Hiihtolomaa edeltävällä viikolla koulussamme nähtiin taas pukujen loistoa ja kuultiin tanssiaskelien raikumista jokavuotisissa vanhojen tansseissa. Tanssitaitoja esiteltiin ensin tanssijoiden läheisille ja seuraavana päivänä koulun muille opiskelijoille.
Vaikka vanhojen tanssit ovat pääasiassa toisen vuoden opiskelijoiden juhla, tänä vuonna Pohjois-Tapiolan lukion vanhojen tansseissa nähtiin myös suuri joukko ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Ensimmäisen vuoden opiskelija Timo Erävuorta tanssit innostivat: ”Aluksi oli outoa, kun ei tuntenut ketään, mutta kun alkoi tutustua ihmisiin, oli tosi mukavaa. Tuli fiilis, että haluaisi tanssia lisää.” Timo kertoi myös, että aikoo tanssia ensi vuonnakin.
Vanhojen tansseissa on pyörähdelty Suomen lukiossa 1920-luvulta saakka. Perinteisissä tanssiaisissa puhuttavat usein opiskelijoiden puvut ja kampaukset. Tyttöjen iltapuvuissa suosittiin tänä vuonna neonvärejä, ja kampauksissa oli paljon kiharoita. Vanhojen perinteiden mukaan miehillä oli smokit. Tavalliseen tapaan tanssijat lähtivät jatkoille virallisen ohjelman jälkeen.