Valo kaikkoaa luotani,
vajoan tyhjyyteen,
loputtomaan hiljaisuuteen,
ikuiseen yksinäisyyteen
syvään pimeyteen,
olen yksin,
enkä tietä näe.
Aallot lyövät vasten kalliota,
majakan valo on sammunut,
salamat iskevät myrskyävään mereen,
seison yksin sateessa,
ja katson synkkään yöhön,
olen yksin,
enkä tietä näe.
Kävelen läpi synkän metsän
pimeydessä yön,
varjossa hiljaisten puiden,
ne eivät puhu,
seisovat vain hiljaa,
yksin keskellä muiden yksinäisten puiden.
Kuinka kauan,
kuinka kauan olen jo vaeltanut ilman päämäärää?
Puut saartavat minut,
olen yksin,
enkä tietä näe.
Hento kuiskaus,
ääni hempeä
tule luokseni,
seuraan ääntä,
ohi yksinäisten puiden
näen hänet,
oksalla taivaan tumman tammen,
juurella putouksen ja lammen,
yön Tarkkailija,
Vartija vanhan metsän,
Tietäjä ensimmäisten tähtien,
Opas tuntemattomien polkujen,
Suojelija heikkojen,
silmät tähtiä kirkkaammat,
syvän oranssit,
lempeät ja viisaat,
höyhenpeite harmaa
pehmeä ja lämmin
siivet vahvat pohjoistuulen,
turva yksinäisen.
Seuraa minua,
seuraan Vartijaa sydämeen synkän metsän tammen,
kirjahyllyt ympärillä kauniin pöydän,
pöydällä tuikkivat kynttilät ympärillä kirjan.
”Tahdotko avata kirjan?”
kysyy vienosti Opas viittoen
astumaan äärelle kirjan.
En osaa vastata,
kun opastaa Tarkkailija yön
minut äärelle kirjan.
Kosketan kirjan kantta,
pehmyt kuin Suojelijan peite,
ikä vanhan metsän,
avaan kirjan,
sen sivut ovat tyhjiä,
mutta silti niin kauniita.
Käännän sivun,
haistan metsän tuoksun leppeän,
niin raikkaan ja pehmeän.
Käännän sivua,
kaikkoavat pilvet tieltä pohjoistuulen,
vapauttavat nousevan auringon.
Käännän sivua,
eläimet metsän yhtyvät lauluun hennon tuulen,
iloitsevan metsän kuulen.
Käännän sivua,
vedet solisevat jälleen puroissa,
putouksen ylle sateenkaari syntyy.
Joskus pimeys voi näyttää valon kulkijalle yksinäiselle,
sanoo Tietäjä tyynesti,
tiedä aina,
koskaan et ole yksin,
tänne olet aina tervetullut.
Nauran jälleen jälkeen monien vuosien,
iloitsen kanssa ihanan metsän,
keskellä metsän eläinten,
lämmössä leudon sateen,
hyväksyn itseni,
astuin Helvetin porteista sisään,
ja tulin takaisin,
enää en ole yksin,
rauhan löysin,
kiitos metsän Ruhtinaan.