Seppo Parkkisen näytelmä “Canth” Suomen Kansallisteatterissa pureutuu realismin keinoin Minna Canthin elämään ja hänen pyrkimykseensä muuttaa 1800-luvun vanhoja asenteita. Canthia esittää Cecile Orblin. Näytelmän on ohjannut Kaisa Korhonen.
Uskonto ja kirkko olivat vahvassa asemassa 1800-luvulla, ja niitä Canth arvosteleekin vahvasti muun muassa näytelmässään “Kovan onnen lapsia”, jossa esimerkiksi lääkäri ja pappi väittelevät eutanasiasta ja lääkäri arvostelee kirkon oppeja ja Jumalaa. Näytelmä kiellettiin, koska sitä pidettiin epäsoveliaana. Tästä tuleekin hyvin esille, kuinka tärkeä asema kirkolla oli ja kuinka paljon sillä oli vaikutusvaltaa.
Naisen asema oli 1800-luvulla melko huono. Naisella ei esimerkiksi saanut olla omaisuutta vaan mies omisti kaiken. Tämä tulee myös selkeästi esille Parkkisen näytelmässä, kun Canthin mies kuolee ja leski saa päätösvallan itsestään ja omaisuudestaan. Canth suree kyllä miestään, mutta samaan aikaan hänestä huokuu vapaus tehdä, mitä hän itse haluaa. Canth kapinoi naisten asemaa vastaan muun muassa lopettamalla korsetin käyttämisen. Hän taistelee näytelmillään naisten aseman parantamiseksi, mikä tulee erityisesti esille hänen näytelmissään Sylvi ja Työmiehen vaimo, joissa naisten suru ja kärsimys ovat keskeisessä osassa.
Realismi – jota Canth näytelmissään käyttää – syntyi vastareaktiona romantiikalle, joka oli myös kapinallisuutta ja vallankumousta kirjallisuuden saralla. Canth soti siis vanhoja arvoja ja asenteita vastaan myös realismilla, jota monet eivät ymmärtäneet vaan jota pidettiin liian raakana ja traagisena. Canthin näytelmissä on rankkoja aiheita, joilla kirjailija yritti saada ihmiset tajuamaan esimerkiksi naisten ja köyhien olot sekä saada muut tuntemaan myötätuntoa sorrettuja kohtaan.
Canth käsittelee näytelmissään myös tabu-aiheita ja puhuukin niistä avoimesti. Hän esimerkiksi kertoo, että sairastui ensimmäisen lapsensa synnyttyä masennukseen ja halusi tappaa lapsensa. Tämä on suuri tunnustus, eikä tuohon aikaan tiedetty eikä puhuttu synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kuten nykypäivänä.
Canth haluaa myös saada nuorten äänen kuuluviin, mitä hän korostaakin näytelmässään Papin perhe, jossa perheen nuoret kapinoivat isäänsä vastaan. 1800-luvulla nuoria ei vielä juurikaan kuunneltu, mutta Canth ei luovuta vaan taistelee Suomen nuorten puolesta. Hän kuitenkin loppujen lopuksi huomaa taistelevansa melkein yksin “Vanhaa Suomea” vastaan. Canth tiivistääkin uupumuksensa sanoessaan: “Vanhaa Suomea minä halveksun, mutta nuorta minä häpeän.” Tästä käy ilmi, että Canthin voimat alkavat käydä vähiin, kun hänestä tuntuu, että kukaan muu ei uskalla avata suutaan.
Canth murtaa monia 1800-luvun käsityksiä, mutta muutos, jonka hän saa aikaiseksi, näkyy vasta Canthin kuoleman jälkeisinä vuosikymmeninä. Canth ja hänen näytelmänsä ovat kuitenkin vaikuttaneet moneen asiaan, jotka nykypäivänä ovat itsestäänselvyyksiä, esimerkiksi naisen asemaan ja naisten koulutukseen.