On journalistikurssin viimeisen artikkelin paikka, ja mietin pääni puhki, mistä vielä kirjoittaisin. Vaikka tästäkin aiheesta on kirjoitettu verkkolehteemme jo muutamia kertoja, aion silti kirjoittaa siitä: kokemuksiani journalismikurssista.
Valitsin tämän kurssin, sillä kirjoittaminen on aina kiinnostanut minua, ja kun kuulin tästä kurssista ystävältäni, luonnollisesti kiinnostuin siitä ja halusin päästä mukaan. Halusin myös tietää, miten verkkolehteä tehdään ja mitä toimittajan työ todellisuudessa on. Sain huomata, ettei kirjoittaminen ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin!
Kurssilla tuli saada valmiiksi viisi artikkelia verkkolehteen. Lisäksi saimme kuvata eräänlaista Pohjiksen uutiskatsausta Youtubeen. Selvitimme tapahtumia, joita koulussa tapahtuisi, ja kuvasimme niistä omat uutiset. Vaikka sitä ajattelee, että viiden artikkelin kirjoittaminen olisi lastenleikkiä ja kävisi nopeasti, ainakaan minun tapauksessani asia ei ollut ihan niin. Uusien aiheiden keksiminen olikin yllättävän vaikeaa, ja usein koin turhautumisen hetkiä ja välillä menetin kiinnostukseni kirjoittamista kohtaan kokonaan. Oletin tämän kurssin olevan helppo – ja turhauduin, kun se ei sitä sitten ollutkaan. Mutta vaikka kirjoittaminen tökki aika ajoin, voin olla itsestäni ylpeä: sain kun sainkin kaikki viisi artikkelia kirjoitettua!
Tämä kurssi on ollut hyödyllinen monin tavoin: se opetti kärsivällisyyttä, uusien aiheiden ideoimista sekä paransi kirjoitustaitojani. Etenkin se auttoi minua pääsemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja tekemään asioita, joita en ennen ollut tehnyt, kuten haastattelemaan aivotutkija Mona Moisalaa. Suosittelen kurssia kaikille, jotka ovat vähänkin kiinnostuneita kirjoittamisesta ja omien ajatuksiensa tuomisesta verkkolehteemme. Kurssilla on ollut hauskaa ja se on tuonut rentoa vastapainoa muuten kiireiseen lukujärjestykseen. Eikö kuulostakin hyvältä voida ilmaista itseään ja kirjoittaa aivan vapaasti juuri siitä, mistä haluaa, ilman rajoituksia? Mikset siis kokeilisi journalismikurssia?