Ensimmäinen näytös
Vanha nainen istuu nojatuolissa yllään suuri mekko täynnä erikoisia taskuja. Näyttämölle astuu pieni tyttö, joka kiipeää naisen syliin ja tutkii mekkoa. Jokainen tasku on erilainen: värit, koko, sijainti ja materiaali ovat jokaisen kohdalla uniikkeja. Tyttö valitsee taskun, joka tuoksuu kylmältä ja on kyyneleenvärinen, minkä jälkeen hän katsoo kysyvästi vanhempaa naista. Näyttämö pimenee.
Toinen näytös
Mies seisoo kaukana. Kasvon piirteet ovat utuiset, mutta lapsi tunnistaa ne välittömästi ja lähtee juoksemaan.
LAPSI: Anteeksi, mutta mie luulen että sie oot miun isä.
MIES: Ootko sie Tupu?
Lapsi tarkastelee mustavalkoista kuvaa. Mies kuulostaa vahvalta ja lempeältä. Kuvasta kuuluu aseiden pauketta.
LAPSI: Mie toivon, että sie et ois kuollut.
Naisen ääni toruu lasta ja päässä tuntuu katkeralta. Tuntuu, kuin olisi saanut vettä nenään ja korviin.
MIES: Kunnioitat äitiäsi!
LAPSI: Se vaan toruu aina!
Kolmas näytös
Ulkona on kylmä. Kirkas lumi hohtaa maassa valkoisena, mutta tummuu hiljalleen. Lapsi on muutamaa vuotta vanhempi. Kymmenen ihmisen seurue seisoo ulkona parhaat päällään. Lauritsalan kirkon ovet avautuvat.
NAINEN: Tupu, nyt pitää mennä! Mitä ihmettä siulla on päällä? Ei tuollainen hassu mekko sovi tilaisuuteen.
LAPSI: Kyllä se isälle riittää. Ei sen aivoihin mahdu enää muita kasveja, ei ainakaan torupuuta.
NAINEN: Mitä ihmettä sie taas selität! Olen tosi vihainen, tästä puhuttiin jo.
LAPSI: En mie kuunnellut, menin isän luokse. Kunpa siun aivoissa olis kasvi eikä isin!
Naisen kasvoilta huokuu järkytys. Ympäröivät ihmiset liukuvat kauemmaksi, ja tyttö istuu jälleen mummon sylissä. Mummo näyttää vanhemmalta kuin aikaisemmin.