Olin Saksassa kesälomalla Hampurin länsilaitamilla olevalla leirintäalueella perheeni kanssa. Leirintäalueen vessassa oli vierekkäin kaksikymmentä tyhjää WC-koppia, ja tottuneena yksityisyyteen valitsin kaikista kauimmaisen. Aikaa ei ehtinyt kulua viittäkään minuuttia, kun kuulin ulko-oven käyvän ja jonkun kävelevän aivan vieressäni olevaan koppiin. Hetken oli hiljaista, kun me molemmat keskittyimme asiaamme. Yhtäkkiä tämä saksalaiseksi ilmennyt mies alkoi jutella minulle koppien välisen seinän läpi! Meni siinä hetki saada pasmansa taas oikeille raiteille ja vastata miehelle, etten puhu saksaa.
Tämä pieni riemukas tapahtuma aamutuimaan oli kuin adrenaliinipiikki, joka sai tajuamaan, kuinka sisäänpäinkääntyneitä me suomalaiset olemme.
Meidän perheemme liikkuu paljon ulkomailla ja aina palatessamme Suomeen tajuamme, kuinka hiljaisia ja apaattisia maamme ihmiset ovatkaan. Pitäisikö asialle tehdä jotain? Onhan nuoriso nykyään avoimempaa kuin aikaisemmat sukupolvet, mutta välillä jopa tervehtiminen tuntuu tuottavan vaikeuksia. Suomi hymähtää siinä, missä muut nauravat.
Toinen hyvä esimerkki on matkaltani Ruotsiin. Päätimme käydä elokuvissa, ja jo paikoillemme istahdettuamme ja filmin alettua vahtimestari otti ja pysäytti filmin. Hän asteli valkokankaan eteen ja kohotti yhden yksinäisen lapasen korkealle ja kysyi, kenen se oli. Omistaja löytyi, ja vahtimestari vielä muistutti siitä, missä vessat ovat, ja sitten hän poistui taputuksien saattelemana pois.
Herää kysymys, onko tämä mahdollista Suomessa? En ainakaan minä ole huomannut, että kukaan alkaisi täällä vessassa keskustella päivän säästä, tai kesken Johny Englishin hulvatoman kaskun kysellä lapasen omistajaa.
Asiaan voi vaikuttaa se, että meidän väkilukumme on niin pieni, ettemme joudu koko aikaa sosiaaliseen kanssakäyntiin toisten ihmisten kanssa. Myös lähihistoriamme saattaa olla syynä. Ei siitä ole kauaakaan, kun Neuvostoliitto kolkutteli ovella. Viro pääsi vasta hetki sitten tästä ikeestä, ja jopa me olemme kuin päivänsäde verrattuna virolaisiin.
Olisi hyvä, jos koettaisimme enemmän huomioida muita ja käyttää ääntämme, mutta ei mennä niin pitkälle, että kadonneen vaatteen takia etsitään omistajaa kissojen ja koirien kanssa. Istun myös pöntöllä vastakin mieluummin rauhassa enkä keskustele säästä ventovieraan kanssa.