, ,

Unen tärkeys unohtuu keväällä

Silmät ovat kuivat ja väsyneet, hartiat ja niska jumissa. Sängystä nouseminen tuntuu ylitsepääsemättömältä tehtävältä, eikä herätyskellon ääntä edes huomaa. Keskittyminen on hankalaa, eikä mikään jaksa kiinnostaa. Myöhästyn taas bussista.

Talvella ja syksyllä korostetaan unen tärkeyttä päivien lyhentyessä ja valon määrän vähetessä. On tärkeää saada riittävästi energiaa pimeisiin iltoihin. Kuitenkin tämä usein unohtuu keväällä, kun päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy hujauksessa. Ihminen tarvitsee kuitenkin ympäri vuoden riittävästi unta, eikä tarpeen määrä vaihdu vuodenajan mukaan.

Unohtelen asioita helposti. Joskus kysyn, mistä äsken puhuttiin, mutta en edes keskity vastaukseen. Joudun kysymään uudelleen.

Unenpuute voi jo lyhyellä aikavälillä aiheuttaa ärtyisyyttä, levottomuutta ja keskittymiskyvyn heikkenemistä. Kaikki valvovat joskus myöhään, eikä yksittäisistä lipsahduksista ole merkittävää haittaa, mutta olo voi olla kurja. On kuitenkin hyvä muistaa esimerkiksi liikenteessä, että 24 tunnin valvominen vastaa yhden promillen humalatilaa, joka taas hipoo jo törkeän rattijuopumuksen rajaa.

Pienet asiat naurattaa helposti, eikä ärsyyntymiseen ole korkea kynnys. Heti kun pääsen kotiin, meinaan nukahtaa ja nukun vahingossa monen tunnin päiväunet. Nukahtaminen illalla vaikeutuu entisestään.

Pitkällä aikavälillä unenpuutteesta voi olla jo vakavia seurauksia. Siitä voi seurata masennusta, ylipainoa ja muistin ja vastustuskyvyn heikkenemistä. Unenpuute voi myös väNäyttökuva 2016-05-20 kello 11.49.47hentää kasvuhormonin tuotantoa.

Unettomuuteen voi olla monia syitä. Koululaisilla yleisimpiä syitä ovat esimerkiksi stressi tai epätasainen unirytmi tai sen heittely. Myös liikunnan vähäisyys ja liiallinen kofeiinin nauttiminen voivat vaikeuttaa unen saantia. Yksi suuri vaikuttava tekijä on älypuhelimet ja internet ja niiden tarjoamat houkutukset. Etenkin illalla juuri ennen nukkumaanmenoa tapahtuva mobiililaitteen selaaminen vaikeuttaa unen saantia, koska näytöltä heijastuva sininen valo häiritsee kehon luontaisen unihormonin, melatoniinin tuotantoa.