Lukiovuodet ovat hurahtaneet ohi todella nopeasti, ja vielä tämän lukuvuoden alussa oli vaikeaa käsittää, että menossa on suurimmalle osalle abeista todella viimeinen vuosi tässä lukiossa. Kun ajattelen sitä, että ensi keväänä lukiotaipaleeni päättyy (ellen mokaa yo -kokeita ja palaa tekemään niitä ensi syksynä uudestaan), minut valtaa haikeus, sillä ovathan nämä lukiovuodet olleet ehkä kliseisesti sanottuna elämäni onnellisinta aikaa. Mutta onhan lukiota jäljellä vielä monta kuukautta, eli vielä monta kuukautta aikaa tehdä töitä valkolakin eteen.
Joitakuita saattaa ehkä kiinnostaa, miltä lukion viimeinen vuosi näin abin näkökulmasta tuntuu. Kirjoitan niin omasta että toisten abien kokemuksista. Ehkä huomattavin seikka, minkä abina olen huomannut on, että syksyn kirjoitusten myötä koeviikot eivät tunnu enää miltään, ja suhtautumiseni koko koeviikkoon on myös muuttunut jotenkin rennommaksi. On todella huvittavaa, miten viime vuonna hermoilin koeviikon kokeista ja siitä, etten jaksanut lukea kokonaan yhtä kirjaa, kun viime kesänä aloittaessani lukemaan psykologian kirjoituksiin luin yhden kirjan viikossa, eli kaikki viisi kirjaa yli kuukaudessa. Nyt koeviikkojen koittaessa en siis jaksa stressailla turhaan, miten kokeet menevät, vaan ajattelen, että teen parhaani ja että se riittää. Elämässä on paljon muitakin murheenaiheita kuin se, mitä numeroita kokeista saa.
Abeina meidän odotetaan tekevän paljon töitä ja selviävän niistä paineista, joita meihin kohdistetaan. Olemme nyt tilanteessa, jossa meidän pitää ottaa ohjat omasta elämästämme ja päättää, mitä haluamme tehdä lukion jälkeen, mikä voi tuntua pelottavalta. Ainakin ollessani vielä lukion toisella luokalla en halunnut, että abivuosi koittaisi, sillä silloin se tarkoittaisi vastuun ottamista omasta elämästä, enkä silloin vielä kokenut olevani siihen valmis. Silloin kaikki suunnitelmani siitä, mitä tekisin lukion jälkeen, olivat auki. Nyt abina suunnitelmani eivät vieläkään ole täysin kirkkaita, mutta se ei haittaa. Kaikki löytävät paikkansa ja sen, mitä haluavat tehdä, eikä kaikkea tarvitse suunnitella tarkkaan etukäteen. Koulussamme on erinomaiset opot, jotka auttavat selkiyttämään ajatuksia ja antamaan suuntaa elämälle. Tavallaan on paljon kiinnostavampaa, kun ei vielä ole tarkkaa suunnitelmaa, vaan voi katsoa, minne elämä aikoo sinut viedä.
Abin elämä lyhykäisyydessään tarkoittaa siis sitä, että töitä on tehtävä paljon, mutta silti tilaa on jätettävä vapaa-ajalle sekä ystäville, jotta paineet eivät kasvaisi liian suuriksi. Vaikka opiskelu saattaa tuntua tällä hetkellä ylitsepääsemättömän vaikealta talven pimeyden ja väsymyksen takia, viimeisistä jäljellä olevista kuukausista pitää myös nauttia, sillä niitä ei saa koskaan takaisin.