Tätä päivää odottivat varsinkin Justin Bieberin uskolliset fanit, joita kutsutaan beliebereiksi. Justin Bieber esiintyi Helsingin Hartwall Areenalla 26.4.2013. Keikka alkoi klo 19.00, jolloin nuori suomalaisartisti Robin tuli lämppäämään Justinia. Hänen lämpättyään noin 12 000 innokasta fania odotti idoliaan, suurin osa pukeutuneena idolilleen tunnusomaisesti hänen lempiväreihinsä lilaan tai kultaan sekä kirjoittamalla tussilla naamaan ja käsiin nimikirjaimet JB. Monilla oli kyltit, joissa luki Justinin motot ”Believe” ja ”Never say never”.
Tähteä odotellessa osa paikalla olleista epäröi tähden olevan myöhässä useita tunteja, kuten hän oli huhujen mukaan tehnyt muualla. Tähti myöhästyi hieman, mutta syynä luultavasti oli ennen konserttia järjestetty fanitapaaminen. Ennen konsertin alkua kuului iso pamahdus, joka sai luultavasti joka ikisen 12 000 fanin huomion. Taululle tuli minuutit ja sekunnit näkyviin. Aikaa näkyi taululla 10 minuuttia. Koko sali raikui, eikä olisi voinut uskoa, että suomalaisista beliebereistä lähtisi niin paljon ääntä. Salista kuului huutoa ja kirkumista 10 minuuttia. Kun taulu näytti aikaa 00.00.00, Justin Bieber laskeutui korkealta valkoisessa puvussa enkelisiipineen.

Sali täyttyi itkusta ja huudosta. Aloitus oli siis mahtava. Kukaan paikalla olleista ei tainnut enää edes muistaa pientä myöhästymistä, sillä kaikki, mitä he halusivat siltä illalta, oli heidän edessään. Konsertin aikana Justin lauloi uusimmalta Believe-levyltään kappaleita, mutta myös vanhalta levyltään joitakin lauluja. Koko show oli hyvin suunniteltu miltei jokaista yksityiskohtaa myöten.
Mielestäni Justin osoitti olevansa erittäin monipuolinen. Hän tanssi ja lauloi rytmikkäitä biisejä, kuten ”All around the world” ja ”As long as you love me”. Hän osoitti myös pystyvänsä esiintymään akustisesti soittaessaan itse kitaraa, kuten kappaleissa ”Fall” ja ”Be alright”. Keikan aikana nähtiin myös tähden oma rumpusoolo, jolla Justin osoitti hänen monipuolisuutensa. Suomen keikalla hän perinteiseen tapaansa toi fanin lavalle ja lauloi biisin ”One less lonely girl”, mikä sai aivan varmasti monen erittäin kateelliseksi. Justin onnistui kuitenkin osoittamaan rakkauttaan kaikkia suomalaisfaneja kohtaan. Konsertin aikana Justin riisui paitansa, heitti yleisölleen vesipulloja ja takkinsa. Kaiken kaikkiaan show oli odotuksen ja maksamisen arvoinen. Se osoitti, että Justin Bieber on syystäkin yksi maailman suosituimmista teinitähdistä.