Tiistaina 7.3.2017 kävimme katsomassa Matinkylän monitoimihallissa Jouni Vilénin ohjaamaa näytelmää Kaunotar ja Peto. Näytelmä perustuu vanhaan ranskalaiseen klassikkosatuun Kaunotar ja hirviö vuodelta 1740.
Kaunotar ja Peto on näytelmänä hyvin koruton ja liioittelematon mutta se saa viestittyä tarinan ja yksittäiset hetket ytimekkäästi yleisölle. Hienostelemattomuus näkyi eniten lavasteissa. Huomattavasti tarinan miljööhön vaikutti keskellä lavaa oleva suuri kehys, jonka viitattiin olevan peili. Lisäksi muita lavasteita olivat pienet rahit ja seinään maalattu suuri kirjahylly. Kaikki lavasteet olivat näytelmän kannalta hyödyllisiä, mutta ainoastaan kirjahylly erosi muusta rekvisiitasta omaperäisyydellään. Se ei ollut niin arkisen näköinen muihin lavasteisiin verrattuna, ja se toi vivahduksen mysteeriä näyttämölle.
Osana ympäristöä ja tunnelman luojana toimi myös tekosavu. Savu sopi erinomaisesti rajoittamaan näkyvyyttä ja täten muokkaamaan näyttämöstä tiiviimmän sekä todentuntuisemman tilan. Toisaalta tyylillisesti tilan vaikutus katoaa hyvin nopeasti, mikäli tekosavua on läsnä jatkuvasti, niin kuin sitä olikin.
Puvustus ja maskeeraus olivat hienoja, ja ne vetivät näyttävyydellään katsojan mukaan tarinaan. Asusteet näyttivät mietityiltä ja yksityiskohtaisilta. Etenkin Pedon tyyli oli kiteytetty näyttävästi karvaisen ja kolkon asun avulla. Maskeeraus ja asut tukivat jollakin tavalla niitä käyttäviä hahmoja, kuten Mielikuvitusystävää, jolle meikkaus loi hyvin omaperäisen ja lempeän ilmeen.
Valoja käytettiin hyvin tunnelman muuttamiseen ja ylläpitämiseen. Kohtauksissa, joissa Kaunotar elää oman perheensä seurassa, on valaistus rauhoittava ja kirkas; kuin kaiken kattava. Kun puolestaan Peto astuu lavalle savun saattelemana, valaistus muuttuu heti synkäksi ja kylmäksi. Valaistus toimi erinomaisesti myös kohtauksen tunteiden viestinnässä. Pääosin tähän käytettiin eri värejä viestimään eri tunteesta: punainen aggressiosta, sininen murheesta jne.
Äänet ja musiikki eivät jääneet laadussa valaistuksen taakse. Musiikki sopi kohtausten tukijaksi korostaen pieniä hetkiä sieltä täältä. Äänet eivät kuulostaneet yliammutuilta, eikä niissä ollut mitään yllätyksellistä, mutta ne oli sijoiteltu hyviin paikkoihin, jotta ne loisivat eheän esityksen lavan tapahtumien kanssa. Usein kohtauksissa, joissa musiikki soi hektisesti, näkyi esimerkiksi jotakin syvällisempää kamppailua henkilöiden välillä.
Vaikka Kaunotar ja Peto ei ollutkaan ihan suora kopio vanhasta Kaunottaresta ja hirviöstä, oli se silti varsin virkistävä kokemus tarinankerronnan ja tyylin näkökulmasta. Mitään ei ollut liioiteltu taikka ylikorostettu. Tyyli oli puoliksi karu mutta toisaalta puoliksi runsas. Mielestäni se sopii näytelmään täydellisesti, sillä se korostaa yksittäisiä hetkiä ja tekee näytelmästä sen tarinan kaltaisen: ei kovin hiotun oloinen mutta omalla tavallaan todella kaunis.
Yksi vastaus artikkeliin “Tyylin kohtaukset”
Hei! Kiitos monipuolisesta näytelmän arvioimisesta koko Kaunotar ja Peto -työryhmän puolesta! Olet hienosti tulkinnut näytelmän eri osa-alueita, kuten puvustusta ja valaistusta. On mahtavaa kuulla, että tavoittelemamme tunteet ovat välittyneet yleisölle.