Suomiko läpihuutojuttu?
Jääkiekon MM-kisat huipentuvat sunnuntai-iltana loppuotteluun, johon tiensä selvitti jo perjantain alkuillasta Ruotsi. Viikonlopun viettoon siirryttiin puolestaan Suomen ja Venäjän välisellä välieräottelulla, jonka ennakkoasetelmat yksistään asettivat kaiken muun ylle. Pohjolan lätkäjättiläisten aiempi kohtaaminen samoissa kisoissa päättyi leijonamiehistön voittoon rangaistuslaukauskilpailussa, ja viimeisin semifinaalivaiheen mittelö oli niin ikään suomalaisten juhlaa. Statistiikkojen valossa Bykovin venäläisrivistöt sen sijaan sijoittuivat paremmin, sillä Leijonat eivät ole koskaan voittaneet kahta perättäistä Venäjä-ottelua. Suurnimiä vilisevän Venäjän turnaus oli saanut synkän alun, mutta taisteluvoitto puolivälierävastustajasta Kanadasta sivusi entisaikojen Karhua. Kuvaa itänaapurin vahvuudesta väritti myös NHL-tähti Ilja Kovaltshukin vahva esitys vaahteralippua vastaan. Suomi oli puolestaan tiputtanut torstaina Norjan, joten perjantai-illan huipennukseen lähdettiin tuoreella jalalla ja helpohko peli vyön alla. Valmistautumisesta, joukkuehengestä ja ryhmän sisäisestä luottamuksesta kertoi myös Petri Vehasen valinta aloittavaksi veräjänvartijaksi; alkuviikosta Venäjää vastaan pelatussa välisarjan väännössä aikaisin pois vaihdettu Vehanen sai uuden mahdollisuuden äiti Venäjän terävintä hyökkäyskärkeä vastaan.
Tuloksetonta rymistelyä
Ottelun alku oli luistinurheilua parhaimmillaan. Tilanteita siunaantui puolin ja toisin. Kiekko pysyi jatkuvassa liikkessä eikä tuumaakaan annettu periksi. Fyysisestä pelistä ja lukuisista taklauksista huolimatta pelitauot jäivät vähiin. Leipominen ja maalintekopaikkojen rauhallinen rakentelu saivat väistyä virtaviivaisemman, nopean jääkiekon tieltä. Vastahyökkäykset olivat pelin suola. Ensimmäinen erä, vaikkei huippupaikkoihin hukkunutkaan, oli tapahtumaa täynnä. Pelisuunnan täydellinen muutos avasi tilaa molemmista päistä, eikä avausmaali jäänyt kummaltakaan osapuolelta kauaksi. Erityisesti Venäjän maailmanluokan hyökkäysnimet väsäsivät leijonapäätyyn jos jonkinmoista kokousta, mutta kurinalainen puolustaminen ja loistava viisikkopeli molempiin suuntiin pitivät suomalaiskehikon koskemattomana. Myös Suomelle tarjoiltiin avausmaalia, mutta punapaitojen puolustus ja viime kädessä huipputurnauksen tähän asti pelannut venäläisvahti Konstantin Barulin siivosivat maalinedustaa isukin elkein.
Joukkuepeli vs. yksilöpeli
Jos maalittomaksi jäänyt ensimmäinen erä tarjosi kotikatsomoihin viihdettä koko asuntolainan edestä, olisi toisesta erästä kaatamaan miltei koko EU:n talousjärjestelmän. Vauhdikas laatukiekko jatkui entistä kiihkeämpänä, ja pelin luonteesta kertoi jäähyminuuttien täydellinen poissaolo aina toisen erän puoleenväliin saakka. Taukojen puutteesta huolimatta tempo pysyi korkeana, ja edellisestä erästä mukaan tarttuneet ripeät vastahyökkäykset lennättivät peliä päästä päähän.Toisen erän päästyä kunnolla vauhtiin alkoi vaakakuppi kallistella. Suomen saumaton yhteispeli ja väsymätön päätyjenvälinen liike tappoivat Venäjän lyhytsyöttö- ja yksilöpelin, ja venäläisten turhautuminen alkoi kutoa hansikkaita sinivalkoisiin kämmeniin. Avausmaalia odoteltiin, tuli se tavalla millä tahansa. Painottakaamme ilmaisua ”tavalla millä tahansa”.
Lacrosse-maali
Avausosuma kirjattaneen kiekkohistorian upeimpien MM-maalien joukkoon. Hävitystä hyökkäyspään aloituksesta alkunsa saanut tilanne rakentui kokonaisvaltaisesti MM-debytantti Mikael Granlundin käsivarsille. Irtokiekon kulmasta kaivanut Granlund ohitti näyttävästi venäläispuolustaja Kulikovin ja suunnisti maalin taakse. Haastatteluissaan erilaisista ”kikoista” vihjaillut 19-vuotias superlupaus piti sanansa, ja nosti kiekon lapansa päälle. Pihapelien urbaanilegenda, urheilumaailman epäjumala ja mailapelien musta vyö, ilmaveivimaali, pysäytti pelikellon aikaan 25.13.
Granlundin avausosuma käänsi pelin päälaelleen. Shokkimaali sekoitti Venäjän pelin täysin, ja Bratislava muuttui sinivalkoiseksi karnevaaliksi. Vain hetki maajoukkueen kuopuksen ilmiömäisestä taidonnäytteestä Antti Pihlström ampui tulisesti venäläiskehikkoon, ja ainoastaan Venäjän maalia vartioinut Barulin esti suomalaisten karkumatkan.
Suomalaisonnistujia laajalta rintamalta
Pohjoinen puhuri jatkoi hallintaansa ottelun kolmannessa erässä. Venäjän suoraviivainen ja taidokas vastahyökkäyspeli oli kääntynyt yksilökeskeiseksi sooloiluksi. Entisaikojen punakoneesta ei näkynyt jäällä jälkeäkään, vaan Suomi vyöryi kohti Barulinin maalia suurella voimalla ja tahdolla. Tositoimiin joutunut venäläisvahti jäi kuitenkin yksin, sillä haluton Venäjä sortui rikkonaiseen ja turhautuneeseen yksinyrittämiseen. Kuin kruununa tälle kaikelle otti tehoitta jäänyt NHL-vahvistus Alexander Ovetshkin kaksi käsittämättömän turhaa rangaistusta huitomisesta. Leijonien uurastus palkittiin lopulta, kun 20-vuotias Blues-hyökkääjä Jani Lajunen osoitti olevansa kisapassin arvoinen. Vasta kuudetta maajoukkuepeliään pelaava Lajunen kuljetti väkisin kiekon aina Venäjän alueelle saakka, ja tuima laukaus sai Barulinin pudottamaan pelivälineen takaisin jäälle. Lähes nollakulmasta kiskaistu rystytempaisu pomppi onnekkaasti punapaitaisen Barulinin suojuksista juuri ja juuri maaliviivan yli. Näin oli myös toinen 90-luvulla syntynyt suomalaispeluri jättänyt leijonan tassun kokoisen jäljen MM-kisahistoriaan, ja suomalaisjuhlat olivat vasta aluillaan.
Immonen-Granlund
Koko penkkiä kuluttavan urheilumaailman vasta selviydyttyä MM-junioreiden yksilötaidosta, oli konkareiden aika ottaa ohjat käsiinsä. Itänaapurin suurimpiin tähtiin ja pelillisiin johtajiin kuulunut vuoden 2008 MM-kisasankari Ilja Kovaltshuk osoitti temperamenttiaan ja otti käsittämättömän tyhmän hyökkäyspään jäähyn huitomisesta. Kakkosylivoiman pistenikkari Jarkko Immonen kiitti tilaisuudesta ja iski koneistonsa käyntiin. Ylivoimaviisikon esimies jakoi kiekkoa kuopusleijona Granlundille, joka otti toimiston välittömästi haltuunsa. Maalin takana omassa elementissään pelaava, nyt jo kiekkoikoni Raimo Helmiseenkin verrattu Granlund jatkoi takaisin Immoselle, joka oli löytänyt tonttinsa maalin etukulmalta. Magneetin lailla Immosen lapaan liitäneestä lätystä oli helppo työ viimeistellä illan kolmas tavoiteltu ohi voimattoman Barulinin.
Puolustus kestää
Immosen 3-0-osuma veti venäläistä selkärankaa ruuville. Katsomon puolella tunnetilat vaihtelivat epäuskosta surullisuuteen ja pettymykseen, ja mieleen palasi neljän vuoden takaisten Moskovan kisojen välierä, jossa perjantai-iltana kapteenina luistellut Mikko Koivu viimeisteli Suomen finaalipaikan jatkoajalla. Kuusikymmenminuuttinen ei kuitenkaan ollut vielä täynnä, vaan viimeiset kymmenen minuuttia Karhu tulisi olemaan äreämpi kuin koskaan. Pakonomaisesta hyökkäyspelistä ja näennäisestä paineesta huolimatta Leijonamiehistö puolusti tiiviinä viisikkona. Joukkuepelistä rumaksi, nälkäiseksi soolokynäilyksi muuttunut venäläishyökkäys kuihtui sinivalkoisella maaperällä, ja ilmiömäisen pelin Suomen tolppien välissä pelannut Petri Vehanen kynsi Venäjän tähtisikermää kuin vanha tekijä ikään. Kavennushalut näkyivät ja kuuluivat, mutta kurinalainen, koko pelin omaan tekemiseen keskittynyt Suomi siivosi pahankin näköisen maalinedushässäkän lähes ongelmitta. Iso kiitos Kazan-vahti Vehasen nollapelistä kuuluu miehen itsensä paraatipelastusten lisäksi suomalaispuolustukselle. Pomminvarmasti pelannut, puhtaita taklauksia jaellut ja avauspeliään joka sektorilla parantanut puolustajaosasto häivytti Venäjän yksilöosaamisen olemattomiin. Leijonamiehistön taistelutahto ja työmoraali tiivistyi tällä kertaa maajoukkueen vakiovalintaan Lasse Kukkoseen, mieheen, joka on kerännyt lokaa KV-jäiltä jo useamman vuoden peräjälkeen. Paperilla Venäjää usean askeleen jäljessä oleva Suomi taisteli Bykovia vastaan miehen omilla aseilla, ja tulos näkyi venäläiskiekkoilun suurnimien täyspäiväisenä saamattomuutena. Puolustuslinjan lisäksi Venäjän maalintekoa vaikeutti ilmiliekeissä torjunut Vehanen. Edellisen kerran Venäjää vastaan aikaisin pois vaihdettu Vehanen lunasti ykkösvahdin paikkansa olemalla se Abloy, jota Venäjä ei saa auki tiirikallakaan. Huikean ottelun pelannut Vehanen torjui Suomen maalilla yhteensä 30 kertaa, ja mikäli mies jatkaa otteitaan myös sunnuntaina, on kevään kirkkain mitali ei vain askelta, vaan koko korttelin verran lähempänä.
Joukkueena pelataan, joukkueena hävitään
Tasapainoiseksi leijonaesitystä on turha luonnehtia, sillä Granlundin historiankirjoja värittävä avausmaali lamaannutti punakoneen täysin. Onnistumisia nähtiin laidasta laitaan, ja positiivisena vastapainona voidaan sanoa, että aiemmista peleistä tuttu epävarmuus kiekon kanssa oli poissa. Näyttävistä yksilösuorituksista huolimatta illan sankariksi nousi eittämättä koko sinivalkoinen rivistö, jonka esitykset niin hyökkäys- kuin puolustussuunnassa mahdollistivat helpon, joskin hieman yllättävän, 3-0-voiton vaisusta Venäjästä. Yksittäisiä hahmoja on liikaa nimettäväksi, mutta sanottakoon, että esimerkiksi nuoren Jani Lajusen otteet luovat uskoa Jukka Jalosen nimellisesti hieman tuntemattomaan laumaan. Täysin uudelle tasolle nousseen Leijonamiehistön peli kulki kuin sen surullisenkuuluisan vanhan neidon ajatus, ja punapaitojen poissaolosta huolimatta perjantai-ilta tarjosi kuvaputken täydeltä tavaraa, jonka hintalaatusuhde olisi omiaan ajamaan Wall Streetin talouden takaisin entisiin uomiinsa. Suomen kuvankaunis kolme-eräinen toi myös hyvin esille sen, mistä nimitys ”joukkuepeli” on saanut alkunsa. Nopeahko pyyhkäisy yksilösuorituksiin sortuneesta itänaapurista tarkoitti Suomen pelien jatkumista sunnuntaina, kun taas Venäjä saisi pronssiottelussa vastaansa Ruotsille hävinneen Tshekin.
Niin, loppuottelu
Kahden viikon taistelu alkaa olla sinettiä vaille valmis. Bratislavan Orange-Arena toimii päänäyttämönä, kun sunnuntai-iltana, 21.15 Suomen viisareilla tipahtaa kiekko jäähän. Kaikki on valmista, ja mikä parasta, finaali on kuin toisinto vuoden -95 loppuottelusta, sillä vastakkain ovat Pohjolan pojat, lätkämaailman arkkiviholliset Suomi ja Ruotsi. Joukkeet ovat pelityyliltään lähes identtisiä ja taistelusta on tulossa tuima. Myös Yleisradion aikakausi jääkiekon MM-kisojen lähetysvastaavana päättyy ja suomalaisen jääkiekon Rembrandt, selostajalegenda Antero Mertaranta saa viimeisten tietojen valossa uralleen arvoisensa päätöksen. Kuudentoista vuoden takainen ”Se on siinä!” nousee taas ajankohtaiseksi, ja viimeistään nyt on suomalainen urheilu-unelma herätetty kokonaan eloon. Ruma vilkaisu idän suuntaan varmisti sen, että torilla saatetaan parhaassa tapauksessa tavata. Ja tavataankin, jos minä siihen voin yhtään vaikuttaa.