Mikä Ilme-linja oikein on?
Pohjois-Tapiolan lukiossa on tarjolla ilmaisutaito-mediapainoitteinen erityislinja, jonne otetaan joka vuosi 25 oppilasta. Ilmeellä suoritetaan vähintään kymmenen ilmaisu- ja mediakurssia, ja siellä on mahdollisuus kehittää ilmaisutaitojaan ja oppia mediasta.
Vaikka tulevaisuuden polku ei tähtäisikään Teatterikorkeakouluun, on ilmaisutaitolinja hyödyllinen joka suhteessa. Mielestäni jokaisen tulisi kehittää itsensä ilmaisua, koska siitä on apua jopa arkisissa ongelmissa ja vahva ilmaisutaito parantaa itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja. Toisin sanoen ilmelinjan opetukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Miksi valita Ilme-linja?
Kun tuli aika siirtyä toisen asteen opiskeluun ja piti valita kaikista lähilukiosta se, johon itse halusi, Pohjois-Tapiola ja sen Ilme-linja olivat valintalistassani vahvoja ehdokkaita. Valintaani vaikutti pitkälti kaverini lausahdus: ”Hae ilmeelle! Täällä on siistii opiskella eikä tarvii istuu koko päivää kirjojen ääressä.”
Pienestä pitäen olen pitänyt esiintymisestä ja sen tuottamasta fiiliksestä, joten ajatus siitä, että Ilme-linjalla pääsisi vielä kehittämään omia taitojaan ja voisi saada uusia mahdollisuuksia ja ovia auki tulevaisuutta varten, oli aika selkeä valttikortti.
Jännitin lopulta paljon, pääsenkö linjalle sisään opiskelemaan, koska hakijoita oli 75.
Miltä opiskelu on vaikuttanut?
Henkilökohtainen kokemukseni Ilme-linjalla opiskelusta on ollut odotustenmukainen, vaikka opiskelen vasta ensimmäistä vuotta. Kursseilla käymme läpi tiiviisti ilmaisutaidon eri muotoja ja puolia sekä opimme monimuotoisesti esimerkiksi, kuinka fyysinen läsnäolo vaikuttaa muihin ja mitä se viestittää.
On myös hyvin virkistävää, kun opiskelun arjessa on hetkiä, jolloin ei tarvitse istua luokassa vaan pääsee toteuttamaan itseään ja kehittämään omia taitojaan ilmaisutunneilla.