Vuonna 1976 ilmestynyt Rocky on yksi 70-luvun kuuluisimmista ja tunnetuimmista elokuvista. Suomessa Rocky tuli elokuvateattereihin 12.8.1977. Elokuvan on ohjannut John G. Avildsen, ja se kestää suurinpiirtein kaksi tuntia. Sylvester Stallone on elokuvan käsikirjoittaja ja on myös näytellyt pääosan. Idean elokuvaan Stallone sai nähtyään aidon nyrkkeilymatsin, jossa Muhammad Ali ja Chuck Wepner ottelivat toisiaan vastaan. Stallone sai ottelusta niin ison inspiraation, että kirjoitti käsikirjoituksen kolmessa ja puolessa päivässä.
Rockyn tarina
Rocky kertoo nuoresta amatöörinyrkkeilijästä, jolla ei ole oikein suuntaa omassa elämässään. Hän ottelee silloin tällöin matseja, joista saa palkkioksi rahaa. Rahoilla hän pystyy juuri ja juuri elättämään itsensä. Mutta yhtenä päivänä Rocky saa elämänsä tilaisuuden otella raskaansarjan maailmanmestaruudesta Apollo Creediä vastaan. Carl Weathers näyttelee Apolloa. Ottelu on todella iso mediatapahtuma, ja Apollo ei ota ottelua yhtä vakavasti kuin Rocky. Ottelukohtaukset ovat elokuvassa ihan lopussa, mutta ne on elokuvan parhaimpia. Rockyn tukijoukoista löytyy hänen paras ystävänsä Paulie, jota näyttelee todella hyvin Burt Young. Paulie on seudun huono-onnisin ja vihaisin pummi, mutta samalla jotenkin säälittävä. Paulie on myös tavallaan kateellinen Rockylle lähes kaikesta. Rockyn valmentaja ja manageri on hänen vakionyrkkeilysalinsa omistaja, vanha ja kärttyinen herra nimeltä Mickey. Mickey on aina pahalla päällä ja todella paljon elämää nähnyt ja kokenut nyrkkeilyvalmentaja. Burgess Meredith näyttelee Mickeyä uskomattoman hyvin, ja ei olisi uskoa, että hän on vain näyttelijä ja Mickey on roolihahmo. Nyrkkeilysali on vanha ja rähjäinen, mutta siinä on jotenkin erikoisella tavalla hienoa tunnelmaa. Nyrkkeilysalin kadun toisella puolella on pieni lemmikkikauppa, jossa työskentelee todella ujo ja kaunis Adrian. Roolittajalle kiitos tästä valinnasta, koska Talia Shire on kerrassaan täydellinen valinta Adrianiksi. Tarinan mentäessä eteenpäin Rocky ja Adrian rakastuvat.
Elokuvan inspiroimaa
Elokuvan juoni ja erityisesti käsikirjoitus on kerrassaan yhtä upeaa kuin jäävesi kuumana kesäpäivänä. Tarinaan uppoaa todella helposti ja todellisuuden unohtaa pariksi tunniksi. Stallone on tehnyt upeaa työtä luodessaan Rocky-hahmon, koska Rocky ei ole kauhean viisas, mutta ei mikään tyhmäkään. Rocky on sympaattinen. Bill Contin säveltämä Rocky´s theme on yksi legendaarisimmista elokuvatunnusmusiikeista ikinä. Biisi saa sinut sohvanpohjalta lenkille tai ainakin ajattelemaan lenkille lähtöä. Leffana Rocky on inspiroiva ja todella helposti lähestyttävä, koska jokainen ihminen tulee olemaan varmaan jossain vaiheessa elämäänsä Rockyn asemassa. Rocky opettaa myös, että elämänsä tilaisuutta ei saa eikä voi jättää välistä, vaikka kuinka jännittäisi. Henkilökohtaisesti Rocky on ollut yksi lempielokuvistani jo monta vuotta. Katson sen ainakin kaksi kertaa vuodessa joka vuosi, joskus jopa useamminkin. Rocky on minusta myös upea elokuva siksi, koska siihen ei kyllästy, vaikka sen monta kertaa katsoisikin.
Rockysta on tehty viisi jatko-osaa, mutta ensimmäinen Rocky on niistä ehdottomasti paras.