,

Mikä minusta tulee isona?

Nyt eletään sitä aikaa, kun oppilaat joutuvat miettimään tulevaisuutta. Ykkösvuoden opiskelijat miettivät, mitä kursseja he valitsevat, eli mitä he aikovat kirjoittaa sitten jossain vaiheessa. Kakkosvuoden opiskelijat puolestaan yrittävät valmistautua ensi vuoteen ja yo-kirjoituksiin. Jotkut voivat jo stressata siitä, mihin he haluavat hakea lukion jälkeen. Abit lukevat pääsykokeita varten ja odottelevat lakkiaisiaan. Mutta suurimmalla osalla on mielessään se yksi ja sama kysymys: ”Mitä minusta tulee isona?”

Valintojen vaikeus

Mitä aineita minun pitäisi kirjoittaa ylioppilaskokeissa, että pääsisin sinne minne haluan? Mihin edes haluan lukion jälkeen? Meitä jokaista valmistellaan, ainakin yritetään valmistella, siihen hetkeen, kun lähdemme lukiosta pois. Lukion ensimmäisenä vuonna jo kerrotaan, kuinka tärkeitä kurssivalinnat ovat ja kuinka suuri vaikutusvalta yo-kirjoituksilla on. Jokainen kuitenkin miettii lakkiaisissa tai sitten niitten jälkeen, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. Jokaisesta hetkestä pitäisi nauttia, mutta silti pitäisi jo suunnitella tulevaisuutta huolellisesti.

Lukion ensimmäisenä vuonna pitäisi jo jotenkuten tietää, mikä haluaisi olla isona. Vanhemmat ehdottavat ammattia, josta saa paljon rahaa, opettajat ehdottavat työtä, josta nauttii. Mutta mikä työ se on? Onko sellaista ammattia olemassa? Abivuonna taas pitäisi jo tosissaan miettiä jatko-opiskelupaikkoja ja samalla opiskella yo-kirjoituksia varten. Entäs jos siinä vaiheessa ei vieläkään tiedä, mitä haluaisi tehdä isona?

Unelmaa vai oikeaa elämää?

Jokaisella on unelma-ammatti. Mistä sitä kuitenkaan tietää, onko tuolla unelma-alalla kuitenkaan työpaikkoja tulevaisuudessa? Miksi tässä iässä pitäisi jo tietää, mitä haluaisi tehdä monen vuoden päästä? Eivät nuoret ole ehtineet elää tarpeeksi, kun pitää jo tehdä isoja päätöksiä. Emme ole kokeneet elämää sillä tavalla, että osaisimme sanoa, mitä haluaisimme olla. Me emme ole ehtineet näkemään, mitä mahdollisuuksia meillä on tuolla ulkomaailmassa.

Mikä minusta tulee isona? En minä tiedä muuta kuin sen, että jossain vaiheessa minäkin saan sen valkoisen lakin ja ihmettelen, että mitäs nyt pitäisi tehdä.

yo