,

Noitatyttö ja prinsessa

 

Wicked on Broadwaylta tuttu vauhdikas ja mieleenpainuva tarina kahden tytön ystävyydestä ja seikkailusta. Se on tähän mennessä 2000-luvun menestynein musikaali, ja kerännyt Suomessakin katsojia lähes jokaisen näytöksen täyteen. Siitä on ollut esityksiä monissa maissa ympäri maailmaa, erityisesti Amerikassa, josta Wicked -musikaali on kotoisin. Suomessa Wicked ei ole kuitenkaan suora kopio Broadwayn musikaalista, vaan suomalaiset ovat kehittäneet siitä oman, juuri suomalaisille katsojille sopivan version.

Wickedin tarina perustuu etenkin amerikkalaisille tuttuun Noita -kirjaan, joka kertoo Ihmemaa Ozin tarinan uudelleen Lännen ilkeän noidan (Elphaba Throppn) näkökulmasta. Tarina kertoo siitä, kuinka aina itsensä erilaiseksi tuntenut, iholtaan vihreä Elphaba Thropp joutuu jakamaan yliopistossa huoneensa kauniin ja suositun Glinda Uplandin kanssa. Tytöt ovat täysin erilaisia, minkä takia heidän on aluksi todella vaikea tulla toimeen toistensa kanssa. Musikaalissa katsojat pääsevät näkemään, kuinka tytöt vähitellen ystävystyvät ja lähtevät yhdessä suureen seikkailuun pelastaakseen maailmansa eläimet.

Kaikki Wickedin näyttelijät, etenkin päähenkilöitä Elphabaa ja Glindaa näyttelevät Maria Ylipää ja Anna-Maija Tuokko, tekevät loistavaa työtä lavalla. Heidän roolisuorituksensa ovat upeat, ja etenkin Anna-Maija Tuokko onnistuu loistavasti Glindan roolissa. Naiset loistavat selvästi musikaalin tähtinä, heitä parempia näyttelijöitä näihin rooleihin olisi tuskin löytynyt. Kumpikin naisista laulaa ja tanssii myös näyttelemisen lisäksi, ja etenkin Maria Ylipään upeaa laulua on ihana kuunnella. Muutenkin musiikki, jota Wickedissä kuullaan, on mukaansatempaisevaa ja sopii mainiosti esitykseen.

Kaikki Wickedin tapahtumat sijoittuvat fantasiamaailmaan. Valot, lavastukset ja puvut,  joilla fantasiamaailma luotiin näyttämölle, olivat todella upeat, hienoimmat jotka olen koskaan missään esityksessä nähnyt. Myös erikoistehosteita, kuten savua, saippuakuplia ja tulta käytettiin paljon. Niiden ja valojen avulla näyttämölle saatiin aikaan aivan upea tunnelma jokaiseen kohtaukseen.

Wicked on  kaikin puolin onnistunut ja loistava musikaali. Katsojien aplodeista ja hurraahuudoista esityksen jälkeen voi päätellä, että muutkin olivat samaa mieltä.

Traileri http://www.hkt.fi/ohjelmisto/video.php?name=wick

Wicked Helsingin Kaupunginteatterin sivuilla http://www.hkt.fi/ohjelmisto/play.php?name=wick

 

Yksi vastaus artikkeliin “Noitatyttö ja prinsessa”

  1. terttu sorjonen avatar

    Wicked tuntuu juuri sellaiselta että se on nähtävä – koettava kiitos vinkistä.