Murakamin ajatuksellinen mestariteos

Kafka rannalla kirjan kansiHaruki Murakamin tunnettu Kafka rannalla on yksi Murakamin tunnetuimmista teoksista. Kirja on ilmestynyt vuonna 2002 Japanissa, ja se on suomennettu vuonna 2009. Romaanissa on fantasiaromaanin  piirteitä, ja se sopii nuorille hyvin. Siinä kuvataan myös avoimesti tunteita ja seksuaalisuutta. Murakamin Kafka rannalla on yksi parhaista lukemistani teoksista.

Kafka rannalla -romaanin päähenkilö on Kafka Tamura. Kafka on 15-vuotias poika, joka karkaa kotoaan. Kafka Tamura aikuistuu selvästi tapahtumien kuluessa ja ottaa vastuuta enemmän asioista. Hän saa myös paremman otteen elämästään. Tärkeimmät sivuhenkilöt ovat Oshima, neiti Saeki, Sakura, Nakata Satoru, poika nimeltä Varis. Oshima on kirjastoapulainen, joka pitää huolta Komuran kirjastosta. Neiti Saeki on kirjaston johtaja ja Oshiman esimies. Hän on mielenkiintoinen ja sulkeutunut ihminen. Hän on muuttunut tällaiseksi, kun hänen poikaystävänsä on murhattu koulun mellakassa. Oshiman nuorempi versio ilmestyy haamuna Kafkan huoneeseen ja käyttäytyy kuin nuorempi neiti Saeki. Sakura on tyttö, jonka Kafka tapaa bussimatkalla Takamatsuun. Sakura on aluksi kuin sisko Kafkalle ja tämä rupeaakin lopulta kutsumaan Sakuraa siskokseen.  Nakata Satoru on henkilö, joka on menettänyt oppimiskykynsä nuorena onnettomuudessa, eikä hän ole kovin fiksu. Hänellä on kuitenkin kyky puhua kissojen kanssa. Poika nimeltä Varis on Kafkan ystävä ja erittäin salaperäinen henkilö, josta ei kerrota juurikaan mitään. Hän kuitenkin tukee Kafkaa päätöksessä lähteä kotoa.

Juoni on romaanin alussa erittäin hämmentävä, sillä juoni on jaettu kahteen osaan: osaan, joka kertoo Kafka Tamuran elämästä, ja toiseen osaan, joka kertoo Nakata Satorun elämästä. Ensimmäinen merkityksellinen juonenkäänne on se, kun Kafka saapuu Komuran kirjastoon tavattuaan Sakuran. Kirjastossa Kafka tapaa Oshiman ja neiti Saekin. Samaan aikaan Nakata elää elämäänsä auttamalla ihmisiä löytämään kissoja ja puhumalla niiden kanssa.

Nakata ryhtyy etsimään Goma-nimistä kissaa. Hän löytääkin Goman, ja jotta saisi tämän takaisin, on hänen tapettava Johnnie Walker. Nakata pelastaa Goman ja samalla Mimin (toisen kissan).

Seuraava merkittävä kohta on, kun Kafka herää paita verisenä temppelin vierestä pensaikosta. Hän soittaa Sakuralle ja pyytää tätä hakemaan hänet ja viettää yönsä Sakuran asunnossa. Seuraavana päivänä Kafka kertoo Oshimalle, että hän tarvitsee paikan jossa asua. Oshima vie Kafkan vuorille, Oshiman veljen mökille, jossa Kafka viettää muutaman päivän. Kafka pääsee muuttamaan Komuran kirjastoon, jossa hän vastapalveluksena auttaa Oshimaa kirjaston avaamisessa ja sulkemisessa.

Samaan aikaan Nakata on päässyt liftaamalla länteen ja tapaa miehen nimeltään Hoshiro. Nakata on päättänyt, että hänen täytyy löytää kivi, jolla pääsee toiseen ulottuvuuteen. Hoshino pääsee Shinon alttarille ja löytää kiven. Samalla lehtiin ilmestyy artikkeli, jossa lukee, että Kafka isä on tapettu. Silloin Kafka kertoo ennustuksesta, joka on ajanut Kafkan kotoaan. Siinä on sanottu, että Kafka tappaa isänsä ja on seksuaalisessa suhteessa äitinsä ja siskonsa kanssa. Nuoren Saekin haamu alkaa käydä Kafkan huoneessa, ja oikea neiti Saeki ja Kafka ovat intiimissä suhteessa. Poliisin tutkimus Kafkan isän murhasta laajenee.

Kafkan ja neiti Saekin suhde syvenee ja Oshima vie Kafkan takaisin mökille. Kafka näkee unen, jossa hän on raiskannut neiti Saekin, ja tuntee syyllisyyttä siitä. Kafka vaeltelee metsissä ja sattuu löytämään kaksi sotilasta. Sotilaat pyytävät Kafkaa seuraamaan heitä laaksoon, jossa on monia pieniä mökkejä. Sotilaat jättävät Kafkan laakson pohjalle yhteen mökeistä.

Nakata saapuu Komuran kirjastolle muutaman päivän päämäärättömän ajamisen jälkeen. Nakata ja neiti Saeki puhuvat ja havaitsevat jonkin yhteyden välillään. Päivän päätyttyä neiti Saeki löydetään pöytänsä äärestä kuolleena. Myös Nakata kuolee, kun he ovat palanneet asunnolle. Nakata kuolee nukkuessaan. Muutaman päivän kuluttua musta kissa tulee Hoshinon luokse ja sanoo, että Hoshuran täytyy tappaa jokin, joka yrittää päästä kiven läpi toiseen maailmaan. Nakatan ruumiista nousee käärme. Hoshura onnistuu kääntämään kiven ympäri ja kiven luoma portti sulkeutuu. Vasta tämän jälkeen Hoshura pystyy tappamaan käärmeen.

Neiti Saekin nuori haamu tulee taas Nakatan luokse. Neiti Saekin haamu tekee Kafkalle aamiaista laaksossa. Kafka tajuaa, että hän menettää muistinsa, jos hän jää laaksoon.  Tämän Kafkalle kertoo neiti Saekin keski-ikäinen haamu. Neiti Saeki antaa Kafkan juoda vertaan ja Kafka antaa anteeksi äidilleen (eli neiti Saekille), että tämä on jättänyt Kafkan tämän ollessa neljävuotias. Kafka päättää palata takaisin Tokioon ja mennä kouluun. Hän hyvästelee Oshiman ja sanoo, että he tapaavat vielä. Kafka hyvästelee myös Sakuran puhelimessa ja sanoo Sakuraa siskokseen.

Romaanin teemoja ovat mielen ja kehon kamppailu, ennustus ja itsenäisyys. Aihe on yksin eläminen ja perhe. Romaanin miljöö on toisen maailmansodan jälkeinenJapani. Tärkeimpiä tapahtumapaikkoja ovat Komuran kirjasto, Oshiman veljen mökki, mökkiä ympäröivä metsä, laakso, rakennustyömaa, Johnnie Walkerin talo. Ajan vaikutus romaanin tapahtumiin on se, ettei kaikkialla ole tekniikkaa ja että käytössä ovat CD:t, musiikkisoittimet ja tavalliset puhelimet (eli eivät älypuhelimet). Komuran kirjasto sijaitsee Takamatsun kaupungissa Komuran suvulle kuuluneessa vanhassa ja suuressa talossa. Kirjaston pihalla on kaareva sorapolku, puita, pensaita, kukkia pieni lampi ja kaksi koristelyhtyä. Kirjastossa on taidekokoelma ja lukusali. Kalustus on ylellistä. Oshiman veljen mökki on pieni hirsimökki vuorilla, metsässä. Mökissä on kirjoja ja kaasuhella. Muita mukavuuksia ei ole. Mökin lähellä on pieni puro, josta saa juomavettä. Mökkiä ympäröivä metsä on sankka ja siellä on helppo eksyä. Rakennustyömaa on tontti, jolta on purettu rakennus, ja nyt se on heinän peitossa, sillä rakennussuunnitelma on keskeytetty. Paikka on kissojen suosiossa. Johnnie Walkerin talo on suuri ja pimeä. Laaksossa on muutamia samankaltaisia mökkejä kuin Oshiman veljen mökki. Laaksossa on luonnolliset muodot, muutama tie ja rakennus. Rakennukset eivät ole mitenkään erityisiä.

Romaanissa on minä-kertoja, ja tapahtumat on kerrottu muutaman henkilön näkökulmasta, kuten Nakatan ja Kafkan. Romaanissa on paljon moniäänisyyttä, sillä dialogeja on paljon. Kertojaratkaisu on hyvä, sillä se saa lukijan pohtimaan asioita henkilön kannalta. Romaanissa käydään myös paljon ajatuksia läpi, joten on luonnollista, että ajatteluprosessi tapahtuu henkilön pään sisällä. Romaaniin on luotu jännitettä lisäämällä uhka murhasta, kuolemasta ja muistin menettämisestä. Romaanin kieli on tavallista, mutta tyylistä näkee heti, että romaani on Murakamin kirjoittama.

Jos saisin tavata Kafka Tamuran, romaanin päähenkilön, haluaisin tavata hänet Oshiman mökissä, sillä se vaikuttaa paikalta, jossa Kafka voi olla huoletta oma itsensä ja uppoutua ajatuksiinsa. Tarjoaisin hänelle luultavimmin mahdollisuuden puhua jollekulle vapaasti, sillä Kafkalla on ollut paljon asioita mielessään. Kafka tekee yleensä harkittuja, mutta järkeviä päätöksiä ja yrittää selvitä maailmassa yksin eikä halua olla muiden häiriönä pitempään kuin tarpeellista. Mielestäni hän on tehnyt valintoja, jotka ovat olleet järkeviä hänen asemassaan, mutta kaikki hänen valintansa eivät silti ole aina olleet parhaita mahdollisia, esimerkiksi Kafka seuraa kahta sotilasta laaksolle, jonka pohjalle he laskeutuvat, ja sotilaat jättävät Kafkan sinne. Itse en seuraisi kahta tuntematonta noin vain. Kafka kunnioittaa Oshimaa jossakin määrin, sillä vaikka hän on veljensä mukaan vaikea ihminen, hän silti suhtautuu Kafkaan ystävällisesti ja auttaa tätä. Oshima myös ymmärtää Kafkaa hyvin. Kafka on kuitenkin sitä mieltä, ettei poliisin tai valtion pitäisi pakottaa ketään kouluun. Hän on myös vakuuttunut siitä, että neiti Saeki on hänen kauan kadoksissaan ollut äiti.

Kafka haluaa elää yksin ja olla rehellinen, vaikkakaan rehellisyys ei välttämättä toteudu kovin hyvin tässä maailmassa. Hän on yleensä rauhallinen, hillitty ja kohtelias. Hänen päässään kuitenkin liikkuu monia ajatuksia. Kafkan suuttuessa hänen hillitty asenteensa katoaa.

Jos voisin saada jonkin ominaisuuden Kafkalta, niin haluaisin saada hänen rehellisyytensä ja kohteliaisuutensa. Niistä olisi hyötyä, sillä maailmassa on liikaa epäkohteliaita ja valehtelevia ihmisiä.

Murakamin Kafka rannalla on erittäin mielenkiintoinen kirja ja nautinnollinen lukukokemus. Romaanissa kuvataan paljon tunteita, ja se saa lukijan uppoamaan romaaniin ja samaistumaan päähenkilö Kafka Tamuraan. Mieleeni on jäänyt aika, jossa Kafka on ensimmäistä kertaa Oshiman mökillä, sillä silloin päähenkilön tunteet, pelot ja kaikki ajatukset tulevat vahvasti esiin. Romaanissa on paljon asioita, joista voi pitää. Kirja on helppolukuinen, asioita kuvataan paljon, mutta silti tarina etenee. Romaanissa ei myöskään piilotella seksuaalista suhtautumista.  Se voi toki olla huono tai hyvä asia. Romaanissa keskitytään myös paljon ajatuksiin, mikä on harvinaista fantasiakirjoissa.

Jäin miettimään kirjan loppua ja Nakatan etsimää kiveä. Kirjan loppu jää hieman auki, sillä Kafka vain päättää lähteä kouluun ja puhua poliisille. Mikä tämän aiheuttaa? Mielestäni Myös Nakatan etsimä kivi on mielenkiintoinen ja outo lisäys tarinaan;  kirjassa ei ole juurikaan taikaesineitä, vain ominaisuuksia, kuten kissoille puhuminen. Kirjassa ei ole erityisen vahvoja tunteita herättäviä kohtia. Merkityksellisiä ovat pienet asiat: kissojen ymmärtäväisyys ja auttavaisuus; se, että Kafka saa tavata äitinsä ja siskonsa ja hänen elämänsä alkaa selkeytyä. Vaikuttavimpia ovat kohdat, joissa henkilöt käyvät läpi tunteitaan.

Romaanin luettuani opin arvostamaan sitä, että perheeni on koossa, koska on tärkeää, että perhe puhaltaa yhteen hiileen. Romaani sai minut myös ajattelemaan  koulunkäyntiäni ja sitä, kuinka paljon opiskelusta on oikeasti hyötyä.

Kirjan nimi on osuva, sillä vaikka sitä en maininnut juonessa, Kafka rannalla esiintyy monesti kirjassa. Ensin nimi esiintyy valokuvassa, jossa romaanin päähenkilö Kafka on rannalla siskonsa kanssa, ja toiseksi nimi esiintyy, kun tulee ilmi, että neiti Saeki on säveltänyt poikaystävälleen laulun, jonka nimi on Kafka rannalla.

Rasmus Jauri