Juha Jokelan kirjoittama ja Suomen Kansallisteatteriin ohjaama Sumu kertoo globaalin maailman tapahtumista sumun jälkeen. Näytelmä vie ajassa taaksepäin ja muistuttaa katsojia vuoden 2014 tapahtumista. Näytelmä käsittelee ihmissuhteita ja niiden merkitystä arjen työelämässä. Näytelmä on monikerroksinen ja avaa käsiteltävää aihetta useasta näkökulmasta. Näytelmän päähenkilö Olli (Timo Tuominen) ja kaksi sivuhenkilöä Taisto (Jani Karvinen) ja Jone (Kari Ketonen) ovat keskeisissä rooleissa näytelmässä. Henkilöiden välille syntyy jännitettä, ja se vaikeuttaa yhteistyötä vientituotteen kehittelyssä. Näytelmä kuvaa yritystä, joka kehittelee uutta aivotoimintaa tutkivaa tuotetta sairaaloihin. Tutkimuksen edetessä henkilöt törmäävät erilaisiin arvoihin ja käyvät moraalikeskusteluja yrityksen tavasta toimia.
Näytelmä on kolmikerroksinen. Se kuvailee maailmaa kolmen eri kerroksen näkökulmasta. Ihminen on alin kerros, yksilö kaikkien muiden ihmisten keskellä. Jokainen on yksilö; jokaisella on omat mielenkiinnon kohteensa. Näytelmässä Olli yrittää pitää yrityksen koossa, samalla kun Taisto ja Jone käyvät moraalikeskusteluja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Jone katsoo yrityksessä taloudellista puolta, haluaisi viedä tutkimustuotetta kaikkialle, missä sille on tarvetta ja rahaa maksaa siitä. Taisto on tuotteen päätutkija eikä ihmisoikeuskysymyksien takia halua, että tuotetta viedään sorto- ja sota-alueille. Näytelmässä Jone on suorasanainen ja liberaalia liike-elämää suosiva yrityksen jäsen ja Taisto on oikeudenmukaisuuden puolustaja. (Jone ja Taisto eivät pääse yhteisymmärrykseen näytelmän edetessä.) Yksilöt seuraavat omia arvojaan. Yksilö on omien ajatustensa vanki ennen kuin keskustelee toisten ihmisten kanssa ja saa uusia ajatuksia. Vuorovaikutuksessa yksilön mieli kehittyy. Keskustelusta ja vuoropuhelusta seuraa, että ihminen on osa hänelle tärkeää ryhmää, kansaa.
Ihmissuhteet rakentuvat vuoropuheluiden ympärille. Ihmissuhteet ovat toisessa kerroksessa. Yksilö luo kansallisen identiteettinsä suojellaakseen itseään tyhjyydeltä, hän haluaa tehdä asioita, joilla on väliä. Yksilöt haluavat olla tärkeitä. Kansat ovat erilaisia. Ne eivät noudata maiden rajoja. Taisto on huolissaan Ukrainan tilanteesta eikä haluaisi viedä tuotettaan sinne. Taiston arvojen mukaan ei saa tukea sortajia.
Ollin rooli nousee esiin yrityksen koossa pitäjänä. Hän pitää yrityksen kaksi työntekijää, Jonen ja Taiston, yhteistyössä ja hillitsee heidän intressejään yrityksen eduksi. Hän myös pitää yhteyttä ministeriöön, joka auttaa viennissä. Ministeriön puolesta sanotaan, että Taiston pitää rajoittaa internetkeskustelua Ukrainasta, koska se haittaa vientiä Venäjälle ja sitä kautta myös Ukrainaan. Ministeriö yrittää auttaa mutta samalla saa yrityksen henkilöt vielä kauemmaksi toisistaan. Taiston, Jonen ja Ollin arvot ovat kaukana toisistaan. Taisto on toisessa ääripäässä ja Jone toisessa, samalla Olli siinä välissä. Taiston mielipiteet ovat valmiiksi latautuneita, minkä takia hänen päätään on vaikea kääntää. Näytelmän yritys hajoaa lopulta, kun ryhmän työntekijöiden arvot ja moraali ovat liian kaukana toisistaan. Taisto hajottaa tuotteensa paineen alla, ei ylitä tai muuta omia arvojaan viennin, rahan tai menestyksen takia. Heille ei synny pysyvää identiteettiä yrityksen jäseninä, kun heidän arvonsa eivät kohtaa.
Näytelmä käsittelee samalla maiden välisiä suhteita ylimmän, kolmannen kerroksen näkökulmasta. Maat ja kansat syntyvät ihmisistä samanlaisine identiteettineen. Maat kilpailevat voimapolitiikalla toisiensa kanssa. Suomi on joutunut tähän mukaan monta kertaa, pieni valtio suurvallan vieressä. Venäjä käyttää suurvalta-asemaa hyödykseen, eikä sen tarvitse välittää kansainvälistä sopimuksista. Suurvaltana se voi tehdä mitä haluaa. Voimapolitiikka hidastaa Taiston, Ollin ja Jonen yrityksen viennin mahdollisuuksia. Omien olympialaistensa jälkeen Venäjä otti Ukrainalta osan itselleen. Siitä syntyi suuri kansainvälinen puheenaihe, mutta kukaan ei tehnyt asialle mitään. Koska vain toinen suurvalta pystyisi tekemään asialle jotain, asia jäi vain puheen tasolle. Kukaan ei puolustanut Ukrainaa. Länsimaiden talouspakotteet eivät auta yksilöitä kylissä ja kaupungeissa. Aika on liikkunut eteenpäin eikä mitään ole tapahtunut. Inflaatio nousee Ukrainassa. Suomi pienenä valtiona ei halua taas osaksi suurvaltapolitiikkaa. Näytelmässä Jone sanoo suurin piirtein näin: ”Emme voi tehdä asialle mitään. Meidän on vain hyväksyttävä tilanne (ja annettava Venäjän ottaa Ukrainalta osa itselleen virallisesti).” Samalla ihmiset ympäri Eurooppaa haluavat puolustaa – tekemättä mitään – ukrainalaisia ja heidän mielipiteitään.
Kolmikerroksisuus nostaa esille yksilön aseman kaikkialla. Yksilöt vaikuttavat yhdessä. Vaikutus voi ulottua toiselle puolelle maapalloakin. Yksilö vaikuttaa muihin ihmisiin – yksilön aseman huomioon ottaminen on Sumu-näytelmän teema ja huomioitava asia. Koska näytelmän kolme henkilöä ovat erilaisia, heidän yhteistyönsä on vaikeaa. Koko ajan heillä on ristiriitoja käynnissä. Näytelmän jännite ratkeaa negatiivisesti, kun Olli saa burnoutin ja joutuu lomalle. Taiston ja Jonen välissä ei ole ketään, joka pitää heidät yhteistyössä. Mitä vakavampaan suuntaan näytelmässä mentiin, sitä vähemmän näytelmän koki komediaksi. Ensimmäinen puolisko oli komediaa mutta toinen puolisko oli tragediaa. Näytelmä asetti vuoden 2014 tapahtumat uuteen näkökulmaan, samalla todisti suurvaltojen aseman globaalissa maailmassa.