Vierailin 11. maaliskuuta Jimin kanssa Q-teatterissa katsomassa Milja Sarkolan näytelmää Pääomani. Teatteri sijaitsi Töölössä, kävelymatkan päässä Kampista.
Lavastus oli mielestäni hyvin rakennettu. Se oli minimalistinen kuvaus kodista, joka kuitenkin muovautui helposti esimerkiksi pankiksi. Pääomani-näytelmässä näytteli vain kaiken kaikkiaan neljä ihmistä. Oli kuitenkin hieno nähdä, kuinka erilaiset eleet, vaatteet ja puhetyylit saivat aikaan selvän muutoksen, kun hahmo vaihtui. Näytelmässä ei ollut väliä näyttelijän sukupuolella, sillä mies pystyi vaatteiden ja eleiden avulla näyttelemään naista.
Teatterilava oli hyvin valaistu, ja valoja käytettiin näytelmän aikana taitavasti. Kun haluttiin keskittyä tiettyyn huoneeseen tai luoda tietty tunnelma, valoja muutettiin. Valot saattoivat keskittyä esimerkiksi vain tilaan, jossa on sohva, tai muuttua punaiseksi, jos kyseessä oli synkkä kohtaus.
Yllätyin suuresti, kun näytelmä alkoi. Normaalin puheen sijaan äänet soivat taustalla playbackina. Näyttelijät siis lipsynkkasivat taustalla puhujan tahtiin. Puhe ei myöskään tapahtunut suomeksi, vaan ruotsiksi. Pelästyin hieman, että koko näytelmä olisi ruotsiksi. Silloin ymmärtämiseni olisi voinut jäädä hieman heikoksi. Näytelmän aikana puhuttiin myös muita kieliä kuin suomea ja ruotsia.
Näytelmän pääkieleksi kuitenkin osoittautui suomi. Näyttelijät myös alkoivat itse puhumaan. Eli osa näytelmän puheesta oli tuotettu omalla äänellä, osa nauhalta. Nauhalla olevat äänet kuuluivat oikeille sukupuolille. Naista näyttelevän miehen playback-ääni oli siis naisen.
Näytelmää oli mielestäni helppo seurata, sillä joka kohtauksen alussa kerrottiin, mikä on miljöö. Ilman kertomista olisi ollut vaikea tulkita, missä esitys tapahtui, sillä lavasteet olivat niin yksinkertaiset.
Lavasteiden yksinkertaisuus oli todella minun mieleeni. Näin yleisö keskittyi täysin siihen, miten näyttelijät elehtivät lavalla. Tunnelmaa kohtaukseen toivat näyttelijöiden tuomat esineet kuten tietokone tai linssipaketti.
Näytelmän päähenkilönä oli ymmärtääkseni keskivertoa enemmän ansaitseva nainen, jonka ajatukset kiinnittyivät rahaan. Naisella oli myös mies, joka ei ollut yhtä hyvin ansaitseva kuin nainen. Tämä ei ollut naiselle ongelma, mutta miehelle tämä oli aihe, joka vaivaannutti häntä. Naisella ja miehellä oli myös teini-ikäinen poika.
Näytelmän nainen kantoi mukanaan valkoista taulukynää, jolla hän kirjoitti muistiin laskelmiaan. Lavasteissa oli paljon lasiseiniä, joille nainen kokosi näytelmän aikana muistiinpanojaan. Tämä oli mielestäni hyvä keino merkitä isot luvut muistiin yleisölle.
Näytelmän juoni keskittyi varallisuuteen, mutta se ei tullut minulle yllätyksenä – olihan näytelmän nimenä Pääomani.
Näytelmä loppuu hieman tulkinnanvaraisesti. Tai näin minä tulkitsen. Nainen tajuaa lopussa, ettei rahalla olekaan niin suurta arvoa kuin hän on koko näytelmän ajan hokenut itselleen. Hän sanoo oman henkivakuutuksensa irti ja ryhtyy ilmeisesti elämään elämäänsä hetkessä.