1920-luvulla. Pitkään käytössä ollut ainereaalikoe jaettiin vuoden 2005 kirjoituksissa useampaan reaalikokeeseen, kuten historian, kemian ja psykologian kokeisiin. Vuonna 2016 järjestettiin ensimmäiset digitaaliset kokeet, mutta kokonaan paperittomiin kokeisiin siirryttiin vasta keväällä 2019. 

Vakiintuneet ylioppilaskirjoitukset ovat siis kokeneet muutoksia viime vuosikymmenten aikana. Niissä on silti monia muuttumattomina säilyneitä piirteitä. On hyvä välillä kyseenalaistaa asioita, jotka ovat yhteiskunnassamme perinteikkäitä ja joissa on epäkohtia. Lukiossa tähdätään ylioppilaskirjoituksiin, minkä vuoksi monia asioita harjoitellaan vain koetta varten. Silloin opitut asiat ovat irrallisia eikä niistä välttämättä hyödy tulevaisuudessa ollenkaan. 

Moni opiskelijoista myös ajattelee, ettei muilla kuin yo-kokeissa kirjoitettavilla aineilla ole merkitystä. Mutta jos lukion on tarkoitus tarjota yleissivistävää koulutusta, miksi muutamalla koesuorituksella on niin paljon painoarvoa? Eikö lukiossa tulisi keskittyä oppimiseen eikä vain arvosanoihin?

Toisaalta yo-kokeissa on paljon hyvääkin. Ne auttavat päättämään, mihin aineisiin panostaa tulevaisuutta varten. Kokeiden ansiosta on helppo asettaa selkeät tavoitteet omaan opiskeluun. Ne voivat toimia tienä unelmien opiskelu- ja työpaikkaan. Jos yo-kokeita ei olisi, lukiossa ei olisi välttämättä selkeää päättötyötä. Ehkä silloin Suomessa otettaisiin käyttöön Ruotsin lukioissa oleva projektimainen lopputyö.

Ylioppilaskokeiden sijaan lukion päättötodistuksella voisi olla enemmän merkitystä esimerkiksi yliopistoon haettaessa. Tällöin koko lukion aikana tehdyllä opiskelulla olisi enemmän painoarvoa. Koetilanteen stressaavuus ja opiskelijan paineensietokyky eivät olisi niin suuressa roolissa jatko-opintoihin pääsyä ajatellen. Jos opiskelijan tietoja ja taitoja arvioitaisiin pidemmältä aikaväliltä, saataisiin laajempi kuva hänen osaamisestaan.

Usealle ylioppilaskirjoitukset ovat suuri stressin aiheuttaja. Kun niitä pidetään niin tärkeänä asiana, joka voi mahdollistaa tai estää jatko-opintoihin pääsyn, ne aiheuttavat paljon paineita opiskelijoissa. Nykyään kirjoitusten arvosanat eivät ole ainoa keino päästä jatko-opiskelemaan, vaan niiden rinnalle on tullut valintakokeet. Kirjoitusten arvosanoja saa nykypäivänä myös uusia, mikä vähentää pelkoa epäonnistumisesta yhdessä kokeessa.

Niin kuin monet muutkin koulutukseen liittyvät aiheet, ylioppilaskirjoitukset herättävät runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osa perustelee kokeiden hyödyllisyyttä, toisten mielestä kokeiden lakkauttaminen olisi askel kohti modernimpaa koulutusjärjestelmää. Joka vuosi kritiikkiä kerää myös kokeiden arviointi ja tehtävien monipuolisuus. 

Viime vuosina on keskusteltu suullisen koeosan käyttöönotosta kielten yo-kokeissa. Uudistuksen tavoitteena olisi antaa opiskelijalle mahdollisuus osoittaa kielen osaamistaan laajemmin kuin kirjallisesti. Myös taito- ja taideaineiden ylioppilaskirjoitusten käyttöönottoa on valmisteltu. Niiden on suunniteltu alkavan syksyllä 2029.

Aika näyttää, millainen tulevaisuus ylioppilaskirjoituksilla on. Saa nähdä, jatkuvatko vuosisataiset perinteet vai keksitäänkö tilalle jotain ihan muuta. Mitä tahansa tutkinnolle tapahtuu, ylioppilaaksi valmistuminen on aina suuri saavutus ja aihe juhlaan. Onnittelut kaikille uusille ylioppilaille!

Tietolähde: Ylioppilastutkintolautakunta

Kuvalähde: https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000007543244.html

Related Post