Mitä valkolakin saajalle lahjaksi?

Setelit tulevat tarpeeseen ylioppilasjuhlien jälkeen. (Kuva Vesa Moilanen, Lehtikuva)
Setelit tulevat tarpeeseen ylioppilasjuhlien jälkeen. (Kuva Vesa Moilanen, Lehtikuva)

Kesän kynnyksellä tuhannet suomalaiset ylioppilaat juhlivat lukioiden päättymisiä  ja nokka on kohti tulevaa. Viimeinen muistutus toisen asteen päättymisestä löytyy kesäkuun alusta, kun vuorossa ovat ylioppilasjuhlat. On taas aika etsiä tulevaisuuden toivoillemme mieluisia lahjoja, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Siksi kannattaakin kysyä valkolakin tulevilta saajilta heidän toiveistaan.

Lahjatoiveet on kysytty tulevilta abeilta, vuonna 1994-1996 syntyneiltä opiskelijoilta.

Koska edessä tulee olemaan muutto omaan kotiin, olisi hyvä saada rahaa säästöön.”

Rahaa. Sille tulee paljon tarvetta!”

Jokin matka olisi kiva juttu ennen jatko-opintoja.”

Astiasto. Enhän voi vanhempieni laseja ja haarukoita viedä mukanani!

Toiveena on aina ollut oma hevonen, joten sen haluaisin.”

MacBookista (kannettava tietokone) olisi paljon hyötyä, niin opinnoissa kuin vapaa-ajallakin.

Elämässä kuluu aina rahaa, joten sitä.”

Ajokortti on taskussa, joten auto olisi toivelistalla.”

Merkkilaukku tai jokin koru olisi kiva.”

Raha kelpaa aina!”

Suurin osa nuorista haluaa rahaa, ja se onkin ymmärrettävää. Moni haluaa mahdollisimman nopeasti pois vanhempien nurkista, ja ilman esimerkiksi takuuvuokran maksua ei asuntoa voi saada. On myös helpompaa pyytää kahisevaa, jolla vältytään epämieluisilta lahjoilta. On mieluista itse tietää valkolakin haltijan käyttävän lahjarahan johonkin sellaiseen, mihin hän sen haluaa käyttää. Ei ole kiva miettiä, että annettu vaasi on jossain kaapin perukoilla tekemässä pölypitoisuuskoetta.

Rahan lisäksi toiveita löytyi laidasta laitaan. Toiveet ovat henkilökohtaisia, mutta yleensä lahjoja mietitään tulevaisuutta ajatellen. Esimerkiksi astiasto tulee tarpeen, kun on aika lentää pois pesästä. Arvokkain lahja ajokortin haltijalle on auto, mutta moni ei näin arvokasta lahjaa saa. Jotkut pitävät juhlaa todella merkittävänä, ja juhlilla voi olla jopa hääbudjetti. Joillekin taas kyseiset pippalot ovat vain osa lukion pääättymistä ja sitä juhlitaan vain perheen kesken parin kukkapuskan kera. Juhla voi olla myös iloinen jälleennäkeminen, jos sukulaiset eivät useasti näe toisiaan. Silloin varsinkin lahjoilla halutaan osoittaa tärkeyttä, ja tukea nuorta hänen tulevalla tiellä kohti aikuisuutta.

Tyttöjen ja poikien erot toiveissa myös näkyivät. Pojat pyytävät enimmäkseen rahaa tai autoa. Tytöt olivat enemmän materialisteja, ja pyysivät astiastoa, merkkilaukkua tai matkaa. Mutta raha hallitsee maailmaa, ja se näkyy erityisesti ylioppilasjuhlissa. Juhlat ja lahjat tyhjentävät hyvin kuvetta, mutta vain kerran saa painaa ahkeralla ja raskaalla työllä hankitun valkolakin päähän. Kyllähän sitä jotenkin täytyy juhlistaa, mutta kohtuus kaikessa.

Parhaiten tekee, kun kysyy lahjaa ylioppilaalta,  mitä löytyy toivelistalta. Sillä säästyy vaivaannuttavilta ”Oi kiitos, tätä olen aina halunnut…”-heitoilta, jotka tulevat kaukaa sydämestä. Tietenkin yllätyksiäkin on kiva saada, mutta yleensä kaikki haluavat aika samoja asioita. Lahjaopas.fi – sivuston mukaan kaikkein vihatuimpia ylioppilaslahjoja ovat kirjat. Ei siis ainakaan kannata suunnata kirjakauppaan – todennäköisesti ostettu opus löytyy seuraavalla käynnillä tasapainottajana keikkuvan pöydän alta.