Näytelmäanalyysi – Lampedusa
Näin Viirus-teatterissa 26. huhtikuuta 2016 näytelmän nimeltään Lampedusa, Dreams of EUtopia. Näytelmässä oli useita henkilöitä ja tarinoita, mutta enimmäkseen näytelmä kertoi erilaisten pakolaisten kokemuksista. Jokainen näyttelijä esitti useaa eri henkilöä näytelmän aikana. Aiheina näytelmässä olivat pakolaiskriisi ja turvallisuus. Näytelmä oli siis hyvin ajankohtainen.
Näytelmä keskittyi kertomaan Eurooppaan pyrkivien ja jo Eurooppaan päässeiden pakolaisten tarinoita heidän omasta näkökulmastaan. Pakolaisten lisäksi suuressa osassa olivat punk-yhtyeen jäsenet, jotka soittivat aina välillä ja jotka olivat ainoat läpi näytelmän toistuvat henkilöt. Punkkareita lukuun ottamatta kaikki henkilöt esiintyivät vain yhdessä tai kahdessa kohtauksessa. Näytelmässä esiintyi myös isänmaallinen, suomalainen kansanedustaja, joka muisteli vanhoja hyviä aikoja, jolloin Suomi oli turvallisempi maa. Yhdessä kohtauksessa oli päähenkilönä suomalaismies, jota oli väitetty rasistiksi, koska hän ei lahjoittanut mitään pakolaisille. Mies kuitenkin auttoi pakolaisia omalla tavallaan, auttamalla heitä sopeutumaan. Näytelmässä oli myös Suomessa syntynyt tyttö, jonka sukujuuret olivat ulkomailta, hän kuitenkin tunsi itsensä täysin suomalaiseksi.
Näytelmä sisälsi lukuisia sisäkertomuksia, ja siksi lähes jokaisessa kohtauksessa oli omat henkilöt. Jokaisella tarinalla oli siis omat päähenkilönsä. Oikeastaan kaikki henkilöt olivat päähenkilöitä, koska kaikki pääsivät kertomaan oman tarinansa. Ainoat koko näytelmän ajan mukana olleet henkilöt olivat punk-yhtyeen jäseniä. He eivät kuitenkaan kerro tai muuten vie mitään tarinaa eteenpäin, he vain laulavat rasismin vastaisia lauluja. Heistä kertova kertomus jää siis täysin avoimeksi. Yhtyeen rumpali kuitenkin osallistuu myös sisäkertomuksiin rummuttamalla taustalla. Näytelmässä ei ollut varsinaista kehyskertomusta, joka olisi sitonut tarinat yhteen.
Näytelmän voima ja vastavoima ovat selkeitä. Näytelmä ”taistelee” rasismia vastaan. Suvaitsevaisuus ja heikomman auttaminen ovat näytelmän voima. Pakolaiset ovat kokeneet kovia ja ovat Suomessa joutuneet sopeutumaan aivan uuteen ympäristöön. Näytelmän vastavoimia ovat suvaitsemattomuus ja itsekkyys. Salakuljettajat ja viranomaiset ovat kohdelleet pakolaisia kaltoin. Yksi pakolaisista oli toisinajattelija, joka joutui pakenemaan maansa hallintoa, ja yksi toinen pakolainen joutui uhraamaan lähes kaiken omaisuutensa selvitäkseen Venäjältä rajan yli Suomeen.
Henkilöitä ajava motiivi on turvallisuus. Pakolaiset haluavat löytää turvallisen asuinpaikan keinolla millä hyvänsä, suomalainen kansanedustaja haluaa tehdä Suomesta taas turvallisen, suomalaismies haluaa auttaa pakolaisia aloittamaan turvallisen elämän Suomessa ja punk-yhtye haluaa sanoa, että rasismi on väärin, ja näin tehdä Suomesta turvallisemman maan kaikille.
Henkilöt, erityisesti pakolaiset, kohtasivat erilaisia ongelmia näytelmän aikana. Pakolaiset joutuivat kulkemaan pitkän ja vaarallisen matkan niin maalla kuin merellä. Heillä oli esteinä muun muassa suljetut rajat, rahan puute, ahneet salakuljettajat sekä uuden elämän aloittaminen aivan alusta. Suomalaismies leimattiin rasistiksi, vaikka hän olikin auttanut pakolaisia. Kansanedustajan esteenä oli aika. Hän olisi halunnut palata menneeseen, mutta sehän ei ole mahdollista. Hän ei myöskään voinut tehdä nykyisestä Suomesta yhtä turvallista paikkaa, koska modernia, globaalia yhteiskuntaa koskettavat myös muiden maiden ongelmat.
Jännitteet henkilöiden välillä näkyivät vain muutamissa kohtauksissa. Pakolaispariskunnan välillä oli rakkautta, mutta myös pientä rivienvälistä luettavaa pakonomaisuutta. Nainen ei luultavasti ollut naimisissa täysin omasta tahdostaan. Matkaa tekevät nimeltä mainitsemattomat pakolaiset taas suhtautuivat toisiinsa aika kylmästi. Välillä he estivät toisiaan putoamasta kyydistä, mutta yleensä he eivät välittäneet, jos joku joukosta kuoli matkalla.
Yksi näytelmän erikoisimmista piirteistä oli näytelmän kieli. Näytelmä esitettiin kolmella eri kielellä. Osa kohtauksista oli suomeksi, osa englanniksi ja osa ruotsiksi. Vaihtelevien kielten tarkoituksena oli korostaa hahmojen taustaa. Englantia puhuvat olivat vielä matkalla eivätkä osanneet suomea tai ruotsia. Suomalaiset henkilöt taas puhuivat joko suomea tai ruotsia. Tämän vaihtelun selittää teatterin kaksikielisyys. Eri kielten lisäksi omaperäisyyttä henkilöihin toivat heidän korostuksensa. Esimerkiksi Suomeen muuttaneet pakolaiset puhuivat suomea hieman heikosti ja erottuvalla aksentilla. Näyttelijät toivat puhe-erot taitavasti esiin.
Esteiden voittaminen oli näytelmässä suuressa osassa. Pakolaiset eivät luovuttaneet vaan tekivät kaikkensa päästäkseen turvaan. Esteet voitettiin sisukkuudella. Esimerkiksi pakolaismies, joka pyrki Venäjältä Suomeen, uhrasi kaikki rahansa ja teki kaiken mitä hänen käskettiin tehdä päästäkseen rajan yli. Hänen matkansa keskeytyi useasti, ja hän joutui yrittämään aina uudestaan ja uudestaan. Kun hän viimein pääsi uurastuksensa ansiosta Suomeen, häntä ei enää kiinnostanut, mitä hänelle tapahtuisi seuraavaksi. Pääasia oli, että hän pääsi turvaan. Tässä kohdassa katsojakin sai kokea helpotuksen tunteen.
Näytelmässä toistuivat ihmisten epäoikeudenmukainen kohtelu ja paremman elämän tavoitteleminen. Näytelmän teemoina voi nähdä oikeudenmukaisuuden ja toivon. Näytelmässä hyvät ihmiset joutuivat kärsimään, ja siksi katsojan päässä herää kysymys: ”Onko tämä oikein?” Katsoja saa miettiä oikeudenmukaisuutta useasta eri näkökulmasta eri henkilöiden tarinoiden kautta. Toivo on kuitenkin näytelmän tärkein teema. Näytelmän henkilöillä on toiveita, joiden toteutumisen hyväksi he näkevät paljon vaivaa. He jopa asettavat henkensä alttiiksi, jotta toiveet paremmasta elämästä toteutuisivat. Lavan takaseinään oli jopa kirjoitettu punaisella liidulla sana ”HOPE” eli suomeksi toivo. Toivo on myös tärkeä viesti nykymaailmassa, jossa on joskus vaikeaa uskoa parempaan tulevaisuuteen.
Varsinaista käännekohtaa on lähes mahdotonta nimetä, koska näytelmä rakentui useista tarinoista, joiden välillä ei juuri ollut yhteyksiä. Näytelmä loppuu kohtaukseen, jossa neljä pakolaista on laivamatkalla. He keinuvat laivan mukana ja tuijottavat apaattisesti eteenpäin, mutta yksitellen kolme heistä kaatuu (kuolee). Seisomaan jäänyt pakolainen ei välitä, vaan tuijottaa eteenpäin aivan yhtä apaattisesti kuin ennenkin. Tässä kohtaa valot himmenevät ja näytelmä loppuu. Loppuratkaisu jää avoimeksi, koska eloon jääneestä pakolaisesta ei kerrota mitään. Lopun voi tulkita niin, että hän oli matkustajista ainoa, joka selvisi perille Eurooppaan ja sai mahdollisuuden uuteen elämään.