Arvoisat rehtori ja opettajat, hyvät juhlavieraat ja tietenkin kaikki me uunituoreet ylioppilaat.
Voittajan on helppo hymyillä, ja voitolta tämä hetki tuntuu varmasti meistä kaikista. Tuntuu hienolta mutta samalla myös varsin haikealta seistä tässä teidän edessänne ja ajatella, että tämä on tavallaan päätepiste sille matkalle, jonka me kolme vuotta sitten lukion ykkösinä aloitimme. Niin paljon nämä vuodet ovat muuttaneet ja on varmasti oikein sanoa, että paljon ne ovat ennenkaikkea antaneet.
Usein sanotaan, että päämäärää tärkeämpi on kuljettu matka, ja ainakin omasta puolestani voin sanoa että se pitää paikkansa tässäkin asiassa. Vaikka tämä lakituspäivä onkin se lukiotaipaleen virallinen huipentuma, tulee tämä lakki ainakin minulle aina muistuttamaan tästä hienosta matkasta teidän muiden pohjislaisten kanssa. Se tulee muistuttamaan minua siitä, kuinka siitä tuntemattomasta tyypistä, jonka viereen minut passitettiin istumaan ensimmäisillä oppitunneilla, tuli vuosien varrella se kaveri, jonka kanssa jaoin hyttini koulumme risteilyillä, kaveri, jonka kanssa vietin samassa mökissä viikon vuosikurssimme epävirallisella hiihtolomareissulla, ja jonka kanssa me taistelimme itsemme ylppäreistä läpi ja juhlimme penkkareita.
Sama kaveri oli ottamassa vastaan tätä vappuhattua kanssani tänään, ja olen varma, että me tulemme kellastamaan niitä yhdessä vielä monia vuosia. Uskon että tälläisen tarinan voisi kertoa kuka vain meistä, ja juuri nämä tarinat ovatkin varmasti ne kohdat, jotka jäävät meidän kirkkaimmiksi muistoiksemme lukiovuosista. Se suurin kiitos kuuluukin koko tälle Pohjiksen ylioppilas vuosikerralle, te olette aidosti olleet mulle se lukiovuosien todellinen kohokohta!
Vaikka nimenomaan meidän istuinlihaksemme ovat olleet kovassa rasituksessa kaikkien 75 turhan, tärkeän ja turhantärkeän käsittävän kurssin ajan, ei ole syytä unohtaa tukijoukkojen roolia tässäkään saavutuksessa. Tässä vaiheessa on hyvä kiittää meidän läheisimpiämme. Kiitos että te olette olleet tukemassa ja kannustamassa meitä kun olemme kompuroineet. Te olette olleet potkimassa meitä eteenpäin, kun suuntamme on ollut hukassa, ja te olette olleet jakamassa iloa onnistumisikun sen aika on ollut.. Tämä päivä on meidän yhteinen ilonpäivämme, ja tänään, jos koskaan saavat äidit ja isät olla ylpeitä jälkikasvustaan!
Ei sovi kuitenkaan unohtaa meidän mahtavia orjapiiskureitamme! Tämä lukio on tarjonnut meille hienot resurssit ja mahtavan ilmapiirin oppimiseen, mutta ennen kaikkea se on saanut meidät uudet ylioppilaat ajattelemaan itse ja kantamaan itse vastuun tekemisistämme. Meitä ei ole painostettu, eikä tietoa ole tuputettu. Kaikista tärkeintä täällä on ollut se, että meidät on opetettu ja meitä on motivoitu oppimaan itse. Meitä on ohjattu oikeaan suuntaan, mutta kukaan ei ole kantanut meitä perille. Opettajamme, rehtorimme sekä opinto-ohjaajamme ovat luottaneet siihen, että me hoidamme oman ruutumme, ja me oppilaat olemme aina voineet luottaa siihen että saamme teiltä apua, kun me sitä tarvitsemme. Vuosien vieriessä meidän oppilaiden arvostus opettajia kohtaan on varmasti kasvanut roimasti esimerkiksi ylä-aste vuosista. Mielikuvat luokan edessä seisovista karttakeppiä heiluttavista paasareista on heitetty romukoppaan, ja ne on korvattu käsityksillä opettajista, jotka aidosti välittävät opilaistaan ja joita voidaan pitää lähes samanlaisina ”kurssikavereina”, kuin saman kurssin oppilaita.
Kiitos Toini ja koko opettajakaarti, teidän tukenne on mahdollistanut sen että me 109 ylioppilasta olemme valmiita jättämään kotoisan Pohjois-Tapiolan lukion, ja kokeilemaan omia siipiämme. Kiitos myös muulle koulun henkilökunnalle, joka on ollut lukiovuosissamme mukana omalla panoksellaan.
Hyvät opiskelijatoverini. Kun me nyt aikuisuuden kynnyksellä astumme kovaan maailmaan, ja alamme etsiä paikkaamme niin työelämässä kuin elämässä yleensäkin, uskon ja toivon, että me nuoret uskallamme toteuttaa itseämme ennakkoluulottomasti ja haasteita kaihtamatta. Kulkiessamme ennakkoluulottomasti eteenpäin, löydämme oman tiemme, jota me haluamme seurata, ja jota me haluamme elämämme taivaltaa. Jokaiselle on oma paikkansa, mutta ainoa oikea tie kulkea on se, jonka aidosti tuntee omakseen. On tärkeää uskaltaa kurkottaa korkealle, sillä me olemme rakentamassa sitä tulevaisuutta ja maailmaa, jonka meidän oma jälkikasvumme aikanaan meiltä perii.
Tähänkin asti jokainen meistä on tallannut omaa polkuaan kohti valkolakkia. Toiset ovat kulkeneet voitosta voittoon, toiset ovat saavuttaneet sen vaikeuksien kautta. Tänään sillä ei ole merkitystä, mitä tietä kukin meistä on kulkenut. Tämä saavutus on yhteinen, ja tuntuu varmasti jokaisesta meistä ja meidän läheisimmistämme aivan yhtä makealta ja aivan yhtä suurelta.
Pohjiksen uudet ylioppilaat! Tämä päivä on meidän, ja upea tulevaisuus on edessämme – ja kun me vain tilaisuuteemme tartumme – se tulevaisuus on valmiina meidän otettavaksi omaksemme.