Alkoiko tehdä mieli jotain hyvää,muttet jaksa lähteä kauppaan ? Ruokapalstallamme on herkullisia ohjeita, joista voit valita itsellesi mieleisimmät. Suurin osa ohjeista on helppoja valmistaa ja maistuvat varmasti monelle. Herkut valmistetaan yksinkertaisista aineista eikä niiden tekemiseen tarvita erityisiä kokkaustaitoja. Olemme kokeilleet reseptejä kotona ja kaikki ovat onnistuneet hyvin ilman suurta vaivannnäköä. Meille voi esittää toivomuksia erilaisista ruokaohjeista!
OHJEITA:
Jäätelökahvi
Valmista kahvia
Vaniljajäätelöä tai muuta jäätelöä esim. minttusuklaa
Suklaakastiketta
Laita keitetyn kahvin sekaan mukiin tai lasiin 2-3 palloa jäätelöä ja lisää suklaakastiketta. Päälle voi lisätä kermavaahtoa, suklaata tai esim. vaahtokarkkeja.
(ohje: kinuskikissa.fi kuva: weheartit.com)
Suklaamuffinssit
2 munaa
1 dl sokeria
100 g voita sulatettuna
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl rouhittua suklaata
kuorrutus:
1 dl tomusokeria
n. 2 rkl vahvaa kahvijuomaa
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi sekä vehnäjauho-leivinjauheseos. Sekoita lopuksi taikinaan suklaarouhe. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 225 asteessa 10 min. Jäähdytä. Sekoita kuorrutusaineet keskenään. Kuorruta muffinit. Päälle voi myös sulattaa lisää suklaata ja vaahtokarkkeja.
(ohje: meira.fi/reseptit kuva: weheartit.com)
Minttusuklaakeksit
5 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
250 g sulatettua margariinia
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
200 g minttusuklaata
1 dl kookoshiutaleita tai kaurahiutaleita
Sekoita vehnäjauhoihin kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Sekoita hieman jäähtyneeseen margariinisulaan sokerit ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Siivilöi joukkoon jauhot. Lisää suklaa raastettuna ja kookos- /kaurahiutaleet. Sekoita taikina. Tee pieniä keksejä lusikalla tai käsin ja laita ne pellille.
(ohje: kinuskikissa.fi kuva: weheartit.com)
Juustosarvet
taikina:
2 dl juustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
1 purkki kermaviiliä
0.5 dl öljyä
täyte:
1 ½ dl juustoraastetta (emmental)
Sekoita juustoraaste, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola ja lisää joukkoon kermaviili ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmista ohut pyöreä laatta. Leikkaa taikinapyörällä laatat kahdeksaan viipaleeseen. Laita juustoraastetta täytteeksi jokaisen viipaleen leveään päähän. Rullaa viipaleet sarviksi ja voitele munalla. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna sarvien jäähtyä jonkun aikaa ennen kuin syöt ne. Tämä on helppo ohje ja nopea tehdä! Juuston sijasta voit laittaa sarvien sisään suklaata tai hilloa.
(ohje: kinuskikissa, kuva: weheartit.com
Vadelmapiirakka
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 ½ dl vispikermaa
150 g crème fraichea
1 dl fariinisokeria
2dl vadelmia
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää muna samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita munasokerirasva seokseen. Laita taikina voideltuun piirakkavuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 min ja pohjan jäähtyä.
Vaahdota Vispikerma ja lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri. Vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta pohja maidolla ja kaada täyte päälle. Asettele vadelmat täytteeseen. Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille hyytelösokerin pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada se vadelmien päälle. Anna piirakan olla hetken aikaa jääkaapissa ennen kuin tarjoilet sen. Vadelmien sijasta voit käyttää myös muita marjoja, kuten mustikoita tai vaikka babaanin viipaleita. Voit myös laittaa päälle karkkeja yms. makusi mukaan.
(ohje: kinuskikissa.fi, kuva: weheartit.com)
Pastasalaatti
1 l keitettyä jäähdytettyä pastaa
2 tomaattia
1 avokado
1 paprika
makkaraa, kanaa tai kalaa
basilikaa
parmesaanijuuston lastuja
salaattikastiketta
Leikkaa tomaatti, kuorittu avokado ja paprika pieniksi palasiksi ja purista päälle vähän sitruunamehua. Sekoita kasviskuutiot, lihasiivut ja salaattikastike pastan joukkoon ja koristele basilikanlehdillä. Laita salaatin päälle parmesaanilastuja. Parmesaanin voi korvata myös muilla juustoilla kuten mozarellalla ja pastan voi korvata esimerkiksi couscousilla.
(ohje: saarioinen.fi kuva:weheartiti.com)
Mustikkasmoothie
1 l maustamatonta jogurttia
1 banaani
3 dl mustikoita
0.5 dl appelsiinimehua
2–3 rkl ruokosokerisiirappia
jääpaloja
Sekoita banaani paloiteltuna, mustikat, täysmehutiiviste, siirappi, jääpalat ja osa jogurtista tehosekoittimessa tasaiseksi ja lisää loput jogurtista. Jos smoothiesta tulee liian paksua kannattaa siihen lisätä vettä. Tarjoile smoothie kylmänä ja päälle voit laittaa koristeeksi vaikka mustikoita. Mustikat voi korvata hedelmillä tai muilla marjoilla.
(ohje: dansukker.com kuva: weheartit.com)
Vitamiinijuoma
300 g vadelmia
3 dl appelsiinitäysmehua
3 rkl uokosokerisiirappia
7 dl karpalotäysmehua
jääpaloja
Sekoita appelsiinmehu,vadelmat ja siirappi tehosekoittimella ja sitten lisää karpalomehu. Juo mehu viileänä ja laita sekaan jääpaloja, karpalomehu sisältää paljon A B ja C vitamiineja jotka ovat terveyden kannalta tärkeitä.
(ohje: dansukker.com kuva: weheartit.com)
Jogurttijäätelö
2 munankeltuaista
1/2 dl tomusokeria
1 tl Vaniljasokeria
1 dl hilloa
1 dl kuohukermaa
2 dl maustamatonta jogurttia
Vaahdota munankeltuaiset, vaniljasokeri ja tomusokeri ja sekoita joukkoon hillo.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se ja jogurtti munavaahtoon. Kaada seos vuokaan ja laita pakastimeen n. neljäksi tunniksi. Pidä jäätelöä jonkun aikaa jääkaapissa ennen kuin syöt sitä.
(ohje: dansukker.com kuva: weheartit.com)
Marjaana Hyttinen ja Sanni Ahokas
5 vastausta artikkeliin “Ruokaohjeita”
VAUTSI oli kyllä ihanan näköisiä :-)))) alkoi tekemään mieli herkkuja 😉
Kouluruokailun kilpailuttaminen – uusiksi
Periaatteella että vuosipudjetissa määriteltynä olevalla summalla lähdetään liikkeelle ja se joka panee parhaat palat tarjolle saa pestin selkokielellä Lapsille Laatua Laadukkaasti Lautaselle.
Terveydeksi tavaksi terveisin Iso-äiti Stt
Tämä kommentti ei nyt suoranaisesti liity tähän artikkeliin.
Miellyttävät annokset kuvina ovat silmänruokaa sellaista haluaa syödä ja tehdäkin kiitokset artikkeleiden laatijoille.
Iso- äiti Stt
Allergiat puhuttavat taas tähän vuoden aikaan, myös ruokaan liittyvät valinnat tulisi huomioida.