Välisarja pääsee käyntiin Suomen osalta

Yllätysveto tolppien väliin

Alkulohkot on saatu päätökseen, ja välisarja on valmis alkamaan Suomen ja A-lohkon yllätysvoittaja Saksan osalta. Lähtökohdat otteluun ovat äärettömän tärkeät. Mikäli Leijonat häviäisi Saksalle, alkaisi puolivälieräpaikka käytännössä olla utopiaa. Ennakko-oletusten mukaan pelistä ei Jalosen johtamalle Leijonalaumalle ollut tulossa helppoa iltapuhdetta. Olihan Saksa kaatanut alkulohkossa NHL-tähdillä varustetut isäntämaa Slovakian sekä aina pahan Venäjän. Jalonen julkisti jo torstaina, että maalissa aloittaa seurajoukkuetasolla Hpk:ta edustava Teemu Lassila, joka menetti oman arvokisapoikuutensa alkulohkon ottelussa Latviaa vastaan. Vaikka Lassila siitä pelistä Suomelle voiton torjuikin, oli hän ehdoton yllätyskortti vartioimaan Leijonien maalin suuta. Kenttiä Jalonen oli myös muokannut hieman, sillä Tshekkiä vastaan pirteällä pelipäällä ollut Leo Komarov sekä kakkosvitjassa aiemmin esiintynyt Antti Pihlström olivat vaihtaneet keskenään paikkaa.

Kestääkö Lassilan pää Saksaa vastaan?

Suomelle salama-alku

Ensimmäisen erän Leijonat aloittivat erittäin vahvasti. Vain 13 sekuntia oli ehtinyt kulua, kun Suomi rakensi suoran hyökkäyksen päätteeksi johtomaalin 1-0. Ensin Suomen joukkueen kapteeni ja ykköskentän kapellimestari Mikko Koivu toi kiekon alueelle, jonka jälkeen syötti tutkaparilleen Tuomo Ruudulle. Jalosen pelikirjan oppien mukaisesti Ruutu toimitti välittömästi kiekon maalille, josta Saksan epäonnen soturi Robert Dietrich löi sen omaan verkkoon ohi 47 kertaa torjuneen veräjänvahti Dennis Endrasin. Maali teki nannaa erityisesti Suomen ykköskentälle, sillä varsinkin Tuomo Ruudun ja Mikko Koivun peli on ollut liian tehotonta. Nopeasti tulleen avausmaalin jälkeen kaikki näytti hyvältä ja Leijonat saivat kerta toisensa perään tuhannen taalan maalintekopaikkoja. Mutta ei niin ei. Näissä kisoissa jo aikaisemmissa peleissä akilleen kantapääksi muodostunut maalinteko-ongelma otti jälleen omaa rooliaan. Paikkoja oli vaikka muille jakaa, mutta kun Suomi-pojat eivät niitä käyttäneet, astui kuvaan Saksa. Kuin varkain pelikellojen näyttäessä aikaa 14.45 iski Saksan Andre Rankel Suomen löysähkön puolustuspelin myötä lukemiksi 1-1. Näistä numeroista lähdettiin erätauolle.

Tilanne kääntyy

Toinen erä alkoi Leijonien kannalta pahimmalla mahdollisella tavalla. Ottelun toista erää oli vanhentunut vain vähän reilu viisi minuuttia, kun Lassilan selän takaa verkon perukoilta kaivettiin kiekkoa jo toisen kerran tässä pelissä. Maalin tekijänä oli Felix Schutz. Tästä ehti kulua vain reilu minuutti, kun Lassila oli yllätetty sananmukaisesti housut nilkoissa. Erittäin vaarattomalta näyttänyt tilanne, mutta niin vain löysi Kaj Hospelt kiekolle maaliin mentävän suunnan lähes nollakulmasta ja vielä kahden miehen pitelemänä. Monissa kotikatsomoissa alettiin toivoa jo Lassilan vaihtamista Vehaseen. Mutta Jalonen yhdessä maalivahtivalmentaja Pasi Nurmisen kanssa antoi vielä yhden mahdollisuuden Hpk-maalivahdille. Peli oli vasta puolivälissä, ja vielä oli runsaasti aikaa, mutta nyt kiekkojen täytyi vain löytää aukko loistavasti pelanneen Endrasin patjojen välistä.

Vihdoin kiekko pomppii myös Suomen hyväksi

Sama kaava jatkui Saksan 3-1 – johtomaalin jälkeen. Suomi painoi ja painoi, mutta Endras oli tikissä. Nyt kaivattiin Koivulta ja kumppaneilta ratkaisijan viitan ottamista. Sitten nousi kuvioihin, kuten kolmessa aikaisemmassakin pelissä Suomen kolmosvitja Janne Pesosen siivittämänä. Ensin joukkueen kuopus ja monia ylisanoja erinomaisista otteistaan kisoissa kerännyt Mikael Granlund nousi maalin takaa ja löysi hienolla syötöllään 28-vuotiaan Pesosen. Kerrankin Suomella kävi tuuri, ja kiekko kimposi Kazan-laituri Pesosen pään kautta maaliin. Peli oli 3-2 ja kaikki jälleen auki. Erästä kaksi oli minuuttia jäljellä, ja Pesonen polki vasenta laitaa. Hän löysi upealla syötöllään ketjun kolmannen lenkin keskushyökkääjä Jarkko Immosen maalin kulmalta, jolla oli helppo työ viimeistellä ottelu tasoihin. Toinen erätauko alkoi jo häämöttää, ja moni oli varma, että tauolle siirrytään tasatilanteessa. Ja mitä vielä. Alle minuutti Immosen maalin jälkeen germaanipelaaja Patrick Reimer lähti nousemaan omalta alueeltaan. Hän tuli siniviivan yli, laukoi ranteella, ja kuinka ollakaan kiekko oli jälleen Lassilan vartioimassa Suomen maalissa. Harmi, ettei tekstiin saa liitettyä ääntä, sillä sellaiset parahdukset selostaja Antero Mertaranta päästi suustaan Saksan 4-3 -johtomaalin jälkeen. Tämä sai riittää Nurmiselle, ja niin Vehanen laitettiin Suomen maalille ottelun viimeiseen erään. Tässä vaiheessa moni suomalaisfani mietti, tehtiinkö vaihto liian myöhään.

Tehot 1+2 tehtaillut Pesonen palkittiin Leijonien parhaana.

Taittuuko Suomi-pojan selkäranka?

Kolmanteen erään lähdettäessä Leijonalauma taisteli jälleen hengestään. Peli oli pakko kääntää hinnalla millä hyvänsä, ja sitä Leijonat lähtivätkin hakemaan. Kiekkoa lyötiin jatkuvasti kohti Endrasia ja Saksan maalia. Kuusitoista minuuttia oli odotettava, kunnes oli aihetta hetkelliseen juhlaan. Ylen kommentaattori Jukka Koivu oli juuri aiemmin kaivannut ratkaisijoita Leijonarintamalta, ja vaikutti kuin Suomen ykkösnyrkki ja ennen kaikkea Tuomo Ruutu olisivat tämän kuulleet. Ruutu toi kiekon Saksan puolustusalueelle yksin viittä saksalaista vastaan. NHL-laituri kuljetti kiekon kulmaan ja jäi odottamaan apuja. Apua ei tullut, ja Ruutu päättikin kokeilla itse. Kokeilu tosiaan kannatti, sillä Ruudun laukoma kiekko kilahti ensin Endrasin vartioiman maalin sivurautaan, josta se pomppasi huippuottelun pelanneen Endrasin luistimen ja selän kautta häkkiin. Ruutu teki illan toisensa ja vei Leijonat jatkoajalle.

Trilleri venyy jatkoajalle

Jatkoaikaa vei Suomi, mutta ratkaisua ei saatu, vaikka painetta annettiin koko ajan. Saksa kesti, ja ottelu venyi rangaistuslaukauskilpailuun. Petri Vehanen oli saanut viimeisen erän aikana hyvän lämmön päälle, ja nyt mitattiin Leijonavahdin kantti. Kuinka pää kestää tiukassa paikassa? Suomi pääsi aloittamaan rangaistuslaukauskilpailun. Vuoroon asettui Suomen joukkueen ensimmäinen laukoja Jarkko Immonen. Tuloksena oli Endrasin torjunta. Ensimmäinen saksalaislaukoja yllätti Vehasen, ja pallo oli Saksalla. Suomella ja Mikko Koivulla oli sanansa sanottavana, ja kapteeni Koivu teki sen mitä pitikin: kylmä harhautus ja rystyltä kiekko reppuun. Seuraava Saksan ampuja epäonnistui, ja viimeinen pari päästettiin uunista ulos. Ensin Granlund ja Suomi. Nuorukaisen päätä ei huimannut: hienot veivit ja kiekko vastustamattomasti ohi Endrasin. Nyt oli Saksan Wolfin pakko onnistua. Häneltä myös hieno odottaminen, Vehanen jäihin ja tilanne tasoihin. Sitten mentiin maalista poikki -periaatteella. Saksan Patrick Reimer, 4-3 -johtomaalin tekijä, pääsi ensin yrittämään, mutta Vehanen kesti. Jalonen komensi toistamiseen Koivun laukomaan. Eikä Minnesotan huippupelaaja pettänyt nyttenkään. Jälleen samat kikat, kiekko rystylle ja saman tien maalin kattoon. Suomelle elintärkeä 5-4 -voitto. Peli meni sen verran tiukille, että ottelun päätyttyä jopa päävalmentaja Jalosen silmät kostuivat onnesta.

Koivu näytti muille kapteenin mallia.

Terävyyttä maalintekoon

Tosiaan voitto antoi Leijonille rutkasti lisätilaa hengittää. Ottelusta saadut kaksi pistettä olivat kultaakin kalliimmat Leijonalaumalle. Jalosen mukaan peli ei ollut niin ehjä Leijonien kannalta kuin aikaisemmat ottelut turnauksessa, mutta tästä on hyvä jatka. Mikäli Leijonat mielivät saavuttaa Slovakiasta muutakin kuin hyvän kokemuksen, täytyy maalintekoon saada vieläkin rutkasti lisää terävyyttä. Toinen asia, joka luultavasti ratkesi on maalivahtien peluutus. Eiköhän kaikki ole sitä mieltä, että MM-karkelot olivat vielä liikaa Lassilalle ja annetaan Vehasen hoitaa kisat loppuun asti. Toisaalta asia ei ole meidän päätettävissä, mutta toivotaan, että myös valmennusjohto on ottanut oppia Saksa-pelistä sen verran, että Pete on tolppien välissä seuraavassa ottelussa.

Isäntämaan kimppuun

Suomi jatkaa välisarjaa kohtaamalla isäntämaa Slovakian huomenna, lauantai-iltana. Varmaa on se, että NHL-tähtiä vilisevästä Slovakiasta ei vastus ainakaan helpotu. Ottelussa todennäköisesti ratkaistaan myös se, kumpi joukkueista jatkaa otteluitaan välisarjan jälkeen puolivälierissä.

 

Mikko Yrjölä & Janne Erola