Suomi takaisin uinnin huipputasolle

uinti
Uinti on vaativa laji, joka tarvitsee hyvän lihasvoiman ja samalla lihaskestävyyden. Jani Sievinen lajinsa jälkeen.

Suomesta on tullut maailmanluokan uimareita. Jani Sievinen piti 200 metrin sekauinnin maailmanennätystä yhdeksän vuotta ennen kuin Micheal Phelps sen alitti. Suomen valmennus on tiukkaa, mutta monissa muissa maissa ja paikoissa harjoittelu on kovin raskasta. Onko Suomella mahdollisuuksia päästä samanlaisiin tuloksiin kuin 90-luvulla, jolloin Jani Sievinen ja Antti Kasvio pärjäsivät?

Christoffer Fredrikson on 16-vuotias uimari espoolaisesta Cetus-uintiseurasta. Hän kertoo uintiurastaan ja kuinka päätyi uintiharrastukseen.

”Aloitin uinnin koska muutimme Thaimaahan, kun olin vitosluokalla. Siellä ei lätkää pystynyt harrastamaan, mutta uinti vaikutti kiinnostavalta lajilta. Sen, että aloin ottaa uinnin tosissaan, johtuu menestymisestä. Saavutin paljon hyviä asioita esimerkiksi IKM-voiton sekä -ennätyksen”, Kertoo Christoffer Fredrikson.

Christoffer on Suomen omassa ikäluokassaan parhaimpia ja myös Suomen alle 18-vuotiaissa korkealla tasolla. Hän tarvitsee paljon motivaatiota päästäkseen hyviin tuloksiin.

”Uskon, että kunhan jaksaa treenata kunnolla ja paljon sekä on motivoitunut, voi päästä ihan hyvin vaikkapa olympiafinaaliin, mutta se vaatii aikaa, työtä ja aivan erilaisen elämäntyylin kuin niin sanotulla normaalilla nuorella. Kaikki on mahdollista, jos työtä jaksaa tehdä. Harjoittelumäärän pitää tietty olla suuri ja valmentaja sekä uimari motivoituneita. Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää hyvältä”, kertoo Fredriksson.

Suomen uintijoukkue vaihtoi päävalmentajaa 1.5.2013, ja tilalle tuli tanskalainen valmentaja Bo Jacobsen. Päävalmentajan ensisijainen tehtävä on tukea uimareita ja heidän valmentajiaan  päivittäisvalmennuksessa. ”Ehkä ensimmäinen tehtävä on se, että meidän pitää saada selville, missä me jäämme jälkeen maailman huipputasosta”, Uimaliiton toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö kertoi Yle Urheilun haastattelussa tammikuussa.

Suomella on nyt ehkä mahdollisuudet Chistoffer Fredriksonin ja uuden valmentajan avulla huipputuloksiin.