Uusi ystävämme Malawi

Malawista tulee mieleen Afrikan lukuisat pienet ennen siirtomaavallan ja nykyään suuryhtiöiden otteessa kärvistelevät, mutta valitettavasti suurelle yleisölle tuntemattomat valtiot. Lukuisat opinahjot alakouluista lukioihin perustavat  sympaattisia kummikouluprojekteja saadakseen oppilaille enemmän tietoa maista, joiden sekä elinolosuhteet että polittiset tilanteet ovat radikaalisti erilaisia kuin Suomessa. Näin myös meillä Pohjois-Tapiolassa. Mutta millainen valtio on Malawi ja mikä on sen tarina?

 

Malawi, kuten lähes kaikki Afrikan alueet, kärsi eurooppalaisten, tässä tapauksessa Iso-Britannian, siirtomaavallan pyörteissä vuoteen 1964 asti. Ennen eurooppalaisten saapumista Malawi oli jokseenkin harvaan asuttua ennen 900-lukua, jolloin afrikkalainen alkuperäiskansa bantut vaelsivat Etelä- ja Itä-Afrikkaan.

Itsenäisyytensä Malawi sai vuonna 1964, ja maassa toimi yksipuolejärjestelmä 30 vuotta, aina vuoteen 1994 saakka. Tällä hetkellä Malawin presidenttinä toimii Bingu wa Mutharika, joka on ollut virassaan vuodesta 2004 lähtien. Wa Mutharika edustaa Demokraattista edistyspuoluetta ja on saanut maansa bruttokansantuotteen nousemaan seitsemän prosenttia. Malawi on silti listattu YK:ssa vähiten kehittyneiden maiden listalle, ja maa on kärsinyt kuivuudesta ja nälänhädästä.

Malawin naapurivaltioita ovat Mosambik, Sambia ja Tansania, ja se sijaitsee Keski-Afrikassa. Pääkaupunki on Lilongwe. Lääniä riittää 118 480 neliökilometriä, ja asukkaita reilut 10 miljoonaa. Virallisina kielinä toimivat englanti ja bantukieliin kuuluva njandza. Malawissa on maailman yhdeksänneksi suurin järvi, Malawi- eli Njassajärvi, jonka lähellä sijaitsee Malawin kansallispuisto. Njassajärvessä pulikoi enemmän kalalajeja kuin muissa järvissä. Njassajärvi on jopa 75 km pituussuunnassa.

Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta luonto on kaunis kuten Afrikassa yleensä. Malawissa on 9 kansallispuistoa ja eläinlajeja vaikka muille jakaa. Lintulajeja 650 ja nisäkkäitä yli 170 erilaista.

Malawiin ja kummikouluumme Bangula Secondary Schooliin kannattaa suhtautua innokkaasti, kun perjantaina 13.5. saapuu kouluumme Anja Luoma kertomaan kummikoulustamme lisää!