Kun ulkona tuulee ja sataa, jotkut löytävät hyvinvoinnin langanpäästä. Käsillä tekeminen rauhoittaa, antaa tilaa ajatuksille tai sulkee ne kokonaan pois.
Elsi Räikkönen (25L) on virkannut mattoa, joka on enää päättelyä vaille valmis. “Tilasin muutaman kilon putkilomaista lankaa, joka oli tosi jäykkää, enkä aluksi oikein osannut käyttää sitä. Siksi maton alku on vähän leveämpi,” Elsi kertoo. Alku oli hidasta, mutta loppua kohti työ alkoi sujua nopeasti. “Silloin kun tekee sitä, se on tosi kivaa. Ja samalla voi vaikka kuunnella kouluhommia, se jopa auttaa keskittymään paremmin.”

Kuva: https://kaupunkilanka.fi/neuleohjeet/virkattu-matto-ohje/
Myös opettaja Kati löytää rentoutta käsitöistä, erityisesti neulonnasta. “Jos tekee oikein vaikeaa neuletyötä, ei ehdi miettiä mitään arkisia juttuja. Ja jos työ on helpompi, voi kuunnella vaikka äänikirjaa. Joihinkin neuleisiin on mennyt jopa kolme dekkaria” hän nauraa. Kati käyttää koulussa itse neulomiaan villasukkia ja neulepaitoja ja antaa töitään mielellään myös lahjaksi.
Syksy tekee käsitöistä erityisen houkuttelevia. Kun sade hakkaa ikkunaan ja kouluviikot tuntuvat pitkiltä, on jotain rauhoittavaa siinä, että saa keskittyä vain yhteen selkeään, käsillä tehtävään asiaan. Käsityöt toimivat vastapainona ruutuarkeen: sormet ovat langassa, eivät näppäimistöllä. Silmukoiden rytmi tasaa ajatuksia tavalla, johon on vaikea päästä muuten.
Jos haluat tehdä omat Otasukat, ohje löytyy täältä:
https://www.espoo.fi/fi/otaniemen-lukio/otasukat-otaniemen-lukio

Kuva: https://www.ravelry.com/patterns/library/otasukat-pienempi-koko
Artikkelikuva: https://lumisiivet.blogspot.com/2017/07/neulegraffiti-jyvaskylaan-suomen.html