Pohjiksen ruokala

Ah niin ihanaa italialaista pastaa.
Kouluruoka ei ole ihanaa italialaista pastaa. Etenkään, jos se loppuu kesken.

Oletko koskaan joutunut seisomaan keskellä ruokalaa ja etsinyt tilaa istuutua tai joutunut odottamaan, että paikka avautuisi jostain pöydästä. Tai onko sinun joskus ollut pakko mennä Siwaan tai Pohjantorille, koska ruoka on ollut pahaa tai loppunut kesken. Minä ja monet kaverini ovat. Kukaan ei kuitenkaan halua syödä ilman seuraa tai pahaa ruokaa. Tein pientä kyselyä pohjislaisille opettajille ja oppilaille, haittaako tilan puute ja pahanmakuinen ruoka heitä ja miten tilannetta voisi kohentaa.
”Ongelma on se, että ei ole tarpeeksi tilaa ja ratkaisua ongelmaan ei ole”, vastaa Antti Hakonen.
”Silloin tällöin ruoka on pahaa, mutta yleensä hyvää. Ruokalan täynnä oleminen johtuu ruokailuaikojen huonosta järjestelystä”, Tuukka Harvela kertoo.
”Syön kasvisruokaa. Se on yleensä hyvää ja ainakin parempaa kuin viime vuonna. Ratkaisu tilaongelmaan voisi olla, että porrastusta lisättäisiin”, Mia Kohi.
Opettajat ja oppilaat ovat puhuneet ja kertoneet mielipiteensä. Onko siis mahdollista parantaa koulun ruokalaa. Ruuassa ei ole enää valitettavaa, mutta tilasta ja sen järjestelyssä on. Jos haluat kertoa oman mielipiteesi ja parannusehdotuksesi, jätä kommentti.