Kom-teatterin katsomoon saapuessani ihastelin ensimmäiseksi pientä, mutta monipuolista näyttämöä, jossa oli tyylikkäitä lavastuksia. Puvustus oli hyvin yksinkertainen, mutta huomioni kiinnittyi erityisesti äidin etuhiuksien hienoihin harmaisiin raitoihin. En ehtinyt katsoa tarkemmin mitään muuta, sillä Florian Zellerin näytelmä Poika käsitteli vakavia ja herkkiä aiheita jo ensikohtauksista lähtien, joten en voinut muuta kuin keskittyä dialogiin ja näyttelijöiden eleisiin.
Kun oli kulunut reilu tunti näytelmästä, olin saanut hyvän kuvan siitä, mistä tästä näytelmästä oli oikein kyse. Se kertoo 17-vuotiaan Niko-nimisen pojan mielenterveysongelmista, joihin eivät läheiset eikä ehkä poika itsekään tiedä syytä. Perhe yrittää auttaa Nikoa tuomalla hänet parempaan ympäristöön asumaan ja rohkaisemalla häntä kokeilemaan uusia asioita. Keinot kuitenkin jäävät vähiin ja isän jatkuva kyseenalaistaminen ja odotukset alkavat vähitellen ahdistamaan poikaa, ja lopulta ne vievät hänet pahempaan mielentilaan, missä hän oli ennen.
Paavo Kinnunen, joka esitti poikaa näytelmässä, teki mielestäni erittäin loistavaa työtä. Näytelmää katsoessani en voinut olla huomaamatta, miten hyvin hän otti haltuunsa pojan roolin. Kinnunen teini-ikäisenä poikana oli kuin oikeasta elämästä näyttämölle pantu! Vaikka hän on itse jo 30-vuotias aikuinen mies, hän osasi hyvin omaksua nuorison kielen ja puhetyylin.
Näytelmässä oli muutamia kohtauksia, joita en täysin oikein ymmärtänyt. Ne olivat äidin ja pojan kohtaukset, joissa yhtäkkiä valot himmenivät ja valokeila osui heihin. Sitten he alkoivat tanssia omituisesti taustamusiikin tahtiin, melkein kuin he olisivat yrittäneet kertoa liikkeillään jonkinlaista tarinaa. En kuitenkaan onnistunut tulkitsemaan liikekieltä, ja sen merkitys jäi mietityttämään minua koko loppupäivän ajan. Kovaääniset musiikkitaustat soitettiin tarkoituksella todella suurella volyymillä, jotta korostettaisiin näytelmän dramaattisia käänteitä, mikä oli minusta loistava ajatus. Yksi lauluista, jota esityksessä soitettiin, oli Mad World, joka sopi minusta todella hyvin näytelmän teemaan.
Minusta näytelmä yritti kertoa siitä, että lasten mielenterveysongelmat pitää ottaa vakavasti. Nuoret tarvitsevat muita enemmän lisää palveluja. Aikuisten täytyy olla heidän tukenaan, kun he tarvitsevat eniten apua. Suosittelen näytelmää kaikille nuorille, mutta etenkin teinien vanhemmille.