Taisto Virtasen 50-vuotisjuhlapuhe

Arvoisat juhlavieraat

Aloittaessani matemaattisten aineiden opettajana Pohjois-Tapiolan yhteiskoulussa syksyllä 1967 koulu oli toiminut jo viisi vuotta rehtori Jarmo Nyströmin johdolla. Kaksi ensimmäistä vuotta oli toimittu parakissa Tapiolan keskusaltaan paikalla olleen suuren hiekkakuopan vieressä. Tullessani ensimmäiset lukioluokkamme aloittivat opintonsa vastavalmistuneessa eteläsiivessä. Tämä oli opettajan urani ensimmäinen työpaikka ja jäikin ainoaksi, sillä viihdyin täällä eläkeikääni asti eli 36,5 vuotta.

Tervetuloa aikamatkalle 50 vuoden päähän. Siihen aikaan kaikille yhteinen koulu oli kansakoulu ja korkeampiin opintoihin johti oppikoulu. 15 ensimmäistä vuottaan Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu toimi yksityisenä oppikouluna.

Sotien ja sotakorvausten jälkeen Suomi oli köyhä maa, joten oppikoulumme olivat tuohon aikaan yleisesti yksityisiä 8-vuotisia oppikouluja. Sellainen oli myös vuonna 1962 eli 50 vuotta sitten perustettu Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu. Viisi ensimmäistä luokkaa muodostivat keskikoulun ja kolme ylintä luokkaa lukion. Oppikoulu ei suinkaan ollut tarkoitettu koko ikäluokalle vaan sinne pyrittiin yleensä 11-vuotiaina kansakoulun neljänneltä luokalta kaksipäiväisillä äidinkielen ja matematiikan kokeilla. Oppilaat jaettiin luokkiin, jotka opiskelivat yhdessä ja yhteisellä lukusuunnitelmalla aamusta iltaan jokaisena koulupäivänä viiden vuoden ajan. Lukiossa luokkien kokoonpanot vaihtuivat, kun osa lopetti ja osa jakautui matematiikka- ja kielilinjoille. Luokkien kokoonpanot vaihtuivat myös luokalle jäämisten johdosta. Jos jossakin aineessa sai keväällä nelosen eli ehdot, eikä suorittanut sitä kesällä ehtolaiskuulustelussa, niin jäi luokalle eli piti käydä koko vuosi uudelleen kaikkine aineineen.

Hieman ajankuvaa

Koulu on aina aikakautensa lapsi ja toimii sen mukaisesti. Alkuvuosina lauantaitkin olivat koulupäiviä, miesopettajat käyttivät pukua ja solmiota, opettajia teititeltiin ja vastatessa noustiin seisomaan. Abit sentään saivat istua vastatessaan. Alkuvuosina n. 500 oppilaan koulutyö aloitettiin aamuhartaudella ruokailuaulan alatasanteella, jossa alkuvirttä säestettiin harmonilla ja pyörtyneet virvoiteltiin täällä juhlasalissa. Muutaman vuoden kuluttua siirryttiin kokeiluun, jossa päivänavaukset välitettiin keskusradiolla luokkiin ja virret sai korvata rauhoittavalla musiikilla.

Elektroniikka oli vielä lapsenkengissä, koulussamme ei ollut televisioita, nauhureita, taskulaskimia, piirtoheittimiä, puhumattakaan tietokoneista ja kännyköistä. Opetus tapahtui pääosin taulun ja liidun avulla luokissa, joiden oppilasmäärät olivat 40 paikkeilla. Vuoteen 1973 asti monistus suoritettiin käsin väännettävällä spriikoneella ja sinertävät monisteet tuoksahtivat Mankkaan kaatopaikan metsien miehiltä.

Koulun rahoituksesta

suurin osa saatiin valtion avustuksina, mutta jokainen oppilas maksoi lukukausimaksuja kaksi kertaa vuodessa 200 mk. Itse maksettiin myös ruoka, oppikirjat ja muut tarvikkeet. Koulun johtokunta, vanhempainneuvosto, kannatusyhdistys ja sen naistoimikunta tekivät ihailtavaa palkatonta työtä koulun hyväksi.                                Naistoimikunnan pääsiäis- ja joulumyyjäiset tuottivat hyvin. Lisäksi pidettiin erilaisia iltamia, joissa esiintyivät opettajat oppilaat ja heidän vanhempansa. Erikoisen suosittuja esiintyjiä olivat TV:stä tutut julkkisvanhemmat, hekin palkkiotta.

Esim. 1970 hankittiin flyygeli ”20-luvun iltamilla”. Eräs ohjelmanumero oli opettajien esittämä näytelmä Tuhkimus, kaikki opettajat esiintyivät, pari toimi kuninkaanlinnan portinpylväinäkin. Flyygeli maksoi 11000mk. Vastaavasti hankimme vuonna 1974 nauhureita ja taskulaskimia ja 1.väritelevision vuonna1975.

Koska Pohjois-Tapiola asutettiin 60-luvulla pääosin lapsiperhein, oma oppikoulu koettiin erittäin tärkeäksi. Ensimmäisiä ylioppilaita odotettiin kuin kuuta nousevaa. Odotusta kuvaa hyvin vuosikertomuksessa 1967 julkaistu Pohjantorilla sijaitsevan Tapiolan Kukan mainos: ”Enää kolme vuotta Pohjois-Tapiolan ensiruusuihin”.      Kevätjuhlassa 1970 rehtori lakitti 23 ensimmäistä ylioppilastamme todeten: ”Te olette kahdeksan vuoden ajan olleet muiden esikuvina ja ihanteina. Teitä on rakastettu enemmän kuin muita, mutta teiltä on vaadittu myös enemmän kuin muilta”. Nykyisin tämä yo-joukko on jo viettänyt 60-vuotisjuhlansa ja siirtymässä eläkkeelle.

Jännityksen lauettua kouluelämä alkoi pyöriä normaalisti, iloineen ja suruineen.

Lauantaitkin muuttuivat siirtymävuosien jälkeen kokonaan vapaapäiviksi.

Tilastotietoja tarkastuskertomuksista

Kouluhallituksen tarkastajat pitivät huolta, että koulumme noudatti valtion hyväksymää lukusuunnitelmaa. Tarkastuskertomuksista käy ilmi, että oppilaittemme keskiarvot olivat Uudenmaanläänin arvoja hieman korkeammat sekä keskikoulussa että lukiossa. Luokalle jäämisprosentti oli lukiossamme 5,7%  ja Uudellamaalla 3,8%. Ehtoja meillä oli saman verran kuin Uudellamaalla n. 14,0 %.

Yhteiskoulumme ensimmäiset ikäluokat loivat kouluumme vapautuneen ilmapiirin, ei jännitetty eikä liikaa pingotettu. Erään luokan tunnuslause olikin: ”Den som har kyky, behöver inte arbeta so myky”. Oppilailla oli siten aikaa vapaisiin harrastuksiin.

Kerhoja oli parisenkymmentä. Lukuvuonna 1968-69 yhteiskunnallinen kerhomme toimi erityisen aktiivisesti Tsekkoslovakian miehityksen aikoihin. Vierailijoina oli maamme poliittisten toimittajien eliittiä. Urheilussa koulumme oli Espoossa aina kärkipäässä. Kansantanhuissa olimme jopa Suomen valioita, kiertueita oli Euroopassa ja Amerikassakin. Musiikissa kuoromme teki kiertueita eri puolilla Suomea, esiintyi TV:n jouluohjelmissa ja teki äänityksiä.

Keväällä 1973 neljä tyttöämme kirjoitti siihen aikaan yo-kirjoituksissa harvinaisuutena maksimin eli kuusi laudaturia. Yksi kirjoittajista oli ollut syntymästä saakka sokea.

Valitettavasti yo-lautakunta ei pyynnöstä huolimatta voinut toimittaa hänelle tehtäviä pistekirjoituksella. Kun muille tehtävät jaettiin klo 9 juhlasalissa, niin vasta sen jälkeen taloudenhoitajamme alkoi kääntää tehtäviä pistekirjoitukselle. Tyttö pääsi aloittamaan kokeensa vasta muutaman tunnin kuluttua.

Tarkastaja kirjoitti opettajista kertomukseensa: ”Erittäin pätevä ja pedagogisesti valveutunut opettajakunta ei pääse näyttämään parastaan opetusvälineiden puutteen takia.

Kokeilutoimintaa

Kouludemokratiaan kuuluvia kouluneuvostoja (3 opettajaa, 3 vanhempaa ja 3 oppilasta) kokeilimme vuodesta 1968 lähtien. Meillä sujui hyvin, mutta kun Kouluneuvostot tulivat lakisääteisinä maahamme viiden vuoden kuluttua, ne politisoituivat. Teiniliiton vasemmistokampanjat pantiin täällä leikiksi, sillä taistolaisuus meillä ei tarkoittanut Taisto Sinisalon kannattajia vaan lähinnä minun luokkani oppilaita. Luokallani oli jopa abi-verkkarit, joiden selässä luki suurin kirjaimin Taistolaiset. Teiniliiton kaaduttua kouluneuvostoista luovuttiin maassamme kokonaan niiden poliittisuuden takia.

Opetussuunnitelmamme erikoisuutena on alkuvuosista lähtien ollut suullinen esitystaito. Vuodesta 1968 lähtien vastuun otti ”Koulujen ilmaisutaidon äiti” Aili Montonen-Rinne, joka Helsingin Sanomien haastattelussa 1991 totesi maamme ilmaisutaidon opetuksen alkaneen Pohjois-Tapiolan yhteiskoulusta. Ailin työ loi vankan perustan koulumme nykyiselle Ilme-linjalle.

– Kokeiluista pitää vielä mainita ansiokas luonnontieteiden työkurssikokeilu keskikoulun 3.luokalla. Sitä veti legendaarinen kemistimme Päivätär Eskola.

Matematiikan opetuksesta

– Kannatusyhdistyksemme perustamiskokouksessa oli päätetty, että koulumme painottuu matemaattis-luonnontieteelliseen suuntaan. Alueemme väestörakenne Otaniemen läheisyydessä oli sellainen, että pitkää matematiikkaa arvostettiin ja valittiin meillä runsaasti, jopa yli 70%, kun valtakunnallinen prosentti oli 40% paikkeilla.

– Alkuvuosina ei ollut taskulaskimia, sen takia aloitettiin laskutikku-kurssilla. Ensimmäinen taskulaskin, Monroe-merkkinen nelilaskin, saatiin Naistoimikunnan avustuksella 1975. Se maksoi puolet opettajan kuukausipalkasta eli n. 1000 mk.

Monroe sai heti lempinimen Marilyn, sitä oli kuulemma hauska näpelöidä. Laskin oli matematiikan tunneilla opettajan pöydällä ja sillä sai käydä tarkistamassa laskutuloksensa, kunhan ensin oli saanut sen aikaan laskutikulla tai jakokulmassa.

– Kuulimme, että Otaniemessä TKK:lla on yksi tietokone, siksi järjestimme koulussamme 10 oppitunnin mittaisen ohjelmointikurssin jo 1972. Kiinnostuneita oppilaita oli 97 ahtautuneina fysiikan auditorioon. Kurssin lopussa pääsimme Otaniemeen katsomaan suurta tietokonetta. Eräs oppilas totesi: ”Nyt minä ymmärrän, miksi meillä ei ollut kurssillamme tietokonetta, se ei olisi mahtunut ovesta”. Kului vaatimattomat 7 vuotta ennen kuin saimme kouluumme ensimmäisen tietokoneen, ABC-80. Petyttiin, kun tietokone ei vastannutkaan ruudulle kirjoitettuun kysymykseen.

Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu kunnallistetaan

Yksityiskoulumme toimi siis 15 vuotta, viimeisenä vuonna oppilasmäärämme oli 752. Vuonna 1977 siirryttiin Espoon omistukseen ja peruskoulujärjestelmään.

Keskikoulusta tuli koko ikäluokalle tarkoitettu yläaste, jonka rehtoriksi valittiin Raija Terho.  3-vuotisesta lukiosta tuli erillinen yksikkö, jonka rehtorina jatkoi Jarmo Nyström. Lukiossamme oli tällöin 256 oppilasta.

Yhteiskouluaikana opettaja näki ja koki 8 vuoden aikana lettipäisen tytön ja otsatukkaisen pojan kasvun, aikuistumisen ja koulusta lähdön nuorena ylioppilaana. Nyt opettaja-oppilas-suhde tuntui lukion opettajille 3-vuotisena jäävän perin pinnalliseksi. Vanhempien aktiivinen panoskin väheni, koska katsottiin, että kyllä Espoo hoitaa ja maksaa. Onneksi tuki jonkin verran elpyi Koti-ja Kouluyhdistyksen myötä.

Suuret muutokset kiristivät peruskouluissa ilmapiiriä ja kasvava työpaine aiheutti Suomessa historiallisen 4-viikkoisen peruskoululakon huhtikuussa 1984. Oli sekin näky, kun koulumme ulko-oven vieressä seisoi lakkovahteja käsivarsinauhoineen.

Maamme kunnallisissa lukioissa alkoi porras portaalta kehitys kohti teidän nykyisin noudattamaanne luokatonta järjestelmää. Vuodesta 1982 lähtien otettiin asteittain käyttöön kurssimuotoinen lukio. Se oli oppilaille, opettajille ja vanhemmille täysin uusi asia ja sitä aluksi vierastettiin. Vanhempainillat keräsivät yleisöä.

Lukuvuonna 1996-97 oli vasta voimassa täysin luokaton järjestelmä, johon oleellisena osana kuuluivat kurssitarjotin ja tuntikiertokaavio.

Yhteistyötä Teknillisen korkeakoulun kanssa

1980-luvun alussa pääsimme aloittamaan ATK:n opetuksen, kun Espoo järjesti opettajille koulutusta ja hankki lukioomme 4 kpl Mikro-Mikkoja. Siihen aikaan Windows valmiit ohjelmat, tekstinkäsittely ja netti puuttuivat. Ohjelmat tehtiin itse Basicillä.

Yhteistyömme Teknillisen Korkeakoulun kanssa syveni entisestään, kun TKK:n uusi rehtori Jussi Hyyppä kutsui syksyisin lukiomme ensimmäiset luokat tutustumiskäynnille. Korkeakouluesittelyn jälkeen kiertelimme eri osastoilla, joista joka vuosi kiinnostavin oli akateemikko Olli Lounasmaan johtama kylmälaboratorio maailmanennätyksineen. Siellä työskenteli myös entinen oppilaamme dipl.ins. Eero Friman, joka sijaiskäynneillään toi kouluumme isossa termospullossa -190-asteista nestemäistä ilmaa ja teki sillä ihmekokeita mm. lakaisi hetkessä lattian pölyt nurkkiin. Useina vuosina järjestettiin oppilaillemme fysiikan työkursseja teekkarien laboratoriossa lauantaisin tai joululomilla, myöhemmin myös internet-kursseja.

Lukiomme tilat kävivät ahtaiksi. Onneksi saatiin 1989 lisäsiipi ns. Nappula.

Keväällä 1994 lukiostamme kirjoitti ennätysmäärä ylioppilaita eli 131 ja kaikki selviytyivät. Sinä keväänä Helsingin Sanomat julkaisi yllättäen historian ensimmäisen lukioiden ranking-listan yo-kirjoitusten puoltoäänien perusteella. Lukioita oli listalla 514 ja Pohjois-Tapiolan Lukion sijaluku oli 21. Korkeakouluihin sijoittumislistalla pärjäsimme vielä vähän paremmin.

Vielä 2000-luvun alkuvuosina lukiomme painopistealueena olivat matemaattiset aineet. Jatkossa kävi kuitenkin ilmi, että emme voi Espoossa saada toista Olarin lukion kaltaista erikoisasemaa, joten vähitellen painotuimme kohti toista perinteisesti vahvaa aluettamme eli kohti Ilme-linjaa.

Se sopiikin hyvin, sillä koulumme on alusta lähtien arvostanut juhlia, joissa musiikilla ja ilmaisutaidolla on keskeinen merkitys. Arvokkaiden itsenäisyysjuhliemme lippuvartiot ovat kautta vuosikymmenten virittäneet meidät juhlatunnelmaan.

Vuonna 1993 yhteiskoulumme rakennusajoista lähtien toiminut rehtorimme Jarmo Nyström jäi eläkkeelle 31 ansiokkaan palvelusvuoden jälkeen. Läksiäisjuhla pidettiin merihenkisesti Nuottaniemessä, johon rehtori saapui omalla purjeveneellään tuoden mukanaan uuden rehtorimme Raimo Mattisen.

Raimo Mattisella oli jo takana pitkä ura espoolaisena rehtorina. Hän johti 2000-luvulla koulumme suuren saneeraustyön ja luotsasi menestyksekkäästi lukiomme luokattomaksi. Hän ehti toimia lukiossamme 13 vuotta.

Seuraava rehtorimme vuodesta 2006 onkin teidän tuntemanne Toini Rauhamäki, joka tarmokkaasti johtaa lukiotamme nykyaikaan ja kansainvälisyyteen.

Itse jäin eläkkeelle tästä toisesta kodistani vuoden 2003 lopussa. Lähtiessäni ylioppilaita oli lukiostamme valmistunut n. 3000, tällä hetkellä tuo luku on n. 4000.

Entisiin oppilaisiini törmään nykyisin kaikkialla, missä liikun. Keskusteluissa heillä tuntuu usein olevan myönteisiä kokemuksia koulustamme ja sen hyvästä hengestä. Erikoisen voimakkaana olen sen kokenut entisten luokkiemme tapaamisissa.

Koulummekin on kokoontunut muistelemaan menneitä:

25-vuotisjuhlaa vietettiin 1987, juhlapuhujana TKK:n rehtori Jussi Hyyppä ja vieraita n. 400.

40-vuotisjuhlassa 2003 juhlapuheen piti vuoden 1972 ylioppilaamme valtiotieteen tohtori, sosiologi Tommi Hoikkala, vieraita n. 650.

Huomenna juhlapuhujamme 50-vuotisjuhlassa on kevään 1975 ylioppilaamme kauppatieteiden tohtori, professori Mika Pantzar.

Te kokoonnutte aikanaan juhlimaan koulumme 100-vuotistaivalta ja muistelette: Ajattele, että koulumme 50-vuotisjuhlissa elettiin vielä sitä aikaa, kun yo- kirjoituksissa ei saanut käyttää älypuhelinta, ei edes tietokonetta. Siellä oli puhumassa matematiikan opettaja, joka oli tullut kouluumme opettajaksi jo ennen kuin ensimmäinen ihminen kävi kuussa.

Taisto Virtanen

Puhe nykyisten oppilaiden juhlassa to 6.9.2012.