-
Suomalaiset – tuppisuita vai oman rauhan antajia?
Olin Saksassa kesälomalla Hampurin länsilaitamilla olevalla leirintäalueella perheeni kanssa. Leirintäalueen vessassa oli vierekkäin kaksikymmentä tyhjää WC-koppia, ja tottuneena yksityisyyteen valitsin kaikista kauimmaisen. Aikaa ei ehtinyt kulua viittäkään minuuttia, kun kuulin ulko-oven käyvän ja jonkun kävelevän aivan vieressäni olevaan koppiin. Hetken oli hiljaista, kun me molemmat keskittyimme asiaamme. Yhtäkkiä tämä saksalaiseksi ilmennyt mies alkoi jutella minulle koppien välisen seinän…
-
Hollanti on iloisten ihmisten maa
Kävelemme ulos saapuvien terminaalista ja tapaamme isäni lapsuuden ystävän. Tervehdimme antamalla poskipusun ensin vasemmalle, sitten oikealle ja jälleen kerran vasemmalle. Matkaamme kohti Amstelveeniä, jossa tuttavamme asuvat ja jossa viettäisin seuraavat viisi päivää. Vietettyäni aikaa Hollannissa huomasin monia asioita, joista suomalaiset voisivat ottaa mallia. Suomessa vieraanvaraisuus tuntuu olevan yksi tärkeimmistä piirteistä, mitä pitää ottaa huomioon, kun…