Opiskelijan budjetilla Virossa

Kävelin perheeni kanssa Tallinnan katua hieman keskustasta länteen, ja satuimme huomaamaan pienen kahvilan. Emme olleet syöneet mitään moneen tuntiin, joten päätimme käydä siellä lounaalla. Astuimme sisään viihtyisään tilaan, jossa musiikki soi ja seinät olivat täynnä mitä hassuimpia maalauksia ja esineitä. Tilasimme tiskiltä koko perheelle aterian. Kassan kanssa piti keskustella englanniksi ja suomeksi. Koko ateria ruokineen ja juomineen neljälle hengelle tuli maksamaan vaivaset 16 euroa. Samaan aikaan aivan keskustassa, missä turistit kuhisevat näille tehdyissä ansoissa, ateria saattaa helposti maksaa 40-50 euroa.

Olen käynyt monta kertaa Virossa, keskimäärin vuodessa ainakin kaksi kertaa. Niillä matkoilla olen oppinut paljon siitä, kuinka saman asian saa huomattavasti halvemmalla. Paljoa ei tarvitse tehdä. Täytyy vain irtautua hikisestä turistijoukosta ja karata puoli kilometriä mihin tahansa ilmansuuntaan.

Ruoka on matkaajan tarve numero yksi, ja kannattaakin syödä tasaisin väliajoin. Vatsan kuristessa ja verensokerin laskiessa menettää paljon ympärillään tapahtuvasta. Tallinnassa syöminen on onneksi todella halpaa jopa opiskelijan budjetilla, sillä yhdelle henkilölle maukas ateria maksaa hyvällä tuurilla vain 3.20e. Päälle juoma, joka maksaa noin 50 senttiä, ja sillä pärjää jo monta tuntia. Näin oli S.O.S-nimisessä baarissa Koplissa, joka on Tallinnan läntinen kaupunginosa. Venäläinen tarjoilijatar tarjosi meille vielä ilmaista suklaata jälkiruuaksi.

Merkkivaatteita alle kahdenkympin?

Entä sitten vaatekaupat? Halpaa totta kai ja laaja valikoima heti keskustassa, missä on sellaisia merkkivaatekauppoja, kuten Bershka tai Pull and Bear. Arvaatkaa mitä? Nekin ovat kalliita, kun keskustassa ollaan. Virolaiset nuoret suosivat sen sijaan kierrätysvaatteita, ja heillä onkin Koplissa oikea merkkivaatteiden taivas, kierrätyskeskus Paavli Kaltsukas. Löysin sieltä esimerkiksi täysin ehjät Armanian farkut, kokoa liian pienet valitettavasti, 12 eurolla. Vaatteiden puhtaus alkaa ehkä kuitenkin mietityttämään, mutta Paavlissa on osattu varautua tähän, ja siksi vaatteet pestäänkin asiakkaiden edessä kolmessa pesukoneessa ennen kuin ne laitetaan hyllyille. Lisäksi vieressä on huone, jossa vaatteita korjataan, jos niissä on rispaumia tai repeymiä.

Paavli Kaltsukasta voi löytää mitä eriskummallisimpia vaatteita ja myös huippu vaatemerkkejä halvalla.
Paavli Kaltsukasta voi löytää mitä eriskummallisimpia vaatteita ja myös huippuvaatemerkkejä halvalla.

Yleisestikin lähes kaikki halpenee, kun päästään pois turistialueelta, kuten parturi. Ketä alkaa tässä vaiheessa pelottaa? Minä lupaan, että turhaan pelkäätte, ja vaikka syytä olisikin, niin parturi tekee työnsä ainakin tunteella ja huolella. Veljelläni maksoi 7 euroa 50 minuutin skalpeeraus, ja tämänkään jälkeen ei parturi meinannut päästää veljeäni menemään, koska takatukka ei ollut perfecto. Yleensä osataan puhua suomeakin, mutta ei kannata hypätä housuistaan, jos joutuu muuttumaan nopeasti viittomakielen ja englannin sekakielen mestariksi. He ymmärtävät ja tekevät parhaansa.

Elektroniikkaa ei kuitenkaan kannata ostaa, koska se ei ole yleensä laadukasta. Tässä asiassa halpaa ja hyvää ei saa samassa paketissa. Makeiset ovat kuitenkin aivan loistavia hintaansa verrattuna. Palatessamme Suomeen viime matkalta oli tuliaisina kauppakassillinen makeisia. Huomatkaa, että tämä asia toteutuu kuitenkin parhaiten vain virolaisissa karkeissa, kuten Kalevin tuotteissa. Fazerin pussit ovat sielläkin lähes samoissa hinnoissa kuin Suomessa.

Rantoja, poreammeita ja halpoja huoneistoja

Hiekkarannat ovat olleet pitkään suuressa huudossa ulkomailla. Thaimaahan lento on pitkä ja kalli, ja siellä turistit viettävät aikaansa omissa oloissaan. Mutta kuinka moni tietääkään, että Tallinna on ympäröity aurinkoisilla hiekkarannoilla? Niitä on niin lännessä kuin idässäkin ja kaksi suurinta ovat Piritan hiekkaranta ja Koplin lahdella sijaitseva Pelgurand Stroomi Rand.

Huhtikuinen ranta on kesäisin täynnä kesänviettäjiä.
Huhtikuinen ranta on kesäisin täynnä kesänviettäjiä.

 

Jos haluaa olla yötä ulkomailla, niin nukkumapaikka on oleellinen asia. Opiskelija joutuu tyytymään vähempään, jolloin hostelli on yleensä paras vaihtoehto. Älkää pelästykö kuitenkaan! Ne eivät tosiaan ole niin huonoja kuin luullaan. Itse olen nukkunut  hostellissa, joka oli kuin suoraan 1800-luvun aatelisasunnosta ja joka oli laadukkaampi kuin moni hotelli, jossa olen yöpynyt. Jos kuitenkin haluaa parempaa, niin keskustasta kilometri tai pari kauemmaksi löytyy todella tasokkaita hotelleja 64 euron hintaan yö kahden hengen sviitissä. Käytössä on tietokone, ja suurena yllätyksenä itselleni jokaisessa huoneessa oli oma poreallas. Toinen loistava yöpymispaikka on Sagadin kartano, jossa yksi yö maksaa kahden hengen huoneessa 48 euroa. Kaikissa näissä on lämmin ruoka aamupalana, ja se sisältyy hintaan. Jos ei ole varma siitä, onko huone hyvä, niin voi pyytää, että huoneet näytetään ennen kuin sopimus lyödään lukkoon.

Tervetuloa tutustumaan virolaiseen kulttuuriin ja maalaismaisemaan!