Näin 1.3.2019 Helsingin Ryhmäteatterissa Milja Sarkolan ohjaaman näytelmän Harriet. Näytelmä esitti tarinan jääkärimajuri Olof Laguksen kuolemasta useaan kertaan. Sama tositarina kerrottiin aina uudesta näkökulmasta, koska totuutta illan tapahtumista ei tiedetty. Eri tulkintoja esitettiin hyvinkin eri aikoina, lähes vuosisadan ajan. Näytelmä on siis kuvaus siitä, kuinka oma muisti ja tulkinta tuovat jokaiseen tarinaan aina oman vivahteensa ja kuinka jokainen saattaa luoda oman totuutensa.
Näytelmä kertoi Harriet Thesleffin (Roosa Söderholm; Minna Suuronen), Olof Laguksen (Pyry Nikkilä) sekä Ero Gadolinin (Robin Svartsröm) huhtikuisen illan tapahtumista. Tapahtumissa oli mukana myös neljäs henkilö (Santtu Karvonen), joka ei kuitenkaan ollut yhtä merkittävä. Thesleff, Lagus ja Gadolin olivat viettämässä iltaa ja lähtivät kaikki yhdessä hevosajelulle, jonka aikana Lagus pääsi hengestään. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut varmaa tietoa siitä, mikä johti nuoren miehen kuolemaan huhtikuisena iltana. Hevosajelusta oltiin jokaisessa tulkinnassa yhtä mieltä, mutta muut tapahtumat eivät koskaan täysin selvinneet.
Yhteensä näyttelijöitä oli mukana viisi, sillä Harriet sai näytelmän aikana kahdet eri kasvot. Näyttelijöiden työ oli vakuuttavaa, sillä jopa puhetyylistä saattoi aistia, etteivät tapahtumat sijoittuneet nykyaikaan. Suomen kielen lisäksi näyttelijät käyttivät ruotsia sekä saksaa, mikä sopi luomaan kuvaa sodan ajasta. Myös yksinkertaisen lavastuksen myötä saatiin näytelmään sodanaikaista tunnelmaa. Kuitenkin itsestään aukeava ovi sekä teatterisavu saivat näytelmän silloin tällöin muistuttamaan jopa hieman elokuvaa.
Näytelmässä selvisi, että illan tapahtumat johtivat herra Laguksen kuolemaan. Koska jokainen tulkinta tapahtuneesta oli hieman erilainen, jäi lopullinen loppuratkaisu selviämättä. Katsojalle ei siis kerrottu, miten tapahtumat todella etenivät. Myöskään aiempia tapahtumia ei avattu ollenkaan. Siksi jokainen näytelmän nähnyt voi myös esittää oman tulkintansa siitä, mitä todellisuudessa tapahtui.
Useimmissa tulkinnoissa esitettiin, että rouva Thesleffin välit kumpaankin mieshenkilöön olivat monimutkaiset. Miehet selvästi kilpailivat Harrietin huomiosta keskenään, mikä loi jännitettä näiden kahden henkilön välille. Välillä kuvattiin myös, kuinka illan tapahtumat päättyivät Harrietin itsemurhayrityksiin. Kyse saattoi siis olla siitä, että henkilöiden välit olivat lämmenneet ja tunne oli ollut molemminpuolista. Mahdollista on myös, että rouva Thesleff koki välittömästi suurta syyllisyydentunnetta tapahtuneesta.
Näytelmä piti katsojaa jännityksessä loppuun asti. Hän luultavasti odotti suurta käännekohtaa ja asioiden ratkeamista. Varsinaista käännekohtaa ei mielestäni löytynyt, sillä koko näytelmä jäi lopulta katsojan tulkinnan varaan. Ehkä juuri sitä voisikin pitää käännekohtana, sillä teatterissa kävijä saattaa vasta näytelmän päätyttyä ymmärtää, että kyse onkin siitä, kuinka johtopäätökseen tullaan usein omien päätelmien kautta.
Näytelmän teemana voisi pitää sitä, kuinka jokaisen totuus ei aina olekaan sama kuin toisen. Vaikka näytelmä kertookin sodan ajasta, on sen teema silti tietyllä tapaa aina ajankohtainen. Ajan myötä lähes mikä tahansa tarina saattaa muuttaa muotoaan, ja jopa oma elämäntilanne vaikuttaa asioiden tulkintaan. Jos tapahtumiin haetaan syytä, saattaa totuudeksi muovautua se, miten asian itse haluaa tai toivoo olevan.