-
Suomen hauskin tavis
Torstaina 19.1.2017 suuntasimme puheviestinnän kurssimme kanssa kohti Pasilaa. Menimme studioyleisöksi seuraamaan uuden viihdeohjelman, Suomen hauskin tavis, kuvauksia. Elina Kotosen juontamassa ohjelmassa kilpailijan, eli tavallisen ihmisen, tarkoituksena on saada tuomarit, Riku Nieminen ja Krisse Salminen, nauramaan tai edes hymyilemään minuutissa. Jos näin tapahtuu, kilpailija pääsee halutessaan seuraavalle minuutille. Epäonnistuessaan naurattamisessa, menettää kilpailija kaikki siihen mennessä…
-
Kauden päätöskirjoitus
Journalismikurssin toinen kausi on lähestymässä loppuaan kesäloman alkaessa. Kurssi oli tänä vuonna hyvin runsas. Juttuja julkaistiin paljon, ja aihepiirit vaihtelivat urheilusta muotiin ja tapahtumiin, joita oli kurssin kannalta juuri sopivaan aikaan. Vierailut A-lehtiin, City-lehteen ja STT-Lehtikuvaan avarsivat toimittajiemme kokemuksia ammattimaisesta lehdenteosta ja selvensivät tulevaisuuden mahdollisuuksia, joten kiitos niistä. Kurssin konsepti on tietojen mukaan kehitteillä ja…