Israelilaisen näytelmäkirjailijan Anat Govin näytelmän ”Voi Luoja!” suomenkielisen version on ohjannut Taru Mäkelä. Näytelmässä käsitellään ihmistä ja ihmisen alitajuntaa sekä ennen kaikkea Jumalaa ja Jumalaan liittyviä oletuksia, ennakkoluuloja ja tämän motiiveja. Näytelmässä esiintyy Martti Suosalo Jumalana tai niin sanottuna “Iso J:nä” ja Sanna-Kaisa Palo tämän mielen sopukoita tutkivana terapeuttina.
Näytelmä pysyy fyysisesti paikoillaan läpi esityksen, mutta vuoropuhelulla kuljetaan aikojen alkuun saakka ja edetään hitaasti kohti nykypäivää yrittäen selvittää, mikä on Jumalan ongelmien takana. Vaikeaa kahden päähenkilön kommunikaatiosta tekee terapeutin asenne Jumalaa kohtaan. Hän ei usko mihinkään Jumalaan, tai niin hän ainakin väittää. Terapiasession edetessä Ella kuitenkin laskee muurejaan ja jollain tapaa rentoutuu, kun sallii itsensä näyttää kaikki värinsä erikoiselle asiakkaalleen. Samoin tapahtuu Jumalalle, kun pikkuhiljaa näiden kahden välille syntyy luottamus ja jopa jonkinlainen yhteys.
Itse koen samaistuvani Ellaan. En ole uskovainen, enkä koe, että olisi olemassa yhtä oikeaa Jumalaa tai luojaa. Nojaan enemmän siihen suuntaan, että maailman synnylle on looginen ja edes jollain tapaa fysiikan lakeja noudattava selitys. En kuitenkaan sulje pois sitä, ettei olisi olemassa korkeampia voimia. Uskon myös, että ajatus jostain suuremmasta voimasta ja siitä, että joku katselee ja valvoo asioiden kulkua, tuo monille lohtua ja toivoa. En siksi ihmettele, että uskonnot ovat muodostuneet aikojen myötä. Näytelmässä Jumala mainitsee Ellalle, että ihmiset kääntyvät aina hänen puoleensa, kun on valitettavaa tai syytettävä jotain. On helppoa ajatella ja suunnata viha ja syytökset jotain sellaista kohtaan, joka ei ole fyysisenä osana elämää, vaan jokin korkeampi taho. Siksi ajattelen, että uskonnot ja uskominen ovat saaneet alkunsa ehkä jopa niin, että on haluttu löytää jotain, joka auttaisi selviämään vaikeista hetkistä, kuuntelisi, ja joku, jota syyttää, vihata tai rakastaa, joku, jota ei tarvitse kohdata, joku henkinen eikä niinkään fyysinen.
Vaikka en itse siis voi sanoa samaistuvani Raamatun tekstiin, mielestäni näytelmän syvempi sanoma on ajatuksia herättävä ja monin eri tavoin tulkittava. Siinä pohditaan mm. naisen asemaa kautta aikojen ja sitä, miksi se on muotoutunut sellaiseksi kuin on. Kumpuavatko kaikki pahat ja kurjien sattumusten sarjat siitä, että Jumala jossain vaiheessa on kääntänyt selkänsä ihmiskunnalle katkeruudesta, kateellisuudesta ja ehkäpä katumuksesta? Vai olisivatko asiat tapahtuneet samalla kaavalla, jos jokin suurempi voima olisi valvonut asioiden kulkua? Onhan Jumala luonut meidät omaksi kuvakseen, eli täten hänhän on yhtä inhimillinen kuin me ja olisi voinut tehdä asiat samoin perustein ja tavoin sekä hyväksyä tapahtuneet. Esityksen toisella puoliajalla Ella kyseenalaistaa Jumalan syytöstä saatanaa kohtaan ja kysyy häneltä, onko tämä koskaan ajatellut, että saatana saattaisi olla vain pieni huutava ääni hänen sisällään, ei siis erillinen henkilö, jota olisi Jobin kohtalosta voinut syyttää. Olisiko Jumala vain yrittänyt löytää syntipukkia lievittääkseen omaa tuskaansa kateuden huumassa tekemiensä asioiden seurauksista? Syvällä sisällään Jumala varmasti on tiennyt, mistä tämä vaivaantunut olo on johtunut, mutta hänen vain täytyy kuulla se jonkun muun suusta.
Vielä muutamia päiviä myöhemmin olen huomannut pohdiskelevani näytelmässä käsiteltäviä asioita ja siitä heränneitä ajatuksia. Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt, miten näytelmässä on haluttu välittää katsojille se, kuinka Jumala ja hänen jumalallisuutensa on melkeinpä kokonaan ihmisen luomaa. Pidän siitä, sillä kerrankin katsotaan aihetta erilaisesta ja kyseenalaistavasta näkökulmasta. Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, joten voisi luulla Jumalan olleen myös kovin inhimillinen. Tämä selittäisi Raamatun kertomuksen käänteet ja monet Jumalan tekojen takana olleet motiivit. Esitys herättää paljon ajatuksia varmasti monissa muissakin, ja täten voinkin sanoa, että mielestäni näytelmä on hyvin onnistunut kokonaisuus käsikirjoitukseltaan sekä toteutukseltaan. Vaikkakin se on hyvin yksinkertainen, sisältää se silti oivan draaman kaaren.