Saavuttuani sisään Espoon modernin taiteen museoon huomasin heti aulan ulkoasun muuttuneen. Vaikka edellisestä käynnistäni oli toisaalta kulunut jo muutama vuosi, aulan muuttuminen ajan myötä oli mielestäni jopa hieman ärsyttävää. Pidin enemmän avarasta, erilaisia ja erikokoisia pallo- ja nojatuoleja täynnä olevasta aulasta. Nyt aula tuntui paljon pienemmältä, jopa hieman ahtaalta.
En ollut varma, mitä odotin museokierrokselta. Vuosien varrella melko tutuksi tulleessa valtavassa näyttelykeskuksessa vierailu on aina erikoinen kokemus, sillä joka kerta tuntuu kuin olisi eri rakennuksessa näyttelyiden monimuotoisuuden ja rakennuksen muuttuvan muodon takia. Museokierros alkoi. Päällimmäisenä mielessäni oli toive siitä, että kierros olisi edes jollain tavalla mielenkiintoinen tai ajatuksia herättävä. Olen aina ollut hieman skeptinen ja ennakkoluuloinen museokäyntien suhteen.
Pakollisten taustatietojen ja esittelyjen jälkeen siirryimme tilaan, jossa huomasin ensimmäisenä paljon eläinveistoksia. Pidin eläinveistoksista. Ne toivat mieleeni retkiä kansallispuistoihin, matkoja ulkomaille ja haaveita Afrikan savanneilla käymisestä. Vasta tarkemmin tilaan keskittyessäni huomasin, kuinka seinät olivat värimaailmaltaan eläinten luontaista elinympäristöä kuvaavia. Pidin tilasta yhä enemmän. Erityisesti huomioni kiinnittivät rauhallisilta mutta samaan aikaan todella uhkaavilta näyttävät kissaeläimet ja tolppaa pitkin kiipeävät suloiset oravat.
Seuraavaksi oppaamme ohjasi meidät taideteoksen luo, joka todella kiinnitti huomioni. En vieläkään ole varma, mitä mieltä teoksesta olen. Teos tuo mieleeni syvät, tuntemattomat valtameret, räikeät valoshow’t sekä japanilaisen kulttuurin. Teos herätti paljon selittämättömiä ajatuksia, jotka sekoittuivat entisestään, kun tarkastelin teosta eri kulmasta. En ole ennen nähnyt samankaltaista teosta.
Oli jälleen aika siirtyä seuraavaan tilaan. Katsoin kelloa. Ei enää kauaa, ajattelin. Ajatukseni olivat jo viikonlopun vietossa, keskittymiseni oli vähällä herpaantua turhankin usein. Saavuimme tilaan, joka oli täynnä erilaisia maalauksia ja muita taideteoksia. Katselin ympärilleni ennen kuin lähdin kiertelemään tilaa. Näin paljon erilaisia maalauksia, pyöreitä ja neliskanttisia, tummia ja värikkäitä. Pehmeitä ja teräviä muotoja, lämpimiä ja kylmiä värejä. Osaa teoksista jäin tarkkailemaan pidemmäksi aikaa, osan ohitin melko nopeasti, oli syynä sitten maalauksen mitäänsanomattomuus tai puhdas ahdistuksen tunne, jonka maalaus loi. Olen toisaalta aina ihaillut taideteoksia, jotka saavat minussa aikaan niinkin vahvoja tunteita. Tilasta kuitenkin itselleni tärkeimmäksi ja merkityksellisimmäksi osoittautunut taidemaalaus oli hyvin yksinkertainen.
Maalaus tuo mieleeni minulle rakkaan Itämeren rauhoittavan tuoksun, lokkien kirkunan, kaislojen kahinan ja lämpimän kesäauringon. Tämä tunne saa minut aina rauhoittumaan tilanteesta riippumatta, enkä vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta.
Tilassa oli lisäksi taideteos, joka aluksi lähinnä ihmetytti minua. Taideteos oli lattialle koottu monen sadan henkilövaa’an yhdistelmä. Erivärisiä vaakoja aseteltuna suorakulmion muotoon lattialle. Opas kertoi osan vaaoista olevan viritettyjä niin, etteivät ne näytä niitä käyttävän henkilön todellista painoa. Taiteilija on tahtonut poikkeuksellisella teoksellaan viestiä sitä, ettei henkilön paino määritä sitä, kuka tai millainen henkilö todellisuudessa on. Naurahdin mielessäni sille, miten syvällinen merkitys lattialle asetetuilla vaaoillakin voi olla.
Peilejä. Viisi peiliä aseteltu niin, että keskellä seisoessa voi peiliin katsomalla nähdä itsensä useista eri suunnista. Pidin tästä taideteoksesta, sillä se loi tunteen ikään kuin jostain toisesta minästä, jota tarkastelin. Vähitellen päänsärkyä aiheuttava taideteos ihastutti minua sekä yksinkertaisuutensa että viihdyttävyytensä vuoksi.
Viimeisenä museon opas kertoi 15 minuutin pituisesta videosta, jota kävinkin katsomassa melkein kymmenen minuutin ajan. Video oli todella erikoinen, sitä voisi hyödyntää nykytaiteen määritelmää kuvailtaessa. En aivan ymmärtänyt videon merkitystä, enkä pitänytkään videota kovinkaan kummoisena. Siihen oli kuitenkin hyvä päättää yllättävän nopeasti ja kivuttomasti mennyt museokierros. Alkuperäinen toiveeni oli toteutunut, jälkeenpäin ajateltuna kierros herätti paljonkin ajatuksia.