,

Otaniemen lukion teatteri- ja medialinjan elokuva “Millä mielellä?” käsittelee osuvasti, millaista on elää kahdessa kodissa

Omat vanhempani erosivat, kun olin viisivuotias, ja olen aina kokenut hankalaksi selittää, millaista on elää perheessä, jossa vanhemmat ovat eronneet. Usein ihmisten käsitys saattaa olla hyvin negatiivinen: vanhemmat riitelevät huoltajuusasioista ja esimerkiksi vanhempien uusien puolisoiden kanssa on vaikea tulla toimeen. Mielestäni Otaniemen lukion teatteri- ja medialinjan produktio “Millä mielellä?” antaa harvinaisen todenmukaisen kuvan aiheesta. 

 

Vaikka teatterielokuvassa käsitellään vaikeita aiheita ja päähenkilöllä Pihlalla on välillä vaikeuksia sopeutua asumisjärjestelyihin, ei esimerkiksi isän uutta perhettä näytetä vain huonossa valossa. Pihla tulee elokuvan aikana läheiseksi isänsä uuden vaimon tyttären kanssa ja saa tältä tukea. Myöskään Pihlan uutta äitipuolta ei kuvata sietämättömäksi eikä Pihlan ja hänen välejään erittäin huonoiksi, kuten usein näkee kuvattavan. Uskon, että moni, joka elää jonkinlaisessa uusioperheessä, samaistuu paremmin siihen, että uusista perheenjäsenistä saattaa tulla erittäin läheisiä ja tärkeitä, kuin siihen, että arki olisi jatkuvaa riitelyä. 

 

Myös raskaista puolista on mielestäni tehty osuvia havaintoja. Samaistun itse siihen, kuinka joka toinen viikko pitää sopeutua erilaisiin tapoihin ja sääntöihin. Toisella vanhemmista saattaa olla selkeämmät säännöt, kun taas toisen vanhemman luona on rennompaa ja itse saa enemmän vastuuta. Uuteen tilanteeseen sopeutuminen esimerkiksi vuoroviikoin saattaa varsinkin nuorempana vaatia energiaa. 

 

Myös eräs Pihlan ja hänen isänsä välillä käyty keskustelu on jäänyt elokuvasta mieleeni. Siinä Pihla kysyy, saisiko hän jäädä isänsä luokse poikkeuksellisesti vielä muutamaksi päiväksi, ja hänen isänsä vastaa, että tietysti hän saa, onhan hänen talonsa myös Pihlan koti. Kiinnitin tähän kohtaan huomiota, sillä olen itsekin huomannut saman ilmiön omassa elämässäni. Vanhemmistani tuntuu varmasti oudolta, kun kysyn, voinko käydä omassa kodissani. Kahdessa kodissa asuminen saattaa kuitenkin aiheuttaa tunteen siitä, ettei kumpikaan ole täysin oma koti ja omassa kodissa saattaa olla kuin vieraana. 

 

Kaiken kaikkiaan olen siis iloisesti yllättynyt, kuinka hyvin ja todenmukaisesti aihetta elokuvassa käsitellään.