
Jos satuit liikkumaan perjantaina 29.04.2011 Pohjois-Tapiolan alueella, saattoi vastaan kävellä kummajaisia merirosvoista Timo Soiniin. Tälle kaikelle on kuitenkin järjellinen selitys: Pohjois-Tapiolan lukion vappurieha, jonka arvontaan sai osallistui kuka tahansa hiemankin pukeutunut. Erittäin värikäs päivä alkoi joukkoryntäyksellä ruokalan eteen, jonka luona oli mahdollisuus jättää nimensä arvontaan. Kaikki halusivat päästä koettamaan onneaan, sillä käytävillä oli jo viikkoja kiertänyt huhu yllätyspääpalkinnosta: matkasta Alpeille. Pian selvisikin, että pukeutumis- buumi oli iskenyt lähestulkoon vain toisen vuoden opiskelijoihin. Harvalla ensimmäisen vuoden opiskelijalla oli päällään mitään, joten yhdestä asiasta voitiin olla varmoja: Alpeille ei lähtisi alaikäinen.

Välitunnit vietettiin mainion sään suosimana ulkona. Poliisit, gorillat, nyrkkeilijät ja eläimet valtasivat kukkapenkkejä reunustavat tasot, ja aurinkoisesta säästä nautittiin hyvällä yhteishengellä. Keittiökin oli pistänyt parastaan: ruuaksi oli pitaleipiä, jotka täytettiin itse kebabilla, salaatilla ja kermaviilikastikkeella. Iltapäivä huipentui vihdoinkin keskusradion kautta käytyyn arvontaan.
Ensimmäisenä arvotut McDonald’s -lahjakortit menivät seuraaville onnekkaille:
Milja Makkonen, Mona Harki ja Miika Koskela
Pohjikselle erittäin hyvin sopivat toiset palkinnot, Viron risteilyt, napsahtivat seuraavien ihmisten taskuihin:
Ilona Mäkijärvi, Aarni Vuori, Tea Kuusela, Maria Myllymäki ja Henna Rasmus
Viimeisenä arvottiin yllätyspalkinto. Ihmisten kasvoista kuvasti innostus, kun pohdittiin, kuka voittaa kauan ja hartaasti odotetun viikonloppureissun Alpeille. Käytävillä kajahti kuitenkin nauru, kun keskusradiosta kuulutettiin Petteri Piipposen voittaneen kahden hengen meno-paluu -liput Alppilaan.
Iltapäivällä ihmiset valuivat kuka mihinkin suuntaan odottamaan seuraavan päivän juhlintaa.

Yksi vastaus artikkeliin “Vappurieha”
Kiitos vielä oppilaskunnalle eli kaikille oppilaille piristävästä päivästä! Iloisen oloisia ihmisiä.