Työharjoittelussa uusia ideoita kehittelemässä

Olen 19-vuotias merkonomiopiskelija Kirkkonummelta. Käyn koulua Espoon keskuksen Omniassa. Opiskelen viimeistä vuotta tällä hetkellä ja minun pitäisi valmistua joulukuussa.

Liiketalouden perustutkinto kestää yleensä kolme vuotta, mutta on mahdollista opiskella tutkinto kahdessa ja puolessa vuodessa. Kun opiskelee merkonomiksi, koulun lisäksi on kolme työharjoittelujaksoa. Harjoittelut kestävät yleensä kymmenen viikkoa. Työharjoittelut jakautuvat näin: ensimmäisellä vuodella työharjoittelu on asiakaspalvelua, toisella vuodella työharjoittelu on toimistotyötä ja viimeisellä vuodella työharjoittelu kohdistuu verkkokauppaan. Itse olen suorittanut työharjoittelut Upinniemen sotilaskodissa, Grano Oy:lla ja nyt olen täällä Pohjois-Tapiolan koulussa ja lukiossa.

Tämän työharjoittelun aikana olen tehnyt markkinointia ja suunnittelua sekä kirjoittanut tänne verkkolehteen. Markkinointiin kuului Puuro- ja myslibaarin suunnittelu sekä toteutus. Tarkoituksena oli markkinoida oppilaille aamupalaa ennen koulun alkua: tarjolla mysliä, jogurttia, puuroa ja sämpylöitä. Yritimme tähdätä siihen, että oppilaat kävisivät syömässä aamupalan, jos he eivät kotona sitä ehtineet syödä. Kokeilimme kuukauden ajan, miten Puuro- ja myslibaari toimii, ja sen jälkeen mietimme, kannattaako se vai ei. Tulimme siihen tulokseen, että aamupalan pitäminen ei kannata, koska asiakkaita ei ollut tarpeeksi. Kuukauden aikana aamupalalla kävi vain kolme oppilasta.

Olen tykännyt tästä tutkinnosta ja sen sisällöstä. Voin suositella tätä alaa jokaiselle, jota asiakaspalvelu ja myynti kiinnostaa ja jolla olisi halua hakea opiskelemaan liiketaloutta. Tulevaisuuden oma työpaikkani voisi olla myös pankki.

Käytännön työharjoittelu Pohjiksessa on ollut kiinnostavaa, kun on päässyt itse tekemään asioita. Pohjiksesta mieleen jää kiva työporukka, hyvä ilmapiiri ja mukavat opiskelijat.

Kirjoittaja oli työharjoittelussa Pohjiksen keittiössä 15.8. – 14.10.2016.