”Parannetaan yhdessä tämä maailma rakkaudella” –tyyppinen utopia on suloista, mutta se ei toimi. Todellinen tilanne on se, että meillä on kiire tehdä jotakin konkreettista maapallomme hyväksi.
Mitä nämä nopeat käytännön ratkaisut sitten ovat? Luomuruoka, sähköautot ja laadukkaisiin sekä kestäviin hyödykkeisiin panostamien olisi varmasti järkevää. Kaikilla ei kuitenkaan ole tähän varaa. Jos kestäviä, ekologisia ja nykyään kalliita tuotteita alettaisiin myydä mahdollisimman edullisesti ilman voittoa, talouden kasvu hidastuisi. Tästä pääsemmekin siihen, onko hyvä talous aina kasvavaa. Haluaisin sanoa, että ei, mutta on myönnettävä teknologian – jonka kehittäminen vaatii vahvaa taloudellista tilannetta – olevan tehokkaampaa kuin ihmiset lämpimine utopioineen ovat, niin kovalta kuin se tuntuukaan sanoa. Vaikkei utopia siis mielestäni tätä maailmaa pelasta, niin se luo ehdottomasti otollisen ja hyväksyvän ympäristön teknologian kehittämiselle oikeaan suuntaan ympäristön hyväksi.
Ongelmaksi nousee, voiko talous ja teknologia kehittyä kuluttamisen vähentämisen – johon pitäisi pyrkiä – rinnalla. Miten meidän siis tulisi toimia ja mikä olisi paras tapa kuluttaa?
Kaiken pohjalla on ihmisen asenne, jonka tulisi muuttua. Pitäisi luottaa ja uskoa omien ajatusten olevan loistavia ja tulevaisuutemme mullistavan ajatukset. On meidän kaikkien mahdollisuus ja velvollisuus keksiä ratkaisu. Aina ei voi odottaa, että joku muu tekee sen, koska se johtaa vain passivoitumiseen. Mielestäni meidät onkin viety liian kauas ympäristöongelmista. Ne esitetään monimutkaisina, ja ihmiset voivat saada kuvan, ettei asialle ole enää mitään tehtävissä – ainakaan yksityisen ihmisen tasolla.
En tarkoita ilmastonmuutoksesta vastuun ottamisella kuitenkaan sitä, että itseään pitäisi syyllistää, sillä jatkuva syyllistäminen vain vie voimavaroja, jotka ovat muutenkin rajalliset tässä kiireen ja suorittamisen täyttämässä yhteiskunnassa. Syyllistäminen ei myöskään johda mihinkään muuhun kuin masentumiseen ja epätoivoon.
Länsimaista elämäntapaa ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua henkiseksi ja merkitykselliseksi. Riittämätön ja paha olo kumpuaa juuri henkisen ja merkityksellisen elämän saavuttamattomuudesta. Maailman, ja varsinkin sen ympäristöongelmien ratkomisen ohessa meidän tulisi siis pyrkiä tekemään oma elämä ja arki merkitykselliseksi ja mielekkääksi. Parhaimmillaan se johtaa ratkaisujen oivaltamiseen, sillä juuri korkea onnellisuuden ja positiivisuuden taso ovat ne tekijät, jotka johtavat menestymiseen ja jotka auttavat elämään tasapainossa itsensä ja elämän kanssa.
Kuka tai mikä meidät siis pelastaa? Ei kukaan muu kuin me itse!